Törni
Well-known member
- Liittynyt
- 5.11.2004
- Viestit
- 11306
Paavon VIP-lipuista matseihin.No mistä sitten?
Paavon VIP-lipuista matseihin.No mistä sitten?
Nova on hauska siksi, mitä se meinaa espanjaksi:"ei kulje"Pajero on hauska vaan siksi mitä se meinaa espanjaksi. Nova ei liene sen hassumpi kuin vaikka Polo tai Vento.
Raaka kylmäkäynnistys ilman hehkutusta.Nyt se käy kylmänä.
Asiaa.Pullea Kyllönen
Ja syy siihen on se, että minä kävin kippaamassa tynnyrillisen jääkylmää vettä keskustelijoiden niskaan.Nyt se käy kylmänä.
Paavon toimet eivät ole muuttaneet eloani suuntaan tahi toiseen. Rellastan erilaisissa urheilutapahtumissa työnantajani kustannuksella asiakkaitteni kanssa, kuten ennenkin.Vaalien jälkeen vasureille tipahti kaksi salkkua. Liikenneministerin ja Kulttuuri- ja urheiluministerin salkut. Ensin mainittu on noista painavampi. Paavoa ei kuitenkaan liikenneministerin pesti kiinnostanut vaan kivempaa oli ottaa urheiluministerin salkku ja lähteä kiertämään fudismatseja ministerin statuksella.
Pullea Kyllönen oli helppo työntää liikenneministeriksi taistelemaan rappeutuvan tieverkon kanssa olemattomilla määrärahoilla.
Mitä itse olin Vapaasatamassa töissä, niin tosiaan Suomessa tehtiin ihan omia autoja. Timangin lavaa jatkettiin, Space Wagonin laitettiin korotettu katto ja nimeksi Space Van, samaa koki myös Citikat, Subaruun myös pidempi lava yms....Timangi lienee Korpivaara Oy:n omaa keksintöä? Tähänkin varaus väärässä olemiseen.
:ahem: Se on juurikin näin.Siis toisin sanoen 107 sekuntia?
Kysytkö sä nyt ihan tosissasi että onko maailmassa vain suomen- ja englanninkielistä räppiä, vai enkö mä vaan ymmärrä sun kysymystäsi?Ottamatta nyt kantaa minkään räppärin suorituksiin tai Arhinmäen mielipiteisiin niin tietääkö kukaan matkitaanko muissa maissa USA:n slummien tummaihoisten räp-musiikkia maiden omilla kielillä laulettuna vai onko tämä apinointi pesiytynyt vain Suomeen?
Esim ranskaksi soljuu ihan hyvin, eli löytyy tätä apinointia muualtakin.Ottamatta nyt kantaa minkään räppärin suorituksiin tai Arhinmäen mielipiteisiin niin tietääkö kukaan matkitaanko muissa maissa USA:n slummien tummaihoisten räp-musiikkia maiden omilla kielillä laulettuna vai onko tämä apinointi pesiytynyt vain Suomeen?
Veikkaan, että ongelma on tuossa ymmärtämisessä.Kysytkö sä nyt ihan tosissasi että onko maailmassa vain suomen- ja englanninkielistä räppiä, vai enkö mä vaan ymmärrä sun kysymystäsi?
No joo. Sellaisen muotoiluvarauksen esitän, että yritän aika aktiivisesti unohtaa kautta pysyä tietämättömänä, millä matskulla kulloinkin juuri ajokortin hankkineiden henkilöiden autojen peltejä ja ikkunoita täristetään. Siitähän ne nostalgiat sitten kumpuaa kun muistellaan miten melkein pussattiin tyttöä ekaa kertaa kun taunuksessa soi se ja se ruotsalainen eurodancepophittijytke, joka on maailman kaikkien aikojen kaikist paras piisi ikinä.Paska musiikki on paskaa. Paskan musiikin tunnistaa mm. siitä, että sitä ei kuunnella 10 vuotta valmistumisensa jälkeen kuin nostalgia ja/tai huumoriperustein.