En vielä, mutta mistäs me tiedämme miten tappiot vaikuttavat mieheen. Vanhat mestaruudet eivät silloin auta. Mitä korkeammalle kiipeää, sitä korkeammalta putoaa.
Nyt on jo nähty, että yksi kausi riitti hävitä Ricciardolle ja jo vaihtuu talli. 3 kautta lisää ilman voittoja Ferrarilla, ja pian tulee tilityksiä ja itkemistä asiasta kuin asiasta. Tai sitten ei.
Niin, katsotaan ensin mitä tuo Ferrari-pesti tuo tullessaan.
Jännä kaveri kyllä tuo Massa. Uran alkuaikoina oli mielestäni aikamoinen nobody kun ajoi vielä esim. Sauberilla. Sitten aika puskista tuli siirto Ferrarille Schumin oppiin, josta hänestä kehkeytyi parhaimmillaan jopa erinomainen kuljettaja. Varsinkin aika-ajoissa erittäin nopea, kisavauhti ei ikinä ihan niinkään vakuuttavaa. Kimiä vastaan kuitenkin ajoi todella hyvin muutaman vuoden.
Sitten tuli jousi otsaan ja seuraavaksi kaudeksi Alonson tallikaveriksi, ja sen jälkeen ollut ihan vain kalpea varjo entisestään. Jännä on sekin, että Massahan päihitti Alonson heti ensimmäisessä aika-ajossa (Bahrain 2010). Kisassa jäi sitten kakkoseksi. Olisiko nuo Hockenheimin tapahtumat olleet ehkä vähän viimeinen niitti? Joka tapauksessa vauhti on kyllä hiipunut niistä ajoista pahemman kerran. Kiminkin paaluta arvosteli kovasti, mutta niin vain Kimikin kuittasi ensimmäisessä paluukisassaan Massan ihan radalla.
Williamsilla näyttää saaneen ehkä hieman itseluottamusta takas, mutta varsinkin kauden toisella puoliskolla Bottas saanu aikamoisen niskalenkin kaverista.
Luulen että jos Williamsille avautuu mahdollisuus palkata ensi kauden jälkeen "toinen Vale" niin Massan ura on kyllä sitten siinä. Bottaksellakin tuota kokemusta auton kehityksestä alkaa olla siinä vaiheessa ihan tarpeeksi. Ellei sitten "oikea Vale" löydä uutta työnantajaa jolloin kokenut kuski voisi olla Williamsille tärkeä.