Seinäjoella homma toimii. Et kuitenkaan Legendsejä ja niiden tiukkaa kisaa näe yhdeksi tärkeäksi syyksi tapahtuman mielekkyydelle?
En. Vaikka niitä olisi 100 kpl radalla, niin siltikään ne ei sytytä pätkän vertaa. [--] Legendsien [––] ympärille vois rakentaa ihan oman sarjansa jota halukkaat voi sitten käydä ihastelemassa - jos ketä kiinostaa.
En nyt tarkoittanut mikä sinua tai minua kiinnostaa, vaan että näetkö Legendsien kiinnostavan suurta yleisöä Seinäjoella. Mielestäni Legendsit vaikuttavat olevan yksi tärkeä Vauhtiajojen menestystekijä, koska vuodesta toiseen Legendsien lähtöjen aikaan paikalla on paljon yleisöä. Jos näin on (ja Legendsit ovat yleisön mielestä yksi päälähtö Seinäjoella) niin sitä kannattaisi vähän pysähtyä pohtimaan mistä se johtuu.
Luulen, että Seinäjoella kapea ja lyhyt rata tekee valtavan nopeasti kiihtyvillä Legendseillä kilvanajosta juuri sille radalle sopivampaa kuin isoille autoille, ja kun Legendsejä on paljon ja ohituksia paljon ja kilpailu oikeasti tasaista niin yleisö tykkää. Vauhtiajojen järjestäjät odottavat tänä vuonna 20.000 katsojaa ratapuolelle (ei siis rokkifestareille) niin kyllä sitä ihan oikeasti kannattaa pohtia miksi suuri yleisö tulee Vauhtiajoihin.
Eipä tuo Pehmisjäätelön legends, legends, legends -mantra nyt ole yhtään sen loogisempaa, kuin "vastapuolenkaan" argumentit
Oletko käynyt katsomassa kisoja muilla radoilla kuin Seinäjoen vauhtiajoissa? Voisin väittää, ettei Legendsit saa yhtään sen enempää vipinää yleisössä kuin muutkaan sarjat - lukuunottamatta BMW Xtreme -lähtöjä, jolloin yleisö kummasti häipyy jonnekin
Henkilökohtaisesti minulla ei todellakaan ole mitään Legndsejä vastaan, hyvähän se on jos luokka on elinvoimainen,toki osallistuja määrä hiipuu siinäkin vuosi vuodelta.
Ei tämä mitään mantraa ole vaan haaste pohtimaan mistä Seinäjoen Vauhtiajojen hyvät yleisömäärät johtuvat. Minua Seinäjoki kiinnostaa siksi, että siellä on ylivoimaisesti eniten yleisöä, siis ihan hirveän paljon enemmän kuin millään muulla radalla FINRaceissa (ja Rata-SM -sarjassa sitä ennen), ja minusta sitä kannattaisi pohtia onko todella niin ja mistä se johtuu.
Ei varmaankaan yksin Legendseistä, mutta mistä? Ei Legendsien kiinnostavuutta suuren yleisön silmissä nyt ainakaan kannata vähätellä, kun katsojia Legendsien lähtöjen aikaan vuosi toisensa jälkeen riittää. Ehkä sekin vaikuttaa, että Legendsien kärjessä on usein kisannut oman kylän miehiä useampikin.
Jos Vauhtiajot saisivat live-televisiolähetyksen valtakanavalle niin saisiko se lisää ihmisiä kiinnostumaan Suomen rata-autokisoista? Luulisin, mutta tuskin tapahtuu, kun FINRace ei ole mukana tukemassa Vauhtiajoja ja live-televisiota ei haluta tehdä kuin julkisten uimahypyistä ja "kuninkaallisista" häistä.
...ainakin Ahvenistolla oli oikeasti havaittavissa sitä liikettä katsomossa nimenomaan niin päin, että Legedsien ajaessa siellä oli porukkaa. Mini1000 (jota ei kai yleisemmin FINRacessa näy) on myös toinen luokka josta olen kuullut positiivista kommenttia sellaisilta joiden mielestä autourheilu noin muuten on lähinnä todella booooooring. [--]
Tarkoitan tällä kommentilla vain sitä, että ainakin omista epätieteellisistä havainnoista johtuen tuollaiset "ei ole minkään näköistä kiinnostusarvoa suuren yleisön silmissä" kommentit tuntuu aika voimakkailta jos niihin ei sen parempaa faktaa ole heittää. Omat kokemukset on aika päinvastaisia. [--]
...suurta yleisöä halutaan, niin koko touhun kiinnostusarvon pitäisi olla ihan toista. Ja näkyvyyden. Aivan kuten Los Cojones tuossa toteaakin, esim. mediaa kiinnostava kuljetta toisi suuremman yleisön tietoisuuteen, että tässä maassa ylipäätänsä ajetaan jotain rata-autoilu kisoja. Jos kyseessä on oikeasti mediaa kiinnostava kuljettaja, niin en oikein usko että sillä on kovin suurta merkitystä millä kyseinen henkilö ajaa. [--]
Porscheilla on tällä hetkellä ehkä se suurin mahdollisuus vetää sinne edes vähän suurempia yleisöjä, kuin monella muulla. [--]
Tuo Camaro touhua sinänsä harmittaa sen vuoksi, että siinä voisi myös olla potentiaalia vetämään sitä porukkaa (joka samalla tajuaisi että siellä on muutakin kiinnostavaa ), mutta se ei näytä kovin vakuuttavalta tällä hetkellä. [--] ilmoitettuihin nähden hieman nihkeää tuo osallistuja määrä. Se on kääntämässä kyseisen luokan uskottavuutta jo hieman huumorin puolelle. Käytännössä se johtaa siihen, että ne jotka ovat olleet kiinnostuneita noiden Camaroiden vuoksi, eivät viitsi lähteä radalle asti katsomaan onko niitä siellä tänään ja jos on niin kuinka monta.
Minäkin toivon Porschen saavan nyt tuulta alleen ja nousevan selväksi suurta yleisöä kiinnostavaksi FINRacen ykkösluokaksi, varsinkin jos autoja tulee lisää. Siinä on vauhtia, näköä, kohtuullisesti autoja, tiukkaa kisaa ja kaksikin nuorta tähteä Jesse Krohn ja Antti Buri yleisölle fanitettavaksi. Camarot ovat makeita myös ja potentiaalia on viime vuosina ollut, mutta viime vuoden moka taisi vaikuttaa luokan suosioon tällekin vuotta (suositumman Ruotsin Camaro-sarjan kisat olivat samaan aikaan Suomen FINRacen kanssa ja Suomen kuskit ajoivat mieluummin Ruotsissa ja nyt on ollut vaikea saada kuskeja FINRaceen takaisin).