Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTKAUSI 2013

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

toleranssisiipi

Langennut enkeli
Liittynyt
14.9.2003
Viestit
14061
Sijainti
SEKOS-marketin vihannesosasto
Ikääntyvä punkkari käy päivätöissä
Rokkareiden vanhenemista tutkinut professori uskoo, että keski-iän ohittanut punkkari voi nykyään olla uskottava sekä lavalla kitaran varressa että päivätöissään kirjanpitäjänä.

Kun vanheneva rokkari ennen nousi lavalle harvenneine hiuksineen, saatettiin häntä pilkata menneisyydessä elämisestä. Tampereen yliopistossa vieraillut sosiologian professori Andy Bennet uskoo mielikuvan ikääntymisestä ja ikääntyvistä ihmisistä olevan nyt rajusti muuttumassa.

- Nuorena omaksuttu musiikki- ja ulkoinen tyyli voi kestää läpi elämän, eikä kyse ole yhdenmukaisesta tavasta elää. Tämä näkyy erityisesti nykyisessä populaarikulttuurissa, jossa alakulttuurit elävät kannattajiensa mukana valtakulttuurin seassa.

Ulkoiset tunnusmerkit ovat toisarvoisia, sanoo itsekin punk-tukkansa menettänyt Andy Bennet.

Kyllä kapinoidaan. Jos ei muualla niin kotona.

- Kuide Kuitu

- Nykyään voi olla uskottava 50-vuotias punkkari ja samaan aikaan taitava ja arvostettu omassa arkiammatissaan vaikka mekaanikkona tai kirjanpitäjänä.
Kapina jatkuu kotona

Tamperelainen Juha "Kuide" Kuitu on 70-luvulla punkin soittamisen aloittanut ja yhä silloin tällöin estradille nouseva muusikko, joka tienaa päivittäisen leipänsä vähemmän kapinallisesti: vastaavana näyttämöjärjestäjänä Tampere-talossa.

Yli kolme vuosikymmentä sitten kolahtanut tyyli tuntuu edelleen omalta.

- Kaikki alkoi Ramonesista ja Sex Pistolsista, aika yksitoikkoisesta sahauksesta. Sitten löytyi Clash, joka tuntui heti omalta ja hyvältä, koska se oli paljon monipuolisempaa kuin muu sen ajan musiikki.

70-luvun lopulla Kuide Kuitu perusti oman yhtyeen, Controlin, ja kaveriporukan bändi kiipeää yhä silloin tällöin lavalle.

- Nykyään keikkaa tehdään tarvittaessa, pyynnöstä. Soittaminen sopii arkielämäänkin hyvin, sillä minulla on joustavat työajat.

Entä miten kapina sopii aikuiseksi kasvaneen punkkarin maailmaan?

- Kyllä kapinoidaan. Jos ei muualla, niin kotona.

Isät ja pojat kohtaavat lavalla

Menneiden sukupolvien tyylit ja tykkäämiset kiertävät uusille polville, ja nuorison levyhyllystä saattaa löytyä vanhempien teinikapina-aikojen suursuosikkeja. Andy Bennetin mukaan ilmiö myös vahvistaa vanhoihin tyyleihin eli retroon tukeutuvia tribuuttibändejä.

- Tietyn artistin tai yhtyeen tuotantoon erikoistumisen lisäksi nykyään keikkailee bändejä, jotka soittavat musiikkia vain tietyltä albumilta. Uskon, että klassisten bändien ja albumien kierrättäminen tulee seuraavan parinkymmenen vuoden aikana lisääntymään.

Punkkareiden lapset tulevat tekemään samoja asioita kuin vanhempansa.

- Professori Andy Bennet


Samoille lavoille kiipeävät niin isät kuin pojatkin, professori Bennet arvelee.

- Voimme vain arvailla, mitä lapsista tulee, mutta nämä asiat ovat iättömiä. Jos on pienestä pitäen nähnyt, miten plugi tyrkätään kiiinni vahvistimeen, haluaa itsekin tehdä niin kotona ja lavalla. Voi siis olettaa, että punkkareiden lapset tulevat tekemään samoja asioita kuin vanhempansa.
Anna Sirén
Yle Tampere
http://yle.fi/uutiset/ikaantyva_punkkari_kay_paivatoissa/6509169

Moon pitkälti samaa mieltä. Sisäpaisti uskottavimpien suomalaisten punkbändien muusikot ovat iältään viidenkympin hujakoilla melkein järjestään. Nuorempia orkestereita yhtään vähättelemättä.
 

Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
Tossa jutussa on jotain mitä en ymmärrä: Mitä tuosta lehdestä luin, niin sen mukaan poika oli siis siellä Syyriassa äitinsä kehotuksesta sotimassa. Mutta perhe on alunperin saanut pakolaisstatuksen siksi, että olivat sotaa paossa.
Mitä taas IS kirjoittaa, on ihan täysin konfliktissa sen kanssa mitä toisaalta luin: "Svenska Dagbladetin toimittaja Per Gudmundson kertoo IS:lle, että Ruotsissa asuva nuorukaisen äiti on syntyjään suomalainen ja yhä Suomen kansalainen. Nuorukaisen isä on Sudanista"

Miks syntyjään suomalainen äiti ois muka ollut pakolaisstatuksella Suomessa? Ja miks sellanen käskis oman poikansa jihadiin?
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Mutta olis pitänyt kuulua.

Olisi varmaan hiukan erinäköinen taajama tätänykyä suomalaishoidossa.

Ja muutkin "ympäryskunnat".

Tästä ei kai erimielisyyttä?

Aika ankeata katseltavaa nuo seudut nykyään. No, Petroskoissa jotain elämää mutta aika touhuttamista...
Petroskoi suomalaisellakin mittapuulla siisti kaupunki. Onhan siellä suomalaisen patsaskin.
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Chavez kuoli näemmä tasan 60 vuotta myöhemmin kuin Stalin. Kohtalon ironiaa vai pidettiinkö hänet tarkoituksella hengissä merkkipäivään asti?
 

Örfil

Guest
Petroskoi suomalaisellakin mittapuulla siisti kaupunki. Onhan siellä suomalaisen patsaskin.
Tarkoitatko nyt herraa jolla on tittelit:

Lasten Suuri Ystävä
Vallankumouksellisten Päätösten ja Äkkikäännösten Suuri Mestari
Luonnon Mullistaja
Suuri Perämies
Ihmiskunnan Nero
Tieteen Johtava Valo
Kaikkien Aikojen ja Kansojen Suurin Nero

...eli OWK:ta? :thumbfh:
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Ei vaan lyhennys pysyvästä S:stä.

Oisko S sitten syfilis??
Kysyin asiaa Kemian presidentiltä joka sanoi että S olis rikki. Tätä tämä kertakäyttökulttuuri tuo muassaan, mikään ei pysy ehjänä.
 

Örfil

Guest
Ainoo mitä mä nielen, on hiki kauniiden mallityttöjen rintavaosta sekä rakkauden liemi.
Tuosta tuli mieleen eräs vanha hiihtoreissu Lappiin, Suomutunturille kultaisella ysisluvulla. Matkan sponssas kaverin työnantaja ja matkassa oli siksi muutama heppu sieltä firmasta.

Olikin elämänviisaita kavereita: oli nastaa pilkkiä läheisestä järvestä kalaa illalla ja tehdä sopat siitä, parantaa maailmaa kuutamossa kossupullojen kera aurinkotuoleissa järven jäällä, mökin seinällä oli kuivalihaa naulattuna ja popsittiin sitäkin välipalaksi ja lopuksi naukkailla kossua maustettuna itse laimennetulla salmiakilla.

Siinä illan aikana tuli juttua kortin peluun ohessa parhaista krapulaläkkeistä, niin kaverin pomo kertoi sen parhaan: kunnon kankkuseen auttaa se, kun hiki tippuu nenän päästä naisen rinnoille - JA SE ON TAIVAHAN TOSI! Useampikin kankkis on sillä taitettu :ahem:

Onk mä kertonu tän jo kuus kertaa aiemmi?
 
Ylös