Mehe Rienarsuo
Lupaavin tulokas
Juuri näinhän se on. Siksipä en rangaistuksista juurikaan viitsi kinata. Ihmisillä moderaattorien takana on kuitenkin kokemus ja näkemys ja jos rangaistus nähdään oikeaksi, on mielestäni täysin sivuseikka onko se päivä tai kolme tai viikko. "Tieteellinen" lähestyminen ja mahdollisimman tasapuolinen suhtautuminen ovat toivottavia ja ohjenuorana aina, mutta se on selvää, että sumealla logiikalla tuota joutuu tekemään.Hommassa on sitten sekin seikka, että vaikka kuinka haluttaisiin muuta, niin palautteen läpimenoon vaikuttaa sen antaneen hahmon viestintähistoria. Esimerkiksi jos sinä, kuten nyt on tapahtunut, annat palautetta niin sitä kannattaa tarkastella hyvinkin huolellisesti. Ensinnäkin siksi, kun harvemmin kriittistä palautetta (ainakaan moderoinneista) annat ja toisekseen siksi kun olet yleensä oikeassa (ärsyttävää sinänsä, mutta minkäs teet). Sen sijaan on paljon helpompi jättää vähälle huomiolle tai vallan huomiotta jos joku perusnillittäjä ensin haukkuu jossain jotain hahmoa jonkun kuskin fanipojaksi ja sen jälkeen ihmettelee miksi joku ei saanut huilia kun itsekin silloin kerran sai ja oma huili oli liian pitkä ja jonkun toisen huili liian lyhyt ja miks tästä nyt vasta saa huilia kun aikaisemmin toi toinen ei saanut ja kaikki modet on kaikkien kuskien fanipoikia ja kaikki modet vihaa kaikkia kuskeja jne. jne. Tai sitten ihmetellään miten on voitu käyttää rangaistusilmoitusketjussa hahmolle langetetusta rangaistuksesta nimitystä huili, joka viittaa siihen että kyseinen hahmo olisi jotenkin hengästynyt tai väsynyt, että miksi ei voisi käyttää jotain muuta nimitystä.
Jotenkin muuten minusta tuntuu, että teikäläisestä (Mehestä siis) tulis hiton hyvä lisä moderaattoriporukkaan, mutta toisaalta pahaa pelkään että oot liian fiksu mokomaan ryhtyäksesi.
Ikibannit on toinen juttu. Niissä ei ole kuin se yksi asteikko ja niiden olisi kyllä enemmän kuin suotavaa olla todella harkittuja liikkeitä.
Ei musta ole moderaattoriksi. Moon parempi neuvomaan.
Kitokset muuten koko modetiimille. On edelleenkin pelkästään hieno homma, että sitä viitsii joku tehdä.