Leipää ja hedelmiä ei mene, vai syötkö ne tikuilla?Harvemmin tulee syötyä ruokaa käsillä, joten enpä ole vaivautunut.
Joillakin nykyaikaisilla liikenneasemilla on ainakin vältetty rakentelemasta ovia saniteettitiloihin. Tietty WC kopit ovat kuitenkin vielä ovien kera.Julkisissa tiloissa käsien pesua käsienpesun vuoksi pidän muutenkin epäilyttävänä, WC-ovenkahvoista likaantuvat enemmän kuin pesemällä voittaa. Ja kosteat kädet ne vasta bakteerimagneetteja ovat.
Joo. Pisti joskus silmään (onneks ei näkö lähteny) kun ensimmäisen tollasen näki. "vittu, täällä ole ovea ollenkaan, vaan pelkkä mutka". Kesti hetken, ennen kun sen hyödyn tajusi. Varsinkin penskan on huomattavasti helpompi käydä pesemässä ne käpälät, kun tulee sieltä leikkipaikalta syömään.Joillakin nykyaikaisilla liikenneasemilla on ainakin vältetty rakentelemasta ovia saniteettitiloihin. Tietty WC kopit ovat kuitenkin vielä ovien kera.
Näin käsienpesun jälkeen ei tarvitse koskea likaiseen kahvaan.
Tai sitten toisinpäin: vessaan saavuttaessa ei tarvitse koskea likaiseen kahvaan ennen kuseskelua puhtaalla pelillä.
Kannattaa leipoa pullaa, lika irtoaa mukavasti siihen taikinaan ja silti lapset tykkää :idea:Aina pihalta sisälle tullessa pesee kädet automaattisesti.
Joskus kun on ollu tekemisissä moottoriöljyn, noen, hydrauliikkaöljyn tai muun vastaavan erittäinvaikeasti irtoavan liankanssa, niin käsienpesunkin jälkeen näkyy selvästi likaa käden uurteissa, mutta silti kädet on pestynä, koska se lika lähtee melkeempä vain kulumalla.
Ja ei oikeen oo intoo jokakerta hangata nahkaa pois käsistä niiden poistamiseksi.
Mä sulle vähän välien pesuja näytän.Pesen käsiä vähän väliä.