Katoppa kuitenkin millaista menoa tuolla 1990-luvun puolivälissä oli, kun kauden aikana käy se parikymmentä italialaista säheltämässä kukin vuorollaan. Nykyiset maksukuskit osaavat kuitenkin ajaa, ihan hyvinkin kaiken lisäksi.
Muistan kyllä. Nykyään laitteet ovat aivan erilaisia, joten luulisin, että sen aikaiset suharitkin olisivat olleen aivan yhtä kilpailukykyisiä kuin esim. Bruno Senna (tai muut hiukan keskitason alemmalla puolella olevat kuljettajat). Ajat muuttuvat. Muutamia käsittämättömiä tapauksia on vuosien varrella ollut, eikä tästä ole edes kauan. Esim. Karun Chandock on verrattavissa moneen muuhun heikkoon esitykseen eikä tästä ole kuin pari vuotta kun ratissa oli.
Ei nyt jaksa muistaa, mutta onko näin monta hyvää kuskia jäänyt viime vuosina rannalle ilman omia ryssimiä tai vapaaehtoisesti (poisluettuna RB-akatemia, joka työntää Toro Rossolta ulos melkeinpä joka toinen vuosi): Glock, Kovalainen, Kobayashi, Sutil, Algesuhari, Buemi.... Mahdollisesti vielä di Resta liittyy kerhoon... Sutililla on tietysti tekosensa taustalla, mutta luen silti hänet samaan kerhoon. Isolla rahasäkillä varustettu Petrovikin on jäämässä rannalle, joka on maksukuskeista minun mielestä selkeästi kilpailukykyisempiä. Tasokkaita, uransa parhaassa vaiheessa olevia kuskeja on siis paljon tarjolla tuuraajaksi, jos jollain kärkitallilla tulee ongelmia nykyisten kuskien kanssa. Tulee mieleen esim. Kubican onnettomuus, oliko silloin Renaultilla paljon valinnanvaraa?