Val di Fiemmen MM-kisat 20.2. - 3.3.2013

Faustus

Well-known member
Liittynyt
31.3.2000
Viestit
6745
Itse asiassa sanoisin, että Venäjällä on yksi hyvä pertsan hiihtäjä (Ivanova) ja yksi hyvä luistelija (Tshekaljova). Erityisesti toinen pertsan osuus voi koitua Venäjän kohtaloksi. Tshekaljova voisi olla myös Venäjän paras pertsan hiihtäjä, mutta tuskin häntä kuitenkaan laitetaan sitä hiihtämään. Erityisesti Iksanova vaikuttaa heikolta lenkiltä.
 

DSQ

Elossa
Liittynyt
5.11.2012
Viestit
5377
Sijainti
Huumorin tuolla puolen
Veikkaan, että Venäjä tulee olemaan todella kova naisten viestissä. Varsinaista heikkoa lenkkiä ei ole ollenkaan. Ei myöskään Ruotsilla. USA:lla, Saksalla ja Ranskalla heikkoutena on pertsa ja Suomella vapaa.
Eihän Venäjä pärjää perinteisellä. Kuten ei muuten Ruotsikaan, koska Haag ei ole missään huippuvedossa ja Ingemarsdotter on monesti pettänyt viestissä, enkä usko hänen kestävän viittä kilometriä kärkivauhdissa. Enkä sanoisi vapaata tyyliä Suomen heikkoudeksi, koska suomalaiset olivat kuitenkin kokonaisuudessaan yhtä hyviä kympillä kuin saksalaiset ja venäläiset.
 

Faustus

Well-known member
Liittynyt
31.3.2000
Viestit
6745
Hevoskuuri.fi sanoi:
Päävalmentaja Magnar Dalenin perustelut naisten 4x5 kilometrin viestin valinnoille:

1. osuus (perinteinen hiihtotapa) Anne Kyllönen

– Aina on tietysti mahdollista, että kunto voi laskea, mutta uskon, että Anne tekee avaajana hyvän työn. Hän oli Davosin maailmancupissa raskaassa sprintissä palkintopallilla.

2. osuus (p) Kerttu Niskanen

– Kerttu on ollut tällä kaudella perinteisellä toiseksi paras Annen jälkeen. Perinteisen valinnat olivat mielestäni selvät jo pari päivää sitten.

3. osuus (vapaa hiihtotapa) Riitta-Liisa Roponen

– Ritu oli paras suomalainen tärkeimmässä karsintakilpailussa eli tiistain MM-kympillä.

4. osuus (v) Riikka Sarasoja-Lilja

Valinta oli Riikan ja Krista Lähteenmäen välillä. Heistä Riikka oli vahvempi parisprintin viimeisellä osuudella ja myös MM-kisoja edeltävässä maailmancupissa.
Eli Mäkäräisen olisi pitänyt olla vapaan kympillä paras suomalainen päästäkseen viestijoukkueeseen (kolmannelle osuudelle). :dunno:
 

DSQ

Elossa
Liittynyt
5.11.2012
Viestit
5377
Sijainti
Huumorin tuolla puolen
Eli Mäkäräisen olisi pitänyt olla vapaan kympillä paras suomalainen päästäkseen viestijoukkueeseen (kolmannelle osuudelle). :dunno:
Minua ihmetytti enemmänkin Dalenin perustelut sille, miksi Sarasoja-Lilja oli parempi kuin Lähteenmäki. Olen samaa mieltä hänen kanssaan mutta eri syistä.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37046
Sijainti
Helsinki
Minua ihmetytti enemmänkin Dalenin perustelut sille, miksi Sarasoja-Lilja oli parempi kuin Lähteenmäki. Olen samaa mieltä hänen kanssaan mutta eri syistä.
Ei tietenkään halunnut myöntää, että on kuluttanut Kristan loppuun.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Toivon Nousiais-Villeltä hyvä hiihtoa tänään kaikkien vaikeuksien jälkeen.
 

*Alexei*

Well-known member
Liittynyt
21.4.2011
Viestit
548
Sijainti
Jns
15 km aluillaan. Samaa lenkkiä kierrellään kuin naisten eilisessä kisassa.
 

*Alexei*

Well-known member
Liittynyt
21.4.2011
Viestit
548
Sijainti
Jns
Lehtonen taitaapi tänään varmistaa viestipaikkansa, siltä ainakin vaikuttaisi tähänastisten väliaikojen perusteella. Heikkinen kohtuu hyvällä väliajalla 1,8 kilometriin.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8287
Ei se salama nyt kolmea kertaa samaan torppaan voi iskeä. Ja päivän Dählie-uutisista innostuneena, norjalaisille taas jotain killutinta tulossa tältäkin matkalta (?)
 

*Alexei*

Well-known member
Liittynyt
21.4.2011
Viestit
548
Sijainti
Jns
Ei se salama nyt kolmea kertaa samaan torppaan voi iskeä. Ja päivän Dählie-uutisista innostuneena, norjalaisille taas jotain killutinta tulossa tältäkin matkalta (?)
Petterille voittoa kyllä toivoisi, loppuisivat (toivottavasti) ainakin puheet pelkästä kiritykistä. Mutta jotenkin uskon että Olsson ja Cologna kuitenkin ovat loppukädessä todella vahvoja.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Puolessa matkassa Kreczmer oli hiihtänyt Nousiaisen kiinni, eli johti 30 sekunnilla, mutta maalissa eroa on 25 sekuntia Nousiaisen hyväksi!
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Lehtonen taitaapi tänään varmistaa viestipaikkansa, siltä ainakin vaikuttaisi tähänastisten väliaikojen perusteella.
Minusta Lehtosen paikka toisena vapaan hiihtäjänä on ollut alusta asti melkoisen selvä. Oikeastaan vain toinen perinteisen paikka on ollut jossain määrin auki.
 

*Alexei*

Well-known member
Liittynyt
21.4.2011
Viestit
548
Sijainti
Jns
Minusta Lehtosen paikka toisena vapaan hiihtäjänä on ollut alusta asti melkoisen selvä. Oikeastaan vain toinen perinteisen paikka on ollut jossain määrin auki.
No jaa. Yksittäisiä sijoituksia maailmancupin pisteille en oikein pidä järin vakuuttavana näyttönä. Itselleni on ollut aika selvää, että Nousiainen, Jauhojärvi ja Heikkinen ovat varmoja viestinviejiä, ja Lehtosen ja Similän kesken ratkaistaan toinen vapaan hiihtäjä. Mutta näkemyskysymys.

Näinköhän Northug tekee tänään temput? Gjerdalen myös nousussa, ja Röthe ollut koko kisan ajan vahva.
 

*Alexei*

Well-known member
Liittynyt
21.4.2011
Viestit
548
Sijainti
Jns
Kyllä Petterin kulta on jo käytännössä varma. Cologna alkaa olla hyytymään päin, kun kierros vielä hiihdettävänä. Olsson ja Cologna ratkonevat pronssimitalin.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8287
Vielä on toivoa hyytymisestä.
 

*Alexei*

Well-known member
Liittynyt
21.4.2011
Viestit
548
Sijainti
Jns
Vielä on toivoa hyytymisestä.
Nortti on vaikuttanut olevan todella nopea tuolla laskuvoittoisella osuudella, kuten aina. Pitää vähän nyt toppuutella omia puheitaan, ei voitto vielä varma ole...
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8287
Pulinat pois, ei siinä mitään. Kuinka hienoa olisikaan jos hiihdettäisiin väliaikalähdöllä vähän pidempään, vaikka 50km. Nyt joku myymään tätä ideaa uutena taunoille.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
No jaa. Yksittäisiä sijoituksia maailmancupin pisteille en oikein pidä järin vakuuttavana näyttönä. Itselleni on ollut aika selvää, että Nousiainen, Jauhojärvi ja Heikkinen ovat varmoja viestinviejiä, ja Lehtosen ja Similän kesken ratkaistaan toinen vapaan hiihtäjä. Mutta näkemyskysymys.
Similä ei ole edes kuulunut tänä talvena Suomen MC-joukkueeseen ennen Davosin hiihtoja kisojen alla. Ja siellä hävisi Lehtoselle. Samoin Val di Fiemmen Skiathlonissa (puolellatoista minuutilla). Nousiainen olisi normikunnossa selviö, mutta selän ollessa siinä kunnossa kuin on, paikka ei ole ollut varma.
 

*Alexei*

Well-known member
Liittynyt
21.4.2011
Viestit
548
Sijainti
Jns
Northug - Olsson - Gjerdalen. Todella upea hiihto sekä Northugilta että Olssonilta, Gjerdalen todellinen yllättäjä.

Cologna petti pahasti, ja Legkovin alisuorittaminen arvokisoissa jatkuu.
 

Miikhail

Well-known member
Liittynyt
16.5.2010
Viestit
3477
Veerpalu saamassa seuraajaa, Rehemaa seittemäs, vaikkakin vapaalla.

Supertriplat meni kyllä nyt melko heikosti, Nortti ja Gjerdalen pilasivat kaikki kupongit. :eek: Röthe ja ranskalaiset petti.
 
Ylös