Battle: Los Angeles (2011)
Juoni: Onko sitä?
No, ulkoavaruuden hirviöt hyökkäävät maapallolle tarkoiteuksenaan tuhota ihmiskunta ja ryöstää maapallon vesivarat. Elokuvassa päädytään seuraamaan Yhdysvaltain Merijalkaväen ryhmän taistelua kodin, isänmaan ja ennenkaikkea tähtilipun puolesta.
Henkilöt: Kaikille vähän kaikkea.
Löytyy päähenkilönä menneisyyden haamuja vastaan taisteleva eläköityvä ylikersantti, ryhmässä mukana edustajia jokaisesta etnisestä ryhmästä ja kauniiksi lopuksi matkalta tarttuu mukaan terästäkin kovempi poikatyttö. Taustoja ei kannata avata, niin ei tykinruokaan synny minkäänlaista syvällistä kiinnostusta. Tämän vuoksi jokainen henkilö jää paperinohueksi persoonaksi, juuri samanlaiseksi kuin se toveri siellä viereisessä poterossa.
Kuva ja ääni: Räjähteitä palaa.
Elokuva oli kuvattu itseä miellyttävällä tavalla melko pitkälti käyttäen käsikameraa ja välttäen laajoja kuvakulmia. Saatu aikaan ihan komea ja iholle menevä katselukokonaisuus elokuvateatterin kankaalta. Myös räjähdyksiä oli kiitettävä määrä, mutta silti Los Angeles pistettiin erikoistehosteiden osalta komeammin päreiksi 2012:sta ja jopa Independence Dayssa.
Ääniraidassa on puolestaan panostettu patrioottiseen eeppisyyteen. Tuli jotenkin mielikuva yritelmästä esittää sankarit nykyajan Valkyriaratsastajina.
Elokuvan positiiviset puolet:
-Ihan kivaa toimintaa, turhat välipätkät karsittu minimiin.
-Ei tarvitse elokuvaa katsellessa pohtia liikaa syvällisiä moraalikäsityksiä.
Elokuvan negatiiviset puolet:
-Käsikirjoitus oikeasti kahden sivun mittainen. Mennään paikkaan A, ammutaan, menetetään pari kaveria, saadaan homma jotenkin näppeihin, mennään paikkaan B ja toistetaan edellinen jne.
-Elokuva tuntui vohkitulta... Juoni yhdistelee Independence Dayta, District 9:a ja Call of Duty: Modern Warfarea. Kuvaustapa on nähty jo Cloverfieldissä, loppuratkaisu on täysi budjettikopio..., noh eipä viitsitä paljastaa, jotta minkä leffan, maailman pelastamisesta, henkilöhahmot on nähty miljoonaan kertaan ja se pakollinen koirakin on saatu ympättyä mukaan.
-Kliseisyys, siis voi herran jestas! Sanoin ei pysty kuvamaan. Esimerkiksi tuhanteen kertaan nähtyjen vuorosanojen vuoksi näkee kilometrin etukäteen mitä tulee tapahtumaan. Myöskään alkuun annetun tehtävän suorittaminen ei riitä sankarilliselle joukkiolle, vaan myös maailman pelastaminen täytyy suorittaa ennen lounasaikaa. Enpä saatana olisi arvannut! Ja mikä olisikaan parempi tapa voittaa ryhmän luottamus kuin kaatuneiden toverien nimien luetteleminen tippa linssissä.
-Ylipatriotismi. Tuli lähinnä mieleen, että joku otti Starship Troopersin liian tosissaan. Ehtaa kornia militarismipornoa... Support Our Troops-filmi.
En ole ennen nähnyt, että elokuvalle saadaan videopelin juoni. Aikarajat juoksevat ja tehtävien edetessä tulee eteen entistä kovempia esteitä ja isompia vihollisia. Onneksi asialla on sankarillinen Merijalkaväki, joka ei koskaan peräänny, ei koskaan jätä toveriaan eikä varsinkaan jätä tehtävää suorittamatta. Elokuva toimii kertakatseluna, jos ei jaksa välittää tarinan ohuudesta, tylsästä näyttelijätyöstä, onnettomista käänteistä, Merijalkaväen ylistämisestä... (hyvin pitkä luettelo), ja keskittyy katsomaan paikoitellen todella komeaa toimintaa. Viihteeksi ja hengennostatukseksi tämä on tehty, ei ajatteluun kannustavaksi.
2-/5
