Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄKAUSI 2013

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Eipä tuohon ole paljoa lisättävää. Kukkahattutätdit kaikessa tyhmyydessään/ajattelemattomuudessaan vain pahentavat tilannetta, kansan suussa tuo kuitenkin ennemmin tai myöhemmin vääntyy muotoon "tulevat tänne ja vaativat vielä possujenkin poistamista". :dunno:

Muslimiäiti aapisen possun poistamisesta: "Kuinka aivottomina meitä oikein pidetään?"

Iltalehteen yhteydessä ollut muslimiäiti pelkää, että possuista karsittu aapinen ainoastaan lisää ennakkoluuloja muslimeja kohtaan.

Tietokirjailija Sinikka Raikunen kertoi Vantaan Sanomissa, että aapisista on sensuroitu varotoimena porsaat. Näin on tehty, etteivät eri uskontokuntien edustajat loukkaantuisi.

- Siksi esimerkiksi porsaita ei aapisiin voi laittaa, koska se saattaa loukata joitakin pieniä aapisen lukijoita. Uskontoon liittyvissä asioissa kannattaa pitää kieli keskellä suuta, Raikunen kertoi lehtihaastattelussa.

Pienten koululaisten muslimiäiti ei voi käsittää Raikusen lausuntoa. Hän ei suostu uskomaan, että moinen pyyntö olisi tullut oman uskontokunnan edustajalta.

- Olemme tästä aiheesta keskustelleet muslimien omissa keskusteluryhmissä harmistuneena siitä, että taas saadaan aikaiseksi tällainen turha urbaani legenda, mikä jää elämään totuutena. Siitä on meille paljonkin haittaa. Saamme jatkuvasti selitellä, ettei se pidä paikkansa. Asia lisää ennakkoluuloja sekä vihaa muslimeita kohtaan entisestään, hän sanoo.

Äidin mukaan sianliha ei kuulu muslimien ruokapöytään, mutta koulukirjojen possukuvat eivät hetkauta edes tiukan linjan muslimeja.

- Kuinka aivottomina suomalaiset meitä oikein pitävät? Miksi ihmeessä kukaan possukuvasta loukkaantuisi? hän ihmettelee.

Äiti kertoo, että perheen satukirjoissa seikkailevat myös saparohännät, ja lapset leikkivät myös Nalle Puhista tutulla Nasu-lelupossulla.

Hänen mukaan possukuvan poistaminen aapisesta uskonnollisista syistä tuntuu lähinnä alentavalta ja loukkaavalta muslimeja kohtaan.

- Asiaan on saatava oikaisu ja myös myös meidän mielipide kuuluviin. Ei tuollaista voi vain olettaa.

Kirjan noudatettava opetussuunnitelmaa

Opetusneuvos Pirjo Sinko Opetushallituksesta vahvistaa, että kyseessä ei ole mikään yleinen linjaus vaan päätös possujen poistamisesta on tehty kirjakustantamossa.

Opetushallitus ei ole tarkastanut aapisia tai muitakaan oppimateriaaleja miltei kahteenkymmeneen vuoteen.

- Ennen joka ikinen materiaali hyväksyttiin, mutta käytännöstä luovuttiin melkein 20 vuotta sitten. Kirjan kustantajan oma tekijäryhmä tekee nykyisin valinnat, Sinko kertoo.

Sinko kertoo, että tekijätiimi lukee opetussuunnitelman ja tekee siihen perustuen oppikirjat. Opettajat valitsevat oppikirjat.

- Kirjojen suhteen vallitsee luottamuksen kulttuuri: on myös valtava taloudellinen riski, jos kirja ei noudata opetussuunnitelmaa, Sinko muistuttaa.

Iltalehti ei tavoittanut illalla tietokirjailija Sinikka Raikusta tai hänen kustantajaansa Otavaa kommentoimaan asiaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082217401457_uu.shtml
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Eipä tuohon ole paljoa lisättävää. Kukkahattutätdit kaikessa tyhmyydessään/ajattelemattomuudessaan vain pahentavat tilannetta, kansan suussa tuo kuitenkin ennemmin tai myöhemmin vääntyy muotoon "tulevat tänne ja vaativat vielä possujenkin poistamista". :dunno:



http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082217401457_uu.shtml
Todellisuudessa taitaa olla enämpikin niin päin, että joku saattaa loukkaantua possujen kuvien poistamisesta: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082217401457_uu.shtml
Juu.

Toivottavasti mandariinikiinan opetuskirjoista poistetaan vastavuoroisesti kuvat koirista. Pahoittaisi mieleni, kun täällä ei koiria syödä.
 

IWE

Well-known member
Liittynyt
22.6.2004
Viestit
2963
Odotan Perussuomalaisten kommenttia asiaan.
tässä: Jos possuja ei oltaisi poistettu, niin siitä olisivat muslimit mielensä pahoittaneet ja nyt kun poistettiin varmuuden vuoksi, niin pahoittivat siitä huolimatta ihan varmuuden vuoksi.. Mielensä pahoittaminen lienee kuuluu kulttuuriin? :frank:
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
tässä: Jos possuja ei oltaisi poistettu, niin siitä olisivat muslimit mielensä pahoittaneet ja nyt kun poistettiin varmuuden vuoksi, niin pahoittivat siitä huolimatta ihan varmuuden vuoksi.. Mielensä pahoittaminen lienee kuuluu kulttuuriin? :frank:
Niin voinhan sen tietysti näinkin vääntää :rolleyes:

ts. ihan sama mitä tekevät, aina se on väärin :eek:
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Aapisissa ei saa enää olla kuvia possuista, koska joku saattaa loukkaantua possujen kuvista.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082217398145_uu.shtml
Mikäs lööppi tässä eilenkin oli? Päiväkodin kukkahattutäti oli kieltäytynyt ottamasta omenalahjoitusta vastaan ' jos niistä tulisi lapsille jotain'. Ongelma taitaa tiivistyä siihen että kukaan ei halua ottaa vastuuta päätöksistään tai käyttää järkeään, koska aina on joku nurkan takana vaanimassa lakikirjalla tai muulla poliittisen korrektiuden aseella valmiina lööpittämään.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Ongelma taitaa tiivistyä siihen että kukaan ei halua ottaa vastuuta päätöksistään tai käyttää järkeään, koska aina on joku nurkan takana vaanimassa lakikirjalla tai muulla poliittisen korrektiuden aseella valmiina lööpittämään.
Nose.

Amerikan malli. Oikeudesta tivaamaan 100 miljoonan euron korvauksia, oli keissi mikä hyvänsä.
 

Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
Eipä tuohon ole paljoa lisättävää. Kukkahattutätdit kaikessa tyhmyydessään/ajattelemattomuudessaan vain pahentavat tilannetta, kansan suussa tuo kuitenkin ennemmin tai myöhemmin vääntyy muotoon "tulevat tänne ja vaativat vielä possujenkin poistamista". :dunno:



http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082217401457_uu.shtml


Facebookissa tuo on jo muuttunut absoluuttiseksi totuudeksi. Ihan samanlainen tapaus kuulemma kuin pinkkien betoniporsaiden poistaminen, "tulevat tänne ja vaativat vielä betoniporsaidenki poistamista"
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Facebookissa tuo on jo muuttunut absoluuttiseksi totuudeksi. Ihan samanlainen tapaus kuulemma kuin pinkkien betoniporsaiden poistaminen, "tulevat tänne ja vaativat vielä betoniporsaidenki poistamista"
Eikä ole mitenkään suomalainen ilmiö tämä, ihan sama se on täälläkin.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Facebookissa tuo on jo muuttunut absoluuttiseksi totuudeksi. Ihan samanlainen tapaus kuulemma kuin pinkkien betoniporsaiden poistaminen, "tulevat tänne ja vaativat vielä betoniporsaidenki poistamista"
Sama oli suvivirren laulamisen kanssa. Oliskohan aika kypsä vihaamaan poliittiskorrektiuden nimissä enemmistöä syrjivien perinteisiä käytäntöjä tukahduttavien mielipiteettömien päätösten tekijöitä?
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26887
Huonoimmatkaan uutiset eivät tunnu niin pahalta, kun joku on jo valmiiksi kironnut ne:
http://www.iltasaatana.fi/ :mad_old:
Iltalehdessä laitettu oikeen ykkösuutiseksi tuon 17-vuotiaan likan katoaminen. Edellinen katoamisilmoitus samasta tytöstä löytyy viime kesäkuulta, samalla valokuvallakin vielä. Myös viime vuoden elokuussa tyttöä haettiin. Siinä taas poliisi tuntee tekevänsä tarpeellista työtä, kun tuollaisia ilmoituksia vastaanottaa. Saatana.

Tänään
14.6.13
28.8.12
 
Viimeksi muokattu:

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
"Outo mies" otti yhteyttä poliisiin ja paljasti syyn lasten valokuvaamiselle

Kajaani: Koululaisia kuvannut ja heidän kanssaan leikkinyt mies aiheutti pelkoa Lohtajalla.
Kainuun Sanomien nettisivuilla julkaistiin perjantaina uutinen, jossa varoitettiin varhain perjantaiaamuna Kajaanin Lohtajalla nähdystä ”oudosta miehestä”.

Uutisen mukaan mies oli ottanut kuvia koulun pihalla leikkineistä oppilaista ja auttanut näitä rakentamaan siltaa. Koulun opettajat olivat olleet yhteydessä oppilaiden vanhempiin ja varoittaneet kauluspaitaan sekä suoriin housuihin pukeutuneesta miehestä.
Juttu kokonaan

Pitää mennä tellerehtimään pihalle, jos vaikka pääsisi kuviin. :rolleyes:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös