Ei, ei ja ei. Siis se kuviohan meni näin: oli synkkä marraskuinen sunnuntai-ilta. Toni istui kädet vapisten nojatuolissa ja seurasi autokilpailun etenemistä. "Ei hyvältä näytä", mies tuumasi. Kilpailun edetessä alkoi silmäkulmakin jo nykiä, sillä vaikka odottamattomat tapahtumat kisassa seurasivat toinen toisiaan, rouva fortuna tuntui kääntäneen selkänsä Tonin poppoolle. Suomussalmen Kuha ja Viipurin oma poika ajoivat sijoilla ynnämuut samalla, kun pahimman kilpailijan saksalaisvahvistus oli päässyt nousemaan kilpailun tuoksinnassa yllättävän korkealle. "Saatanan tunarit, täytyykö tämäkin itse hoitaa", meinasi Toni ja otti puhelimen kouraansa.
- Diitter.
- No Toni täs moro. Mitä äijä?
- No mitäs, mestaruuspaitaa tässä sovittelen jo päälle. Hyvältä näyttää.
- Nyt on kuule semmonen juttu et mä tarttisin vähän jelppiä. Voin maksaa noista teidän rojuista vähän ylimäärästä ens vuonna ja tuon vaikka juomat seuraavaan saunailtaan.
- Ok. Oleppa huoleti, mä hoidan, mä hoidan.
- Selvä juttu. Kiitos hei!
"Ai saatana, riisiviinaa", tuumasi Diitter ja maiskutteli suutaan. "Täytyypä pirauttaa Markolle".
- Helmut puhelimessa!
- Täs on kuule Diitter. Toni soitti ja kaipaili vähän apua. Käsken sen Burd.., Alk... no jomman kumman niistä teidän apinoista kolata se venäläisten auto vittuun siitä edestä.
- Hoituu!
Marko laski puhelimen kädestään ja murahti radioon. Paska valui alaspäin Fransin kautta Jan-Eerikin korviin. "Tööttää sitä Timppaa kakkoseen niin että korvissa soi!", kuului lastentarhan opettajan hellä ohjeistus.
Toni myhäili tyytyväisenä nojatuolissaan. Selostajat ihmettelivät kilpaa televisiossa, josko turva-auton takana toisen peräänajaminen on osa Red Bullin junioriohjelmaa. Timppa oli ulkona kuvioista ja Kallekin oli jo ostettu omalle puolelle, joten hänestä ei olisi vaaraa. "Missäs mun pontikkapannu on? Ei se energialitkua lipittävä hujoppi sitä eroa kuitenkaan huomaa."