Läpi päässyt niistä kouluista mitä on tarvinnut käydä. Yläasteella vielä oli jotain opiskeluakin (siis koulualueen ulkopuolellakin), kun ya-keskiarvo vaikutti siihen mihin lukioon pääsi (lähimmässä korkein raja). Lukiossa taas enin aika meni urheiluun ja ryypiskelyyn, koska firman koulun pääsypisteet koheni niin heikonlaisesti suhteessa yo-papereiden arvosanoihin. En sitten jaksanut niiden muutaman pisteen takia rehkiä perse ruvella kolmea vuotta, kunhan sai lakin ja pahvin kouraan. Siinä menetetyt pisteet, ellei enemmänkin, kertyivät takaisin pääsykokeiden kuntotesteissä.. että sinänsä ihan fiksu päätös valita iltasella hokkarit matikan kirjan sijasta.
Vastoin kuin Mosse kohta väittää (tai aikoi väittää), ryypiskelystä ei saanut pisteitä.
Sotakoulussa alkoi sitten se akateeminen puoli vituttaa. Enämpi nappasi käytännön hommat ja sille linjalle lähdettiin sielläkin. Myös urheilu ja ryypiskely kuului asiaan.
Ihan hyvä näin. Rikastumisen pelkoa ei ole, mutten mie semmoista ole oikein koskaan osannut kaivatakaan. Tärkeämpää on tehdä sitä duunia jota haluaa tehdä. Ja näin on.