Tykkään kyllä tuon turbo kuutosen mölinästä, kuulee kyllä että moottorista lähtee sitä voimoo, olihan se vapari V8 jo oikeesti kyllä vanhaa tekniikkaa.
Muutenhan F1-autot edustaa aikansa huipputekniikkaa, mutta moottoripuolella nojauduttiin edelleen siihen ties kuinkavanhaan konseptiin kahdeksasta sylinteristä V-muotoon sijoitettuna.
Munmielestä hienoo että tuodaan oikeesti nykypäivän arkiteknologiaa F1-moottoreihin, sensijaan että kituutettais menemään vaparitekniikalla joka on siviilipuolella pikkuhilijaa jäämässä historiaan.
Aivan oikee aika tuoda mutka takas putkeen, niistä sähköhärpättimistä en nyt oo niin varma, mutta turbosta oon tyytyväinen.
Mielestäni turboja on hieman argumentoitu väärästä syystä, kerrottu että ne tuodaan vain polttoainetaloudellisuuden taka mukaan, tosiasia on vain se että turbolla saa paljon enemmän irti mistä tahansa moottorista, sehän nyt nähtiin silloin aikoinaan -80 luvun lopussa formuloissa.
Kunnes turbo antoiki jo vähän liikaa sitä potkua ja se bannattiin, mikä mielestäni ei ollut turhan hyvä päätös.
Voi vain kuvitella kuinka paljon nopeampaa ahdinteknologia olisi kehittynyt jos FIA olisi tehnyt toisenlaisen päätöksen ja antanut turbojen pysyä autoissa ja yrittänyt rajoittaa jollain toisella tavalla sitä mieletöntä tehoa mikä moottoreista lähti.