Tallipaikat 2014

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5725
Ei se Massa ollut Ferrarilla sen enempää alisuorittaja kuin muutkaan lähihistorian kakkoskuskit Barrichello tai vaikka Irvine. Taitaa hyvinkin olla jopa menestynein näistä kolmesta.
Massan menestys rajoittuu hyvin pitkälti kauteen 2008, jolloin hänet pelattiin Ferrarin ykköskuskiksi ja sitä mukaa on luonnollista, että menestys oli muita kausia parempi. Sitä ennen hän ei mielestäni ollut sen parempi kuin Barrichellokaan, jolla tosin meni kolmisen vuotta siihen, että voittoja alkoi tulla. (Kaudella 2000 tuli yksi tuurivoitto ja sen jälkeen voittoja vasta 2002.) Massa voitti jo ensimmäisellä kaudellaan 2006 päätöskisan, jossa Schumi ja Alonso olivat pihalla, ja Turkin GP:n, joka oli hänelle vahva kisa joka vuosi.
 

Gollum

Well-known member
Liittynyt
5.10.2012
Viestit
179
Sijainti
Pjongjang
Ja päässyt suurinpiirtein yhtä lähelle henkilökohtaista mestaruutta Ferrarilla kuin Alonsokin. Kun sai mahdollisuuden.
Massa oli kaudella 2008 30s maailmanmestari, kunnes Lewis tuli ja varasti kakun, shampanjan ja kaiken muunkin. Juutypesta löytyy video jossa näytetään sekä juhlinnasta että taikaiskusta kun Lewis veti vikalla ohi Clockista. Tuli jopa hivenen apea mieliala kun miettii et ensin häviää MM-tittelin noin ja seuraavana vuonna ex-nippon auton irronnut jousi vie ajotaito :thumbfh:

Hyvä kuski ennen onnettomuutta, siinä tapahtui joku big thing...
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Tallipaikkagurut voivat jatkaa meditaatioitaan Eddie Irvinestä tai toistensa taktisesta neroudesta joko yksityisviestein tai olla jatkamatta ollenkaan.
 

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Hyvin mielenkiintoinen tämä McLarenin lausunto:

McLaren will swap Mercedes for Honda power in 2015, but Neale said driver continuity during the switch is not a necessity – the decision on driver line-up will be based on the choosing the best drivers available at the time.

“What you really want is talent and high performance,” he said. “We’ve shown in the past that we weren’t afraid to make the changes that we felt that we needed to in the team, whether it was inside the organisation or in the driver line-up, in order to get the job done.
Lähde: http://www.jamesallenonf1.com/2013/09/mclaren-to-wait-a-little-longer-before-announcing-2014-line-up/

Kumpaakaan kuskia ei ole siis ensi kaudeksi vahvistettu ja mielestäni se voi tarkoittaa vain yhtä asiaa: Alonsolla ja McLarenilla on neuvottelut käynnissä. En mitenkään voi kuvitella, että kumpaakaan Buttonia tai Pereziä vaihdettaisiin Massaan tai Hülkenbergiin. Ei ole mitään syytä olettaa, että tuollaisella vaihdolla saataisiin mitään parempaa mutta riskit sen sijaan ovat suuria. Alonso sen sijaan on jo sen kaliiberin kaveri, että kumpi tahansa nykykuski lentäisi pää edellä roskikseen alta aikayksikön, jos vain Fernandon kanssa saadaan asiat sovittua.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13801
Alonso-Button duo varmaan toisi hyvin pisteitä. Perezin näkisin lentävän ulos. Toki väriä kisoihin, ja muutamien kuskien kommentteihin hän tuo.
 

Kaimann

Well-known member
Liittynyt
31.7.2012
Viestit
594
Sijainti
Karigasniemi
Alonso-Perez kaksikko mäkille, alkais kipinät lennellä kun keskenään vääntävät ja Perez tekee päättömyyksiä
 

hevonen

Well-known member
Liittynyt
16.4.2013
Viestit
152
Hyvin mielenkiintoinen tämä McLarenin lausunto:

Lähde: http://www.jamesallenonf1.com/2013/09/mclaren-to-wait-a-little-longer-before-announcing-2014-line-up/

Kumpaakaan kuskia ei ole siis ensi kaudeksi vahvistettu ja mielestäni se voi tarkoittaa vain yhtä asiaa: Alonsolla ja McLarenilla on neuvottelut käynnissä. En mitenkään voi kuvitella, että kumpaakaan Buttonia tai Pereziä vaihdettaisiin Massaan tai Hülkenbergiin. Ei ole mitään syytä olettaa, että tuollaisella vaihdolla saataisiin mitään parempaa mutta riskit sen sijaan ovat suuria. Alonso sen sijaan on jo sen kaliiberin kaveri, että kumpi tahansa nykykuski lentäisi pää edellä roskikseen alta aikayksikön, jos vain Fernandon kanssa saadaan asiat sovittua.
Ite luulen että mäkki yrittää vaan saada osuuden kaikesta media hässäkästä ja odottaa niin kauan kuskijulkistusten kanssa, että ihmiset kiinnostuvat ja sitten pyöritellään asioita joka päivä parin uutisen edestä. En usko,että Alonso pääsisi irti Ferrarilta yhtäkkiä, ilman suuria sopimuksenrikkomissakkoja. Siinä on kuitenkin sen verran kova ollut santanderin panostus, ja isot rahat siellä kiinni
 

IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2700
Button jatkaa McLarenilla, kuten myös Perez. 99 mutuprosenttisen varmaa.

Englantilaiskuljettaja Jenson Button on vahvistanut jatkavansa McLaren-tallin kuljettajana myös ensi kaudella.

- Se on tehty. Minä olen täällä ensi vuonna, Button sanoi torstaina Sky Sportsin haastattelussa.
Sergio Perez kertoi niin ikään torstaina, että ensi vuoden sopimus on hyvin pitkälti tehty.
Button vahvisti McLaren-jatkonsa (MTV3)
 
Viimeksi muokattu:

M.Webber

Well-known member
Liittynyt
27.11.2007
Viestit
2586
Button on tosiaan vahvistusta vailla jatkamassa mäkillä, mutta mieheltä löytyy huumoria näihin tallipaikkajuoruihin.

“@NobleF1: Jenson had a near miss on being linked to Lotus: "I just walked out of the toilet and straight in to Lotus. Luckily there wasn’t a snapper."”:D
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Buttonin jatko tallin kanssa olisi kyllä varsin suotavaa, mutta voihan Buttonin ura päättyäkin. Nuorista McLarenin tavoittelemista kuljettajista kuten Magnussen Juniorista ja Vandoornesta voisi tulla myös potentiaalisia tulevaisuuden huippukuljettajia, mutta heidän pitäisi vain pystyä välttämään myös mahdollinen paikoilleen jääminen jatkuviksi testaajiksi.

Magnussen Seniorilla oli aikanaan eräs parhaimmista mahdollisuuksista saada itselleen huipputallin kilpailupaikka itselleen, mutta Ron Dennisillä tuntui ironisesti olevan enemmän luottoa jopa Alain Prostiin kuin Janiin. Ainakin mitä testirintamalle tuli. Ehkä vielä epäonnisempi tai tallin sumuttama mies aikanaan oli Kenny Bräck f1:n osalta, mutta se on sitten toinen juttu.

Gary Paffett ja Oliver Turvey tuntuvat jääneen vain paikoilleen. Paffettilla olisi voinut olla joitakin vuosia sitten vielä mahdollisuuksia päästäkin ajamaan, mutta nyt alkaisi tuntua jo aika pieniltä ne mahdollisuudet. Tosin Paffett toisi kyllä jotakin tietotaitoa ja testikokemusta.
 

juicystar

Well-known member
Liittynyt
19.3.2013
Viestit
54
Button on tosiaan vahvistusta vailla jatkamassa mäkillä, mutta mieheltä löytyy huumoria näihin tallipaikkajuoruihin.

“@NobleF1: Jenson had a near miss on being linked to Lotus: "I just walked out of the toilet and straight in to Lotus. Luckily there wasn’t a snapper."”:D
Voisiko joku selventää, englantini on paskaa. snapper?
 

Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Luulin että tarkoitti "lotuksella" vessapaperia tai bideetä.
 

markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4392
Toisesta topicista poimittu

McLaren want Fernando Alonso to rejoin them next season and have made the Ferrari driver their prime target.

McLaren have made an approach to Alonso, believing that he and Button would make up potentially the strongest driver line-up on the grid.

But there is no certainty they will succeed in their attempt to poach him.

There are a number of obstacles to the move, including his contract with Ferrari. Alonso would have to actively want to end his arrangement with the Italian team and there would need to be negotiations between the teams to resolve it.

If he left Maranello, it would seriously weaken Ferrari's driver line-up, but one senior F1 insider said: "The love affair [between Alonso and Ferrari] is over. That's obvious."

http://www.bbc.co.uk/sport/0/formula-one/24171278
Kova on kilpailu gridin kovimmasta kuljettajakaksikosta jos toi huhu pitää paikkaansa, mutta kuka menee Ferrarille? Hulkenberg ei olisi hullumpi vaihtoehto kasvamaan, tasaisen varma puurtaja jopa ehkä liiankin joka tässä tapauksessa on pienen pieni haitta. (Kilpailussa valmistajien MM:stä)
 

Miikhail

Well-known member
Liittynyt
16.5.2010
Viestit
3477
Schumi, Massa tai Heikki. :cool:

Eiköhän se Hulkki olisi silloin, Kobayashi olisi mukava nähdä Ferrarin ratissa, mutta tuskin nähdään.
 

korona

Well-known member
Liittynyt
5.7.2011
Viestit
643
Jos Alonso vielä ensi kaudeksi päätyy McLarenille, olen nähnyt kaiken ja voin kuolla rauhassa. Aika laajalle levinnyt huhu jos olisi pelkästään jonkun Marcan super-zournalistin kehittämä loistava teoria, varmasti jotain kyselyitä lienee ollut.
 

Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
McLarenilla painettu paniikkinappulaa. Auto on surkea ja kuskitkin on niin tylsiä ettei niistä kukaan huhuile mitään. Ei auta kuin lähteä Ferrarille ryöstöretkelle. Toivottavasti eivät onnistu vielä ensi vuodeksi Alonsoa saamaan, vaan nähtäisiin ainakin yksi kausi Alonson ja Kimin kisailua samassa tallissa. Ja 2015/2016 sitten Vettel Kimin kamuksi Ferrarille.
 

carbonara

Well-known member
Liittynyt
24.3.2012
Viestit
432
No problem, Santander järjestää asian ja Alonso pääsee karkuun Kimiä. Koska Ron Dennis ei ole enää puikoissa niin Alonso voi palata rahoineen.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5725
Ylös