Off-topiccia spekulointia sekundäärisillä argumenteilla ravintolatoikissa

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Hommassa on sitten sekin seikka, että vaikka kuinka haluttaisiin muuta, niin palautteen läpimenoon vaikuttaa sen antaneen hahmon viestintähistoria. Esimerkiksi jos sinä, kuten nyt on tapahtunut, annat palautetta niin sitä kannattaa tarkastella hyvinkin huolellisesti. Ensinnäkin siksi, kun harvemmin kriittistä palautetta (ainakaan moderoinneista) annat ja toisekseen siksi kun olet yleensä oikeassa (ärsyttävää sinänsä, mutta minkäs teet). Sen sijaan on paljon helpompi jättää vähälle huomiolle tai vallan huomiotta jos joku perusnillittäjä ensin haukkuu jossain jotain hahmoa jonkun kuskin fanipojaksi ja sen jälkeen ihmettelee miksi joku ei saanut huilia kun itsekin silloin kerran sai ja oma huili oli liian pitkä ja jonkun toisen huili liian lyhyt ja miks tästä nyt vasta saa huilia kun aikaisemmin toi toinen ei saanut ja kaikki modet on kaikkien kuskien fanipoikia ja kaikki modet vihaa kaikkia kuskeja jne. jne. Tai sitten ihmetellään miten on voitu käyttää rangaistusilmoitusketjussa hahmolle langetetusta rangaistuksesta nimitystä huili, joka viittaa siihen että kyseinen hahmo olisi jotenkin hengästynyt tai väsynyt, että miksi ei voisi käyttää jotain muuta nimitystä.

Jotenkin muuten minusta tuntuu, että teikäläisestä (Mehestä siis) tulis hiton hyvä lisä moderaattoriporukkaan, mutta toisaalta pahaa pelkään että oot liian fiksu mokomaan ryhtyäksesi.
Juuri näinhän se on. Siksipä en rangaistuksista juurikaan viitsi kinata. Ihmisillä moderaattorien takana on kuitenkin kokemus ja näkemys ja jos rangaistus nähdään oikeaksi, on mielestäni täysin sivuseikka onko se päivä tai kolme tai viikko. "Tieteellinen" lähestyminen ja mahdollisimman tasapuolinen suhtautuminen ovat toivottavia ja ohjenuorana aina, mutta se on selvää, että sumealla logiikalla tuota joutuu tekemään.

Ikibannit on toinen juttu. Niissä ei ole kuin se yksi asteikko ja niiden olisi kyllä enemmän kuin suotavaa olla todella harkittuja liikkeitä.

Ei musta ole moderaattoriksi. Moon parempi neuvomaan.

Kitokset muuten koko modetiimille. On edelleenkin pelkästään hieno homma, että sitä viitsii joku tehdä.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18217
Jos moderointi toimisi oikein, topic-listaus saattaisi näyttää esim. mobiililaitteella jotensakin tältä:
Eikai täällä ruveta kännykkäpellejen ehdoilla vetämään?

Mutta miksei sitä erotettu toisaalta -litaniaa voisi laittaa sen otsikon perään.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Mutta miksei sitä erotettu toisaalta -litaniaa voisi laittaa sen otsikon perään.
Koska kyseisen toimenpiteen pitäisi olla foorumilla arkipäivää, eikä ole mitään syytä merkitä otsikkoja moisen takia hamaan tulevaisuuteen. Minä laitan ilmoituksen uuden ketjun aloitusviestiin. Viikon kuluttua sillä ei ole enää mitään väliä, ettei aihe syntynyt alunperin omana ketjunaan.

Käytännössä kyllä sillä ei ole väliä ketjun syntyhetkelläkään, koska kyseinen offtopic on elänyt oma elämäänsä jo jonkin aikaa.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24298
Sijainti
lappeen Ranta
Termi on täysin turha eivätkä ainakaan kaikki moderaattorit näytä osaavan sitä metaforana käyttää. Onhan tuo ironista että ToXi sai rangaistuksen nimiteltyään hahmoa juopoksi ja moderaattori samalla hengenvedolla antaa toisen jäähyn jonka taustaperusteluksi itse diagnosoi juopottelun.
On siinä eroa jos jonkun väitetään olevan humalassa vs. jonkun väitetään olevan juoppo. Siksi varmaan tuolla vapaallakin on kännitoikki, jossa porukat ilmoittaa olevansa humalassa ja johon selvinpäin kirjoittaminen on off-topiccia kun taas ainakaan toistaiseksi en ole havainnut siellä ketjua, jossa hahmot kertoisivat olevansa juoppoja ja johon ei alkoholiongelmattomat "saa" kirjoittaa.

Eipä sen puoleen, ei liene mikään iso ongelma jättää alkolukko -termin käyttö sikseen. Mikähän sen jälkeen sitten on seuraavaksi suurin ongelma moderoinnissa, paljastunee aikanaan sekin.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
1. Mitä tarkoitat kommentillasi?

2. Onhan tuo ironista että ToXi sai rangaistuksen nimiteltyään hahmoa juopoksi ja moderaattori samalla hengenvedolla antaa toisen jäähyn jonka taustaperusteluksi itse diagnosoi juopottelun

3.Toteamuksesi kuulostaa samalta kuin Raamatunselittäjien teoriat.
1. Mietipä sitä.
2. Ei se ole, vaikka saattaakin siltä vaikuttaa jos ei asiaa yhtään syvemmin pohdi.
3. Katso vastaus kohtaan 2.

Lainaukseen lisätty numerointi helpottamaan vastausta.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Löytyipä näköjään meikäläisenkin historiasta yksi lohkoma joka ei miellyttänyt. Kokonaiset seitsemän minuuttia mennyt tilanteen korjaamiseen, eikä tarvinnut edes privata.
Mikäli siinä tilanteessa, kun otsikko jaetaan on kirjoittanut varsin kärkeviä moderaattoreiden kanssa (joo ovat "normikäyttäjiä") jostain aiheesta ja useampikin mode on jo ilmaissut oman mielipiteensä aiheen järkevyydestä (normikäyttäjänä siis) varsin terhakkaasti ja vähätellen. Privan kirjoittaminen ei ole ensimmäinen asia mikä mieleen juolahtaa. Asiasta tulee ilman muuta mieleen, se että mahtoikohan ko. tilanteessa modet käyttää valtaansa väärin ja miten tuohon voi reagoida. (no itse reagoin poistamalla viestejä, jotka eivät todellakaan sopineet huonosti ja vittumaisesti nimettyyn otsikkoon)

Neutraaliotsikointi ei olisi saanut aikaiseksi mitään kummempia reaktioita, mutta hyvä jos näin tehdään jatkossa.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
1. Mietipä sitä.
2. Ei se ole, vaikka saattaakin siltä vaikuttaa jos ei asiaa yhtään syvemmin pohdi.
3. Katso vastaus kohtaan 2.

Lainaukseen lisätty numerointi helpottamaan vastausta.
Nämä on taas näitä. Ei viitsitä vastata kunnolla.

Aika kumma juttu, että tuon kännibannin näkee "vain näin päin";
"Jos hahmo onnistuu sekoilemaan alkolukon laukaisevasti selvinpäin, niin omahan on asiansa. "

Enemminkin pitäisi miettiä sitä, että onko ko. sääntö tasapuolinen kaikkia kohtaan.
(ja edelleen...en ole 107% lyhytkestoisia juoppobanneja vastaan)
 

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Eihän tuollaista tarkennetta saisi tehtyä lisää asetuksista? Siis sellaista kuin nyt Äänestys, Siirretty, Kiinnitetty ym. Vai onko ne niin koodattu, ettei pelkkää tekstitarkennetta saa lisättyä?
Sellaisella voisi hoitaa tuon. Termi Erotettu, Lohkottu, Pätkitty, Leikattu, whatever.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Nämä on taas näitä. Ei viitsitä vastata kunnolla.
Tämä on ärsyttävää ja ylimielistä. Kyllä moden pitää pystyä vastaamaan asianmukaisella tavalla.

Edit: Mietipä sitä on pelkkää vittuilua. Täysin irti keskustelusta.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Enemminkin pitäisi miettiä sitä, että onko ko. sääntö tasapuolinen kaikkia kohtaan.
(ja edelleen...en ole 107% lyhytkestoisia juoppobanneja vastaan)
Aivan varmasti liika keuliminen johtaa tavattaessa alkolukkoon oli nimimerkki kuka tahansa. Modet ovat sen verran erilaisia, että joku kyllä reagoi. Minä en normaalisti moderoi Vapaata, mutta minä kuitenkin Puhiksen pistin rauhoittumaan anuspuukkogatessa, kun muut eivät olleet paikalla.

Mutta sitä ei voi taata, että kukaan moderaattori sattuu olemaan paikalla ja lukemaan oikeita ketjuja oikealla hetkellä.
 
Liittynyt
24.1.2004
Viestit
10131
Sijainti
Oslo
On siinä eroa jos jonkun väitetään olevan humalassa vs. jonkun väitetään olevan juoppo. Siksi varmaan tuolla vapaallakin on kännitoikki, jossa porukat ilmoittaa olevansa humalassa ja johon selvinpäin kirjoittaminen on off-topiccia kun taas ainakaan toistaiseksi en ole havainnut siellä ketjua, jossa hahmot kertoisivat olevansa juoppoja ja johon ei alkoholiongelmattomat "saa" kirjoittaa.

Eipä sen puoleen, ei liene mikään iso ongelma jättää alkolukko -termin käyttö sikseen. Mikähän sen jälkeen sitten on seuraavaksi suurin ongelma moderoinnissa, paljastunee aikanaan sekin.
Ilman muuta noiden kahden asian välillä on ero, siksi käytinkin viestissäni sanoja juoppo ja juopottelu.

Kännitoikissa Forumistit kertovat humalatilastaan itse - antamassani esimerkissä moderaattori päätteli jäähylle lähettämänsä forumistin olevan humalassa ja kertoi sen muille vaikkei kyseisellä asialla pitäisi olla mitään tekemistä itse jäähyn kanssa.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Aivan varmasti liika keuliminen johtaa tavattaessa alkolukkoon oli nimimerkki kuka tahansa. Modet ovat sen verran erilaisia, että joku kyllä reagoi. Minä en normaalisti moderoi Vapaata, mutta minä kuitenkin Puhiksen pistin rauhoittumaan anuspuukkogatessa, kun muut eivät olleet paikalla.

Mutta sitä ei voi taata, että kukaan moderaattori sattuu olemaan paikalla ja lukemaan oikeita ketjuja oikealla hetkellä.
Niin jos ajatellaan puhdasta alkolukkoa, niin onko sillä nämä merkitykset:
1) Estetään tilanteen leviäminen kahden tai useamman keskustelijan riitelyksi (asiattomuuksiin yms.)
2) Rauhoitetaan alkoholia todennäköisesti nauttinut henkilö
3) ja suojellaan tämän alkoholia nauttineen f1-forumnikkiä pahemmilta seuraamuksilta. (Tämä viimeinen on "vähän"....)

Jos henkilö X nimittelee ja panettelee todennäköisesti kännissä toista keskustelijaa. --> seurauksena alkolukko (1 pv banni)
Jos henkilö X nimittelee ja panettelee toista keskustelijaa --> seurauksena alkolukko (1 pv banni)

Olen ollut siinä uskossa, että alinta ei kovin usein sovellettaisi. Siis, että rangaistus olisi jotain muuta kuin 1 pv banni.

(Olikos tuo anuspuukkobanni, enneminkin "tutkintabanni" eli estetään keskustelu, jotta ehditään miettiä seurauksia yhdessä.)
 
Viimeksi muokattu:

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Nämä on taas näitä. Ei viitsitä vastata kunnolla.
Vastaukset ovat juuri niin kunnollisia kuin kyseiset kysymykset ansaitsevat.

Mutta tuo Mehen ehdotus siirron merkinnän luomisesta osaksi softaa on tähän mennessä paras tapa luoda tuo kyseinen merkintä. Parasta olisi, jos se tulisi automaattisesti samaan tapaan kuin äänestys/poll merkintä syntyy äänestystä luodessa. Tiedä sitten onko mahdollista.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Kai se on vaan se erilaisuus. Ei sovi meikäläisen kuvioon mun nimissä kirjoittelu. Oli asia sitten asiallinen, humoristinen, yhdentekevä tai vaikka täysin oman vakaumukseni vastainen. Vastakarvaan silittää, en voi mitään.

Ehkä se tulee kokonaisuudesta. Koen sen todennäköisesti osana isompaa kuvaa henkilötietosuojasta ja nettiprofiileista ym. ja reaktio tulee sieltä.
Tämä on aivan validi näkökulma, vaikka en omalta osaltani oikeastaan ainuttakaan asiakohtaa allekirjoita. Tosin periaatteesta otan 95 % täällä tapahtuvasta kirjoittelusta muutenkin huumorilla ja huumorina.
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
9/10 huumoriotsikoinnista kuitenkin onnistuu, joten muutama hutilaukaus menee ihan tilastohajonnan piikkiin. Aina ei voi onnistua, mutta turha sitä pientä huumoria päivään on näiden muutamien epäonnistuneiden takia lopettaa.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
9/10 huumoriotsikoinnista kuitenkin onnistuu, joten muutama hutilaukaus menee ihan tilastohajonnan piikkiin. Aina ei voi onnistua, mutta turha sitä pientä huumoria päivään on näiden muutamien epäonnistuneiden takia lopettaa.
Tässäpä tämä on varsin mainiosti ilmaistu. Ihmeellisen vakavasti tuntuu moni yksittäisen internetin keskustelupalstan ottavan.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Niin jos ajatellaan puhdasta alkolukkoa, niin onko sillä nämä merkitykset:
1) Estetään tilanteen leviäminen kahden tai useamman keskustelijan riitelyksi (asiattomuuksiin yms.)
2) Rauhoitetaan alkoholia todennäköisesti nauttinut henkilö
3) ja suojellaan tämän alkoholia nauttineen f1-forumnikkiä pahemmilta seuraamuksilta. (Tämä viimeinen on "vähän"....)
1) Ei suoranaisesti, välillisesti ehkä. Alkolukko tulisi normaalisti tuon jo tapahduttua.
2) Rauhoitetaan keuliva henkilö, alkoholi on sivuseikka.
3) Ei suoranaisesti, seuraus tämä toki voi olla.

Luulen, että moderaattoreilla on suht selkeä ja yhteneväinen näkemys siitä mitä alkolukolla tarkoitetaan, ilman että siitä on käyty pitkällisiä keskusteluja. Siksi ihmetyttää, että termi avautuu toisille niin onnettoman vaikeasti.

Jos henkilö X nimittelee ja panettelee todennäköisesti kännissä toista keskustelijaa. --> seurauksena alkolukko (1 pv banni)
Jos henkilö X nimittelee ja panettelee toista keskustelijaa --> seurauksena alkolukko (1 pv banni)

Olen ollut siinä uskossa, että alinta ei kovin usein sovellettaisi. Siis, että rangaistus olisi jotain muuta kuin 1 pv banni.
Alkolukkoa käytetään tapauksessa, jossa kirjoittajan harkintakyky on selvästi alentunut. Keuliminen voi tapahtua yhdessäkin keskustelussa, mutta useimmiten kontrolloimaton meuhkaaminen on jo ehtinyt levitä useaan ketjuun.

Pelkkä nimittely ei alkolukkoa tuo. Kirjoittelun täytyy olla yliampuvaa.

(Olikos tuo anuspuukkobanni, enneminkin "tutkintabanni" eli estetään keskustelu, jotta ehditään miettiä seurauksia yhdessä.)
Oli, eli nimenomaan alkolukko. En muista käytettiinkö tuota termiä siinä yhteydessä.
 
Viimeksi muokattu:

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Luulen, että moderaattoreilla on suht selkeä ja yhteneväinen näkemys siitä mitä alkolukolla tarkoitetaan, ilman että siitä on käyty pitkällisiä keskusteluja. Siksi ihmetyttää, että termi avautuu toisille niin onnettoman vaikeasti.
Luulen tämän johtuvan siitä, että asiaa ei yritetäkään ymmärtää vaan nimenomaan yritetään olla ymmärtämättä.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Tässäpä tämä on varsin mainiosti ilmaistu. Ihmeellisen vakavasti tuntuu moni yksittäisen internetin keskustelupalstan ottavan.
Yksittäisen internetin keskustelupalstan yksittäisen viestiketjun! Kuten aiemmin totesin, kyse ei ole laajemmasta "ongelmasta", vaan yhdestä ketjusta.
 
Ylös