f1.
Well-known member
Joo että sellainen kisa. Kivahan se on uusia naamoja nähdä, mutta ei tämä kisa kyllä itselle sytyttänyt näin jälkeenpäin. Ensimmäiset 10 kierrosta oli mielenkiintoista ja loput valitettavasti unilääkettä.
On eri asia ajaa hyviä sijoituksia, kuin ajaa voitoista ja mestaruuksista. Siihen ei kaikista ole vaikka tulisikin tasaisesti hyviä sijoituksia. Kannattaa ehkä muutenkin katsoa kuinka nuo pojat pärjäävät pitkässä juoksussa, tämä nyt oli vain yksi kisa.Miksi joillekin kuskeille maksetaan miljoonia kun tuolta voi hakea juniorisarjoista noita magnusseneja, kvyateja jne. jotka ajavat vähintään yhtä hyvin ja käytännössä ilmaiseksi?
Hei nyt.Tulossa todellinen Floppi kausi. Eihän tällä ole mitään tekemistä kilpailemisen kanssa, säästetään kokoajan jotain, ja ohitukset ovat aivan naurettavan vaikeita, kun autoa pitää säästellä. Pakkaa sekotettiin oikeen kunnolla turva autolla sun muilla, mutta silti tämmöistä köröttelyä huhuh!
Eihän tuo kuulosta paljolta, mutta on se sentään yli sekunti jo kolmessa kierroksessa.Mutta BTW, tänään Kimi hävisi Alonsolle vain 0,385 sekuntia/kierros
Itse kyllä katselin, että ohitukset oli helppoja. En tuosta köröttelystäkään ole samaa mieltä, kun kattsoi Rosbergin, Buttonin tai Bottaksen vauhtia.Tulossa todellinen Floppi kausi. Eihän tällä ole mitään tekemistä kilpailemisen kanssa, säästetään kokoajan jotain, ja ohitukset ovat aivan naurettavan vaikeita, kun autoa pitää säästellä. Pakkaa sekotettiin oikeen kunnolla turva autolla sun muilla, mutta silti tämmöistä köröttelyä huhuh!
Mikä on ainoastaan hyvä asia.Saksa on hieno maa.Vettel ei voittanut, mutta Saksan kansallislaulusta ei päästy eroon. :thumbdown
No jos tässä kisassa ei olisi ollut turva-autoa sekä sade aika-ajoa, niin olisi ollut hieman eri näköistä menoa. Sattuiko kukaan huomaan asiaa ettei ollut mitään jakoa yrittää ohi, vaikka olisi ollut sekuntti kaupalla toista nopeampi.Hei nyt.
Tämä on parasta formulaa pitkiin aikoihin.
Renkaiden käyttö ja kaikki muu, siellä ihan ohiteltiin ja väännettiin kilpaa.
Mikä floppikausi? Toki, jos tuo viesti oli sarkasmia, niin sitten ei mitään. Mutta jos ei ollut, en nyt ymmärrä todellakaan sinun mielipidettäsi.
En sattunut, missä kohtaa tällainen tilanne oli?Sattuiko kukaan huomaan asiaa ettei ollut mitään jakoa yrittää ohi, vaikka olisi ollut sekuntti kaupalla toista nopeampi.
Hehheh.No jos tässä kisassa ei olisi ollut turva-autoa sekä sade aika-ajoa, niin olisi ollut hieman eri näköistä menoa. Sattuiko kukaan huomaan asiaa ettei ollut mitään jakoa yrittää ohi, vaikka olisi ollut sekuntti kaupalla toista nopeampi.
Toinen asia mikä ennakoi erittäin tylsää kautta on Mersun ylivoima. Floppi kausi siis jännityksen osalta.
Edit- Voin olla toki väärässä, mutta minun silmään näytti siltä jos kisa vietäisiin läpi ilman mitään episoideja, niin siellä olisi kovin pajon letkassa ajelua.
Katsellaan nyt. Kimiki vei viimevuonna näytöstyyliin, mut mites se sit menikään.. Tänävuonna nuo välityksetki pelkästään voi aiheuttaa suorituskykyeroja kisojen välillä. Hamiltonikin joutui lopettaan heti alkuunsa, että on mersullaki vielä säätämistä. Uskon, että enskisassa nähdään eri Ferrari ja varsinkin eri Kimi.No jos tässä kisassa ei olisi ollut turva-autoa sekä sade aika-ajoa, niin olisi ollut hieman eri näköistä menoa. Sattuiko kukaan huomaan asiaa ettei ollut mitään jakoa yrittää ohi, vaikka olisi ollut sekuntti kaupalla toista nopeampi.
Toinen asia mikä ennakoi erittäin tylsää kautta on Mersun ylivoima. Floppi kausi siis jännityksen osalta.
Kyllähän tuolla esim. Bottaskin teki ohituksia aika hyvin.Sattuiko kukaan huomaan asiaa ettei ollut mitään jakoa yrittää ohi, vaikka olisi ollut sekuntti kaupalla toista nopeampi.
Kyllähän siihen, että pääsetkö ohi, vaikuttaa muutkin asiat kuin se, että oletko nopeampi. Se pelisilmä, mitä Bottas osoitti, kun ohitti muita. Ei siellä kaikki osaakaan ohitella, se on haastavinta ja kovat kuskit osaa ohittaa. Sitten on niitä Trulleja, jotka osaavat jäädyttää takana ajavan fiksulla ajolla ja onnistuu estämään takana olevan ohitusaikeet.No jos tässä kisassa ei olisi ollut turva-autoa sekä sade aika-ajoa, niin olisi ollut hieman eri näköistä menoa. Sattuiko kukaan huomaan asiaa ettei ollut mitään jakoa yrittää ohi, vaikka olisi ollut sekuntti kaupalla toista nopeampi.
Toinen asia mikä ennakoi erittäin tylsää kautta on Mersun ylivoima. Floppi kausi siis jännityksen osalta.
Edit- Voin olla toki väärässä, mutta minun silmään näytti siltä jos kisa vietäisiin läpi ilman mitään episoideja, niin siellä olisi kovin pajon letkassa ajelua.
Ehkä hitusen tuli harmituksen sävyttämä viesti Pettmys oli iso, kun tajusi ettei Suomalaisilla ole realistista mahdollisuutta taistella mestaruudesta.Aki taisi katsella kisaa höyhensaarilta käsin