Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄkausi 2012

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Savon Sanomat sanoi:
Kumihanskat ilmestyivät mansikkapelloille

Etelä-Suomessa on mansikkatiloja, missä mansikat poimitaan ja pakataan kumihanskat kädessä marjojen hygieenisen laadun takaamiseksi. Tähän ei kuitenkaan mikään ohjeistus tai viranomaistaho velvoita.

Elintarviketurvallisuusviraston (Evira) mukaan ilmiön taustalla on tiloihin kohdistunut asiakaspaine.

– Kumihanskat ovat ilmestyneet mansikkapelloille kuluttajien pyynnöstä. Asiakkaista on fiksua, ettei kukaan käpälöi paljain käsin mansikoita, sanoo ylitarkastaja Pirjo Kortela Eviran elintarvikehygieniayksiköstä.

Kortelalla on selkeä kanta kumihanskojen tarpeellisuudesta mansikkamailla.

– Niiden käyttö on hätävarjelun liioittelua. Hyvä käsihygienia on ilman muuta tärkeää, mutta riittää, että poimijat pesevät käsiään riittävän usein.

Kortela ymmärtää kuitenkin, miksi myös marjarintamalla hansikasilmiö yleistyy.

– Niin monet elintarvikkeisiin liittyvät asiat tehdään nykyään hanskat kädessä, että sitä pidetään jo itsestäänselvyytenä.

Mansikan päätuotantoalueella Suonenjoen seudulla ei tiettävästi vielä yhdelläkään tilalla ole poimijoilla kumihanskoja käytössä.
Toivottavasti tuosta saadaan joku laki tai asetus. Vois kyllä standardiean mukaista kypärääkin käyttää.
 

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Stina, 28, oli liian lihava Liseberg-huvipuistoon - korvaukseksi pehmokani

Ruotsalainen Stina Andersson, 28, odotti hauskaa hurvittelupäivää Göteborgin huvipuistossa Lisebergissä.
Stina Andersson oli matkustanut Tukholmasta asti Göteborgiin huvipuistoretkelle kavereidensa kanssa, kertoo Aftonbladet.

Kaverukset maksoivat tyyriin 43 euron rannekkeen ja lähtivät kohti vuoristorataa.

Matka loppui kesken.

- Olimme jonottaneet puoli tuntia. Kun minun piti istua laitteeseen ja laittaa turvavyö kiinni, se ei mennytkään. Tunsin itseni nöyryytetyksi, Andersson kertoo Aftonbladetille.

Nainen ei mahtunut karuselliinkaan. Hän joutui katselemaan sivusta, kun muut menivät ohi.

Andersson yritti vaatia rahoja takaisin, muttei saanut.

Lisebergin tiedottajan Agneta Caspersenin mukaan Lisebergissä ei ole painorajaa, mutta jokaisessa koneessa turvavöiden tai turvalaitteiden pitää mennä kiinni.

Andersson marssi asiakaspalveluun ja sai sieltä korvaukseksi pehmokanin ja passin, jolla pääsee jonojen ohi sekä anteeksipyynnön kohtelustaan.

IS
En kyllä näe syytä miksi huvipuiston pitäisi korvata mitään. Onhan laitteisiin pituusrajatkin, käräjille vaan samantien jollei löydy tarpeeksi senttejä tai ei mahdu penkkiin.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Opintojen loppuunsaattaminen kasvattaa eläkettä

Perjantai 13.7.2012 klo 03.10

Kesken jääneet opinnot kannattaa hoitaa loppuun vielä eläkkeelle siirtymisen kynnykselläkin, sillä valmis tutkinto kasvattaa mukavasti työeläkettä. Vuonna 2005 tuli voimaan muutos, jonka mukaan valmistuneet saavat enemmän eläkettä.

Ylempi korkeakoulututkinto kasvattaa eläkettä 50 eurolla kuussa, ammattikorkeakoulututkinto 40 eurolla kuussa. Alempi korkeakoulututkinto ja ammatillinen perustutkinto palkitaan 30 euron eläkelisällä.
Tuotapa ei moni varmaankaan ajattele, kun eläkkeelle pääsee vasta joskus 70 vuotiaana.
Nostaahan se valmis tutkinto myös palkkaa ainakin julkisella sektorilla.

Juttu kokonaan mm. täällä.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13755
En kyllä näe syytä miksi huvipuiston pitäisi korvata mitään. Onhan laitteisiin pituusrajatkin, käräjille vaan samantien jollei löydy tarpeeksi senttejä tai ei mahdu penkkiin.
Just juu, huvipuiston vika... :rolleyes:
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26886
Tuotapa ei moni varmaankaan ajattele, kun eläkkeelle pääsee vasta joskus 70 vuotiaana.
Nostaahan se valmis tutkinto myös palkkaa ainakin julkisella sektorilla.

Juttu kokonaan mm. täällä.
Ja minä kun ajattelin, että eläkeiän noston yhteydessä voisi tehdä pykälän, että tietyn pituisen työuran (40-43 vuotta) jälkeen saisi täyden eläkkeen, vaikkei eläkeiässä vielä olisikaan. Ei taida aatokseni olla ihan linjassa tuon kanssa.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
En kyllä näe syytä miksi huvipuiston pitäisi korvata mitään. Onhan laitteisiin pituusrajatkin, käräjille vaan samantien jollei löydy tarpeeksi senttejä tai ei mahdu penkkiin.
Tämähän suorastaan vaatii valokuvaa kyseisestä henkilöstä. Ei sillä, että sillai kiinnostais, vaan että pystyy arvioimaan onko tässä jonkun sortin "oikeusmurha" tapahtunut jompaa kumpaa osapuolta kohtaan.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26886
Tämähän suorastaan vaatii valokuvaa kyseisestä henkilöstä. Ei sillä, että sillai kiinnostais, vaan että pystyy arvioimaan onko tässä jonkun sortin "oikeusmurha" tapahtunut jompaa kumpaa osapuolta kohtaan.


:frank:
 
Ylös