Toimittaja ja kirjailija Umayya Abu-Hanna pitää rasismikirjoituksestaan (HS 30. 12.) noussutta poikkeuksellisen suurta huomiota merkkinä siitä, että Suomessa aika alkaa olla kypsä muutokselle kohti monikulttuurisuutta.
"Muutos on väistämätön. Suomi ei voi sulkea oviaan", sanoo rasismin vuoksi Hollantiin muuttanut Abu-Hanna.
Muutoksen esteenä on kuitenkin "kollektiivinen itsetunto": yhteiskunta ei hänestä kestä kritiikkiä ulkomaalaistaustaisilta.
"Ulkomaalaistaustaisen ihmisen suomalaisuus kyseenalaistetaan heti, jos hän nostaa esille vaikeita asioita", Abu-Hanna sanoo HS:lle.
"Lottovoitto jäi lunastamatta" -kirjoitus nousi nopeasti vuoden 2012 luetuimmaksi jutuksi HS:n verkkosivuilla. Sitä luettiin kahdessa päivässä yli 410 000 kertaa. Kirjoituksessa vuonna 1981 Suomeen tullut Abu-Hanna kertoi kokemastaan rasismista ja muutostaan Amsterdamiin.
Kirjoituksesta noussut kohu ei Abu-Hannan mielestä liity siihen, että yksi yksinhuoltaja on muuttanut Suomesta, eikä siihen, että maassa sanotaan olevan rasismia.
"Nyt pohditaan sitä, onko Suomi vai Abu-Hanna konna vai uhri. Tämä ei palvele itse asiaa, joka oli se, onko meillä jotakin muutettavaa. Tämä oli se pointti", Abu-Hanna korostaa. "Kyse on siitä, halutaanko Suomessa myöntää rasismin olemassaolo."
Kirjoitukseen on reagoitu tunteella.
Esimerkiksi Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin korosti kritiikissään, että Palestiinasta Suomeen muuttanut Abu-Hanna on saanut Suomesta koulutuksen, työpaikkoja ja apua adoptioon.
Abu-Hanna sanoo olevansa hämmentynyt finanssinäkökulmasta.
"Tulin Suomeen 20-vuotiaana. Olin terve ja erittäin korkeasti koulutettu nuori nainen. Koko lapsuus ja aikuisuus eivät ole maksaneet Suomen valtiolle yhtään. Sen jälkeen olen tehnyt kovasti töitä ja maksanut veroja."
"Minun lapseni on Etelä-Afrikan ongelmien lahja. Tämän logiikan mukana minun pitäisi kiittää apartheidia. Adoptioprosessi ei ole ilmainen, ja jokainen maksaa omat kustannuksensa. Muun osuuden olen hoitanut veroja maksamalla, eikä perheeni ole Ulla Appelsinin verovaroilla maksettu", Abu-Hanna tokaisee.
"Suomessa ongelma on se, että muualta tulevien pitää tietää paikkansa, joka on muita alempana. Mutta se että tästä pitää olla vielä kiitollinen, se ei ole oikein. Minä en ainakaan ole", Abu-Hanna sanoo.
"Totta kai minä olen hirveän kiitollinen. Minä rakastan sitä maata, joka on ollut ja tulee aina olemaan ytimessäni."
Viestien määrä ja keskustelun valtava laajuus yllättivät myös Ulla Appelsinin.
"Noin 80 prosenttia minulle tulleista sähköpostiviesteistä on ollut positiivisia. Joillakin keskustelupalstoilla toki näköjään sekä minua että Abu-Hannaa kohdellaan osin epäasiallisesti, mutta ainahan netissä on nimettömiä huutelijoita", Appelsin sanoo.
"Rasismiin en ole omaan sähköpostiini tulleissa viesteissä törmännyt. Sen sijaan olen saanut muutamia hämmentävän aggressiivisen sävyisiä viestejä koulutetuilta vaikuttavilta supisuomalaisilta ihmisiltä, jotka tuomitsevat jyrkästi kirjoitukseni. Osa on halunnut jopa kieltää koko aiheesta kirjoittamisen", Appelsin kertoo.
"En haluaisi Suomesta sellaista paikkaa, jossa ei saisi puhua vaikeistakin asioista."
Suomessa jäädään helposti puhumaan arvoista ja asenteista, kun taas Hollannissa on vallalla väittelemisen ja poleemisuuden kulttuuri, miettii puolestaan Helsingin kaupungin nuorisojohtaja Tommi Laitio, joka asui Amsterdamissa 2005–2008.
Hollantilaiset sen sijaan suhtautuvat erilaisuuteen hyvin käytännönläheisesti. Ristiriitoja ja erilaisia näkemyksiä siedetään.
"Liberaali elä ja anna toisten elää -periaate on tehnyt mahdolliseksi katolisten, kalvinistien ja ei-uskonnollisten rinnakkaiselon. Siksi suurin osa hollantilaisista suhtautuu myös maahanmuuttoon käytännöllisesti", Laitio sanoo.
Erimielisyydet ovat selkeästi näkyvissä. Esimerkiksi äärioikeistolaista puoluetta johtava Geert Wildes on esittänyt äärimmäisiä maahanmuuttokriittisiä näkemyksiään. Poliittiset murhat ja väkivaltaiset iskut ovat myös liittyneet äärioikeistolaisuuteen.
"Ulkomaalaisvastaisiin ja rasistisiinkin näkemyksiin on helpompi reagoida, kun ne ovat näkyvissä. Hollannissa on selvää, että koko yhteiskunta ei ole liberaalin moniarvoisuuden takana", Laitio sanoo.
Suvaitsevaisuudessaan mitenkään ruusuinen maa Hollanti ei ole, Laitio painottaa. "Amsterdam on punavihreä kupla Hollannin sisällä, mutta esimerkiksi Rotterdamissa ja maaseudulla ulkomaalaisvastaisuus on hyvin voimakasta."
Abu-Hannan kirjoituksessa kritiikkiä on herättänyt myös se, että hän ei ole opetellut hollannin kieltä. "Kyllä minä aion opiskella hollantia, en vain ole vielä tehnyt sitä. Olen vain väsynyt", Abu-Hanna sanoo.
"Minun tapauksessani on helpompi olla Amsterdamissa kuin Helsingissä. Se ei tarkoita, etteikö tämä maa olisi täysin vapaa rasismista. Mutta täällä kukaan ei vaadi kiitollisuutta siitä, että saa olla maassa."