Katsoin (ja ostin BD:nä) Vadelmavenepakolaisen Suomessa käydessäni. Aiemmin kesällä lomaillessani olin lukenut samaisen kirjan, joka olikin juuri sopivan kevyttä ja viihteellistä eikä niin kovin vakavastiotettavaa lomalukemista. Ei tuo leffakaan mielestäni umpisurkea ollut, mutta mua vaivasi koko ajan se hämmentävä tosiseikka, ettei elokuvan ja kirjan juonilla ollut juurikaan tekemistä toistensa kanssa. Paitsi tietysti se, että kumpikin kertoi suomalaisesta Mikko Virtasesta, jonka suurin unelma on tulla ruotsalaiseksi, tuohon ne yhtäläisyydet sitten jäävätkin. Juoni, päähenkilöt, tapahtumapaikat ja loppuratkaisu ovat täysin erilaisia kuin kirjassa. Kyllähän tuo tarina noinkin toimii, mutta aika hämmentävä ratkaisu kuitenkin. Onhan noita tarinoita ja hahmoja ennenkin muokattu, kun kirjasta on lähdetty tekemään elokuvaa, mutta tässä tosiaankaan ei ollut kyse yksittäisten tapahtumien ja hahmojen muokkaamisesta vaan koko tarina oli kirjoitettu uusiksi alusta loppuun. Toinen hieman häiritsevä seikka oli se, että elokuva luo, etenkin sen alkupuolella, päähenkilöstä jollaintapaa mielisairaan sekopään kuvan, sekopään siis siinä mielessä, että näkyi jo päältä, ettei kaikki muumit ole välttämättä siellä, missä pitäis. Kirjassahan Mikko oli ulkoiselta luonteeltaan normaalimpi, olkootkin että pohjimmiltaan sitten kuitenkin huomattavasti sairaampi ja kylmäverisempi tapaus kuin kirjassa.
Vaikea tuota elokuvaa on arvostella, ihan katsottava, mutta tuskin tuosta mitään klassikkoa tulee. Kirjassa se kaikki, niin suomalaiseen kuin ruotsalaiseenkin yhteiskuntaan kohdistunut sarkasmi oli huomattavasti vahvemmassa roolissa (mennen välillä ehkä hieman överiksikin), elokuvassa se jäi hieman liiaksi taka-alalle.