On toki, rangaistavuudesta en tiedä. Kuitenkaan kansanedustajina ei liene alle 18-vuotiaita, ellie sitten ole rikkonut lakia vääentämällä syntymä-aikansa.Aivan. Jos on polttanut tupakkia alle 18 vuotiaana, on rikollinen nykyään.
Vai onko?
On toki, rangaistavuudesta en tiedä. Kuitenkaan kansanedustajina ei liene alle 18-vuotiaita, ellie sitten ole rikkonut lakia vääentämällä syntymä-aikansa.Aivan. Jos on polttanut tupakkia alle 18 vuotiaana, on rikollinen nykyään.
Vai onko?
VIHERPIIPERTÄJÄ! ITUHIPPI! KETTUTYTTÖ!Eli koska ollaan pieni pläntti maapallon mittapuussa niin ekologisuuden vois heivata vittuun.
Hyvä meno!
Aamen ja juuri näin! Näkisin myös, että ympäristö ja ekologinen ajattelu saattaa olla Suomen mahdollisuus tulevaisuudessa, jos tänne saadaan siihen perehtynyttä osaamista. Kuitenkin tulevaisuudessa se tulee olemaan maailmanlaajuisesti iso juttu.Itsekin olen näihin vihreisiin puolueena pettynyt, mutta vihreän liike siinä ideologissa, missä se alunperin heräsi on ollut meidän pelastuksemme. Ilman sitä peli olisi jo menetetty. Vihreä aate ja luonnonsuojelu taas ovat yhä ainoa mahdollisuutemme.
Se, että olemme lainsäädännöllisesti luonnonsuojelun kärkimaita toki tuo lyhyen tähtäimen rasitteita teollisuudellemme. Mutta kun katsoo historiallisessa perspektiivissä niin näkee, että ne teollisuusmaat, jotka ovat olleet pakotettuja luontoa ja ihmistä säästäviin teknologioihin pitkässä juoksussa nousevat kärkeen juuri pidemmälle edistyneen teknologiansa ansiosta. Se, mikä tänään tuntuu rasitteelta ja kuoliniskulta on huomisen kilpailuetu. Sitä paitsi teollisuus ja yritykset laiskistuvat ja laiskat yritykset tulevat syödyiksi. Tie, että lähdemme kuuntelemaan liikaa mukavuudenhaluisia yrityksiä ja teollisuutta vie takapajulaan. Yritykset lihovat ja tulevat omahyväisiksi. Tästäkin on esimerkkejä kyllin.
Nämä asiat ovat entistäkin vaikuttavampia sen vuoksi, että ihmisten tietoisuus ja halu vaikuttaa näissä asioissa kasvaa päivä päivältä.
Oletan Mossen tarkoittavan tupakointia alle 18-vuotiaana siihen aikaan, kun se oli laillista jo 16-vuotiaana. Toki myös jatko-oletus on, että näin sinäkin tuon oikeasti tulkitsit.On toki, rangaistavuudesta en tiedä. Kuitenkaan kansanedustajina ei liene alle 18-vuotiaita, ellie sitten ole rikkonut lakia vääentämällä syntymä-aikansa.
Kun R&K'n alkuperäinen tuuma oli kansanedustaja-aikana tehty lainrikkomus, niin tuumasin, ettei tuota tupakoinnin ikärajakieltoa kansanedustaja oikein voi rikkoa.Oletan Mossen tarkoittavan tupakointia alle 18-vuotiaana siihen aikaan, kun se oli laillista jo 16-vuotiaana. Toki myös jatko-oletus on, että näin sinäkin tuon oikeasti tulkitsit.
Pressan!Turun?
Ei se ole niin tarkkaa. Itse voi harkita mikä tuntuu kohtuulliselta. Ja rangaistukset on maksullista iloa.Puoluekannasta riippumatta tulisi sellainen edustaja potkaista pois, joka työnsä aikana lakia rikkoo. Mitä tahansa lakia tai miten vähän tai paljon hyvänsä. Lainrikkomus on lainrikkomus ja valittujen edustajien tulee näyttää mallia kansalaisille.
Jos ennen valintaa on jotain tehnyt ja asia on jo vaalitilanteessa yleisessä tiedossa, voidaan olettaa, että siihen on äänestäjien "hyväksyntä", koska ovat häntä äänestäneet asian tiedossa ollessa ja asia on jo kuitattu.
Kolumni
Tyhmiä sääntöjä saa rikkoa
16.4.2013 10:14 75
Rosa Meriläinen
Rosa Meriläinen
Typeriä sääntöjä ei tarvitse noudattaa. Toki tajuan, että säännöt harvoin syntyvät täysin perusteetta tai pahasta tahdosta. Taustalla voi olla aivan oikeutettuja pyrkimyksiä hygieniaan tahi yleiseen turvallisuuteen. Niiden logiikka voi perustua lauseeseen "entä jos kaikki niin tekisivät".
Esimerkiksi uimahyppyseuramme valmentajilta kiellettiin eväiden syönti uima-altaan laidalla vedoten juurikin hygieniaan. Kun samaan aikaan tiedämme taaperoiden ja taattojen lirivän altaaseen kaikenlaista eritettä, tuntuu valmentajan banaani uhkana vähäpätöiseltä. Minusta he saavat syödä eväitä. Jos minä olisin valmentaja, söisin eväitä.
"Kuin*ka mo*ni mu*ka ei tun*ne vas*tus*ta*ma*ton*ta tar*vet*ta pai*naa nap*pia, jon*ka al*la on pai*na*mi*sen kiel*tä*vä kylt*ti? "
Sääntöjen uhmaaminen on paitsi käytännöllistä, myös hauskaa. Jos joku on keksinyt pikkumaisen säännön, sen rikkominen on syntinä pieni, mutta ilona iso. Kuinka moni muka ei tunne vastustamatonta tarvetta painaa nappia, jonka alla on painamisen kieltävä kyltti? Olenkin joskus ala-asteella saanut aikaiseksi ylimääräiset välituntikellot. Sekös vasta nauratti.
Ymmärrän kyllä, että yleisellä lainkuuliaisuudella on paljon hyviä seurauksia. Mutta niin on pikku anarkiallakin. Ei tee huonoa miettiä ihan itse omilla aivoillaan, mikä on oikein ja mikä väärin. On aivan kannatettavaa käyttää omaa päätä ja järkeä. On hyvä olla mieleltään joustava ja altis toimimaan yllättävissä tilanteissa.
Lempeä anarkia viehättää esimerkiksi muumien maailmassa. Myös Ulla-Lena Lundbergin kirjoittamassa menestysromaanissa Jää kuvataan saariston asukkaiden kulttuuriin kuuluvaa anarkiaa, jossa suhtaudutaan rennosti mannerperäiseen lainsäädäntöön.
Okei, myönnän piponi kiristyvän silloin, kun oikeus otetaan käsiin tavalla, jota pidän moraalittomana. Tarkoitan susien salakaatoja, laittomia ruoppauksia ja muuta rumaa.
Tiedän myös, että monet kansalaiset suhtautuvat tyrmistyneesti siihen, että kaltaiseni kaupunkilaiset saattavat surutta pössytellä bileissä pilveä. Onhan se laiton päihde eli huume. Tunnustanpa samaan syssyyn käveleväni usein punaisia päin. Jo äiti opetti, että vain suomalaiset ovat niin tyhmiä, että seisovat punaisissa valoissa silloinkin kun autoja ei näy.
Jos olen oikein yhteisvastuullisella ja aikuisella tuulella, saatan seistä esikuvallisesti valoissa, mikäli näköpiirissä on pieni lapsi. Säännöt pitää nimittäin ensin oppia prikulleen, jotta niitä sitten voisi soveltaa omiin tarpeisiinsa. Kuvataiteilijan on ensin opittava piirtämään koira, voidakseen vetäistä viivan ja pallon ja väittää niitä koiraksi.
Lapset eroavat aikuisista siinä, että he ovat ehdottomia. Heille säännöt on sanottava yksiselitteisesti ja niistä on pidettävä kiinni. Aikuinen joka toimii lapsen tavoin, on vähän tyhmä. Kyllä me isot osaamme jo itse arvioida, milloin tilanne ei ole niin nokon nuuka.
Aikuinen osaa myös haastaa sääntöjen asettajan. Vaatia perusteluja ja väittää vastaan. Ja toimia toisin jos niin oikeaksi näkee.