Pieni vinkki niille, jotka, kuten minä, olivat aikoinaan liian laskoja eivätkä asentaneet Windows 8:aa puhtaalta pöydältä vaan päivittävät sen suoraan Windows 7:n päälle: Microsoft julkaisi hiljattain suuren kumulatiivisen Windows 8.1 päivityksen (
KB2919355), joka asentuu tavallisten windows päivitysten tavoin automaattisesti, sikälimikäli windows päivityksiä ei ole deaktivoitu (mitä kukaan ei tietenkään tee :wink: ). Kyseessä on varsin tärkeä päivitys, sillä mikäli se ei ole asennettuna, ei ole taattua, että tulevat turvallisuuspäivitykset ylipäätään asentuvat koneelle tahi niitä ei edes tarjota asennettaviksi. Jokatapauksessa mulla, kuten näköjään hyvin monella muullakin, oli ongelmia tuon päivityksen asennuksen kanssa johtuen juuri tuosta em. laiskuudesta. Itse asennus (päivityksen koko yli 800MB) kesti pienen ikuisuuden, minkä jälkeen vaadittiin luonnollisesti uudelleenkäynnistystä. Uudelleenkäynnistyksen jälkeen tahi pikemminkin sen aikana Windows konfiguroi toisen ikuisuuden tuota uutta päivitystä, mikä kuitenkin pitkän odotuksen jälkeen päätyi virheeseen ja Windows aloitti peruutustoiminnon eli ts. ryhtyi poistamaan tuota juuri asennettua päivitystä, mikä kesti arviolta 40-50 minuuttia, minä aikana konetta ei voi käyttää. Tämän jälkeen Windows oli taas käyttövalmis, mutta ilman tuota mainittua päivitystä, jota Windows päivitysmekanismi edelleenkin tarjosi asennettavaksi. Kolme kertaa yritin asentaa, revin pelihousuni ja poltin hihani, ei toiminut. Kunnes sitten löysin kullanarvoisen vihjeen.... mikäli tsekkaatte tarkemmin systeemilevyn parititoita, löytyy sieltä sen normaalin C-partition lisäksi myös järjestelmälle varattu oma pieni partitionsa (system reserved partition), joka on periaatteessa käyttäjälle näkymätön (ei siis näy explorerissa). Windows 7:ssa tämän partition koko oli 100 MB, Windows 8:ssa, sikäli mikäli asennus tapahtui puhtaalta pöydältä, 350 MB ja tässä se ongelma sitten olikin, tuo Windows 7:sta peritty 100 MB:n paritio on liian pieni, jotta KB2919355 suostuisi asentumaan. Kardinaalimoka Microsoftilta ja epäilemättä Redmondin kundien on keksittävä tuohon joku lääke, mutta ongelman voi kyllä fiksata varsin näppärästi kotikonsteinkin. Itse tein sen lataamalla ilmaisen
MiniTool Partition Wizard -ohjelman (suora download-linkki on
tässä), jonka avulla pienensin C-partitiota (käynistät ohjelman, valitset levyn ja sen jälkeen muutos move/resize-namiskan takaa, minkä jälkeen valitset "apply" ja reboottaat koneen) 400 megalla, minkä jälkeen kasvatin tuota systeemiparitiota samalla määrällä. Kasvatin siis tuon systeemipartition kooksi varmuuden vuoksi 500 MB, 350 MB olisi peiaatteessa riittänyt. Tämän jälkeen KB2919355 asentui ongelmitta.
Ajatelin nyt pläjäyttää tämän tänne, koska epäilemättä en ole ainoa forumilainen, joka on päivittänyt Windows 7:nsa Windows 8:ksi.