Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSKAUSI 2012

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Elviksen likaiset alushousut huutokaupataan
Huutokaupan arvion mukaan Elviksen alushousujen hinnaksi tulisi noin 7 000 – 9 000 puntaa eli noin 8 800 – 11 300 euroa. Myyntitietojen mukaan Elvis piti kyseisiä alushousuja esiintymisasunsa alla vuonna 1977 ja alushousut ovat "pesemättömät ja joitakin tahroja on nähtävissä".
Saattaa olla, että jätän juuri tuon reliikin huutamatta.
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Sattuko joku muuten katsomaan dokumentin Komodonvaraaneista? Oli mulle uutta tietoa, että komodonvaraaninaaraiden munasolut kykenevät äärimmäisissä tilanteissa tuottamaan spermanvastiketta ja siis hedelmöittymään itsestään. Neitseellinen synnytys on siis mahdollista...
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26892
Teuvo se on ahkeroinut koko kesän:

Hakkarainen haalii PS:lle ehdokkaita

Hakkarainen on ahkeroinut kesän aikana haaliessaan puolueelle kunnallisvaaliehdokkaita.

- Olen kiertänyt lähes joka päivä kyliä ja käynyt toreilla ympäri Suomea.

Tähän mennessä Hakkarainen on saanut hankittua puolueelle yli 50 kunnallisvaaliehdokasta.

- Esimerkiksi matkalla tänne pysähdyttiin huoltoasemalla ja yksi kaveri tuli juttusille - sanoin että lähde ehdokkaaksi, kaveri sanoi että okei.
Etelän median pilkkakirves viuhuu, mutta mies preeriapaidassa kerää kunnioitusta ja opetuslapsia.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Järkytys oikeudessa: 8-vuotias tyttö surmattiin karmealla tavalla

8-vuotiaan tytön kuolemaan johtaneen teon hirvittävyys paljastui tänään Helsingin käräjäoikeudessa, jossa luettiin tytön isän ja äitipuolen murhasyytteet.
Syyttäjä Eija Velitskin mukaan 35-vuotias laulajaisä ja tämän 47-vuotias äitipuoli olivat sitoneet ja pakanneet tytön kammottavalla tavalla, kun tämä oli menossa nukkumaan viime äitienpäivän aattoiltana.

Syytten mukaan pariskunta oli sitonut tytön kädet selän taakse ideaalisiteellä ja varmistaneet sitomisen nippusiteellä. He olivat laittaneet tytön selälleen vuodesohvalle ja käärineet tämän kauttaaltaan lakanaan, joka oli kulmia myöten suljettu pyykkipojilla.

Tämän jälkeen äiti hakkasi tyttöä, ja hänen kasvojensa ympäri käärittiin teippiä. Hänet sidottiin sängyn laitaa vasten. Tähän tilaan tyttö oli syytteen mukaan jätetty ainakin neljäksi tunniksi.

Syyttäjä Velitskin mukaan tukehtumiskuolema kesti oikeuslääketieteellisten tutkimusten perusteella neljästä kuuteen tuntia.

Lopulta äitipuoli huomasi, että tyttö oli oudon liikkumaton sillä välin, kun isä oli parvekkeella tupakalla. Tyttö oli kuollut.

- Teko on tehty vakaasti harkiten ja se on erityisen raaka ja julma. Erityistä raakuutta kuvastaa, että se on kohdistettu täysin puolustuskyvyttömään lapseen, Velitski sanoi.

Teko toistunut aiemmin kymmeniä kertoja

Syytteen teonkuvauksen kammottavuutta lisää se, ettei kyseessä ollut suinkaan ensimmäinen kerta. Syyttäjän mukaan vastaava sitominen oli toistunut huhti-toukokuussa 2012 ainakin 25 kertaa.

Tyttöä oli pahoinpidelty myös muilla tavoin, kuten tukistamalla, pakottamalla syömään, antamalla remmiä ja niin edelleen.

Isä ja äitipuoli kiistävät murhasyytteen. Isä myönsi aiheuttaneensa "huolimattomuudella" tytön kuoleman.

Äitipuoli myönsi törkeän pahoinpitelyn ja törkeän kuolemantuottamuksen. Hän myöntää lisäksi muihin tekoihin liittyvät syytteet pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta.

Isä kiistää muut syytteet.

Äitipuolta syytetään myös väärän henkilötiedon antamisesta, koska hän oli esiintynyt tekaistulla henkilöllisyydellä "Nadja"-nimisenä ranskalaiseurooppalaisena lääkärinä.

Käräjäoikeus pohtii paraikaa syytettyjen passittamista mielentilatutkimukseen.
... mitä vittua..?
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Ei saatana - noita uutisia lukiessa miettii kyllä että "silmä-silmästä" -laki ois paikallaan.
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Hyi vittu saatana :yuck:

Ehdotan molemmille samanlaista käsittelyä sillä varmistuksella, etteivät vahingossa vaan pääse kuolemaan. Ja koko tuomion ajan.
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Kukas vittu toi "laulaja, esiintyvä viihdetaiteilja" äijä muuten on???
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Ovat tekijät hyvin julmia ja häikäilemättömiä, eikä heillä ole mitän käsitystä ihmisyydestä. Kuinka tolkuttomasti lapsi on joutunut kärsimään lyhyesä elämässään.

Mikä voi olla näiden tekijöiden motiivi? Minkä takia he ovat pitäneet lapsen luonaan, ellei sitten kidutusleikkiensä uhrina?

Toivottavasti elinkautinen on tällaisissa tapauksissa nimensä mukainen ja kestoltaan lyhyt.
 

PeeVee79

Paksu ja pehmeä.
Liittynyt
21.6.2006
Viestit
3348
Sijainti
J:vi
Ei kyllä kellekään soisi lähtöä tuolla tavalla, se pelko ja tuska joka tuolla pikkutytöllä on elämänsä viimeisinä tunteina ollut, on täytynyt olla valtava.
Tai no, tekijöitten poismenotavalla ei juuri ole väliä.
 

Örfil

Guest
Ei helvetti. Lapset ja puolustuskyvyttömät eläimet pitäisi olla tälläisen saastan ulkopuolella.

Toivottavasti nuo lukitaan loppuiäksi vankilaan - kuka voi tehdä tuollaista omalle lapselle???
 
Ylös