Euroopan Grand Prix Nürburgring
Päivämäärä: 7.10.1984
Rata: Neue Nürburgring Länsi-Saksassa (Tunnettu myös nimillä GP-Strecke, Kleine Nürburgring, Eifelring, Grünering ja Ersatzring.)
Radan pituus: 4,542 kilometriä
Kilpailun pituus: 67 kierrosta tai 304,314 kilometriä 2 tunnin sisään.
Sää: Pilvinen ja kylmä (Viikonloppuna oli ollut vaihtelevasti sadetta ja vain vähän auringonpaistetta. Ennen kilpailun loppua odotettiin jatkuvasti sadetta.)
Yleisöä: Korkeintaan 60 000 katsojaa (Joissakin arvioissa vain 43 000 katsojaa kisapäivänä ja korkeintaan kokonaisuudessaan 60 000 katsojaa vaikka katsomoihin olisi mahtunut jopa 150 000 katsojaa. Lisäksi kokonaisarvio suurintakin kisapäivän lukua käyttäen oli viikonloppuna todennäköisesti vain 75 000-80 000 katsojaa. 100 000-150 000 katsojaa kokonaisesti viikonloppuna ovat hyvin todennäköisesti puppupuhetta. Etenkin ihan suurin luku.)
Euroopan Grand Prix oli jälleen erikoinen paikka kalenterissa. Alun alkaen kilpailun piti olla jälleen Meadowlandsin kilpailu Yhdysvalloissa Flushing Meadowsin nimellä, mutta se peruttiin jälleen. Välillä taas Euroopan Grand Prixin arvonimi oli osua Silverstonelle tai Brands Hatchille, mutta tällä kertaa sen arvonimen sai Eifelringin nimellä tunnettu Uusi Nürburgring Länsi-Saksassa. Nürburgringin vanhan radan historia on hyvinkin tunnettu. Rata avattiin jo vuonna 1927 sen jälkeen kun Grand Prix-sarja piti liian vaarallisena ajaa pelkkiä Eifel-vuoriston metsäisiä ja mutkaisia maanteitä tavallisen liikenteen seassa! Rakennustyöt kestivät kaksi vuotta vuosina 1925-1927 ja radan suunnitteli Gustav Eichler.
Aivan alkuaikoina radasta käytettiin Gesamtstreckeä eli yhteisrataa jolloin mittaa oli 28,265 kilometriä. Vuoden 1929 jälkeen siirryttiin käyttämään Nordschleifea joka oli 22,810 kilometrin pituinen. Tuolloin määrättiin, että Grand Prix-autot ajavat Nordschleifen radalla ja pienemmät autoluokat ja moottoripyörät ajavat Südschleifea joka oli alkuperäinen Kleine Nürburgring 7,747 kilometrin mittaisena. Se oli lyhyempi ja turvallisempi ratanakin. Lisäksi Nürburgringin alueella olivat maailman pisimmäksi karting-radaksi kutsuttu Zielschleife joka oli 2,282 kilometrin mittainen ja Betonschleife normaalimittaisiin mikroautokilpailuihin jossa käytettiin vain vanhan radan varikkoaluetta ja joka ennen vanhaan oli myös ONS:n turva-auton lähtöpaikka ruudukon taakse. Aivan kaikki mutkat ja ratayhdistelmät laskettuna mukaan radalla oli 187 mutkaa.
Nordschleifella mutkia oli vähintään 154 ja enimmillään 174 sen käyttöhistorian aikana. Keskimäärin noin 160 mutkaa. Toinen Maailmansota aiheutti Saksan sulkemisen vähäksi aikaa pois moottoriurheilusta ja vasta vuonna 1951 Nürburgringillä ajettiin jälleen kilpailuja. Rata itsessään oli korjattu sodan tuhoista huolimatta ennätysnopeasti jo 1947 ja yksityisiä kilpa-ajoja pidetty jo vuonna 1948. F1, alemmat formulaluokat ja moottoripyörät jatkoivat tuttua lajittelua sotia edeltäviltä ajoilta eli Nordscheleife oli F1:lle ja Südschleife muille luokille. Moottoripyörät tosin käyttivät ennen pitkää Südschleifea enemmän Hockenheimia ja Solituderingiä.
Vuodesta 1953 lähtien myös Urheiluautojen MM-Sarjaa on ajettu enemmän tai vähemmän eri luokissa tällä radalla. Hieman uudempi ja arveluttavampi kilpailu oli Nürburgringin 24 tunnin ajon salliminen huikean pitkälle radalle kaudesta 1970 eteenpäin. Vuonna 1959 ajettiin Berliinin AVUS:n radalla ja vuonna 1960 ajettiin Nürburgringin Südschleifella kilpailu turvallisuuden, F1-tallien omalaatuisen boikotin, starttirahakiistan ja järjestäjien salliman F2-pykälän takia. Ruotsin Jo Bonnier voitti kilpailun Porschella. Südschleife joutui ennen pitkää huonoon valoon ja lähelle hylkäystään. Vuonna 1961 Phil Hill voitti Saksan kilpailun ja ajoi ensimmäistä kertaa pitkän radan alle 9 minuutin kierrosajalla.
Nordschleife sen sijaan säilyi suosionsa huipulla, mutta turvallisuusvaatimukset kasvoivat koko ajan. Vuonna 1967 Hohenrainin shikaani lisättiin rataan juuri ennen varikkoa viime hetken turvallisuusmuutoksena. Silti se oli Jackie Stewartin kutsuma vihreä helvetti. Vuonna 1968 britti voitti kilpailun sumussa ja sateessa. Vuonna 1970 kilpailua ei ajettu kuljettajien boikotin vuoksi Nürburgringillä vaan Hockenheimissa. Vuosina 1971-1976 ajettiin vielä turvallisuuden osalta parannetulla radalla. Brünnchenin valtavat loikat jouduttiin tasoittamaan lähes kokonaan, joitakin pienempiä mutkia lisäämään ja entisiä poistamaan, lisäämään uudenaikaiset Armco-suojakaiteet ja joidenkin mutkien poiston jälkeen rataa jouduttiin hieman pidentämään suorien osalta.
Samaan aikaan Südschleifessa ajettiin viimeiset isommat kisat vuosina 1970-1971 ja sen jälkeen vain Saksan rallisarjan autot käyttivät 27 mutkan mittaista rataa ennen kaiken moottoriurheilun päättymistä radalla vuonna 1973. Vuoden 1973 jälkeen Kallenhardin mutkaa hidastettiin, lisättiin vasen-oikea-mutkayhdistelmä ennen sitä ja korotettiin reunoiltaan Metzgesfeldin järkyttävän kovaa vauhtia pyyhkäisevää mutkaa hidastamalla sitä. Pääsuoralta poistettiin myös kaikki pomput ja ennen kaikkea joitakin pahimpia metsäalueita ja radan kasvillisuutta raivattiin myös pois tieltä.
Muita muokattuja paikkoja joskin riittämättömästi aikavälillä 1974-1976 olivat Flugplatz, Kottenborn, Schwedenkreuz, Quiddelbacher Höhe, Fuchsrohre, Adenauer Kurve, Bergwerk, Breidscheid, Kesselchen, Klosteral Steilstrecke, Karussell, Hohe Acht, Pflanzgarten, Sprunghugel, Kleine Pflanzgarten, Schwalbenschwanz, Kleine Karussell ja Dottinger Hohe. Lopulta Niki Laudan onnettomuus lopetti Nürburgringin käytön kisaratana. Alle 7 minuutin mentiin vanhalla radalla sen loppuaikoina. Kuitenkin sinne haluttiin palata. Etenkin kun urheiluautot ja moottoripyörät edelleen käyttivät rataa. Vuoden 1980 jälkeen moottoripyörät alkoivat ajaa vain Hockenheimissa ja vuonna 1981 alkoivat Nürburgringin uudelleenmuokkaustyöt. Länsi-Saksan Autoliitto ei missään nimessä sallinnut Liittohallituksen koskemista rataan tuhoamisaikeissa ja aikoi suunnitella kokonaan uutta F1-rataa alueelle.
Rataremontin aikana tuhottiin vanha ja hylätty Südschleife lähes kokonaan ja myös muutama todella huonossa kunnossa ollut Nordschleifen osa. Aluksi uudesta radasta tuli vain 2,8 kilometrin mittainen, mutta sitä pidennettiin aina hieman yli 4,5 kilometrin mittaiseksi saakka. Nordschleifelle F1-kuskit halusivat silti palata mieluusti. Etenkin kun Arembergin ja Brünnchenin vanhat mutkat uusittiin, turva-alueet tasoitettiin vanhasta mäentörmästä maansiirtokoneilla tasaiseksi kaidealueeksi entisen hyppyrin, yhden kaiteen ja metsän sijaan ja ylipäänsä lähes 90-95 % vanhasta radasta olisi voinut kunnostaa periaatteessa erittäin kalliilla kustannuksella F1-mittapuulle sopivaksi. Valitettavasti television valta oli suuri jo vuonna 1976 ja vielä suurempi se oli 1980-luvun alussa. Siksi Nordschleifelle ei palattu. Lisäksi rata oli edelleen 20,810 kilometriä pitkä ja mutkia oli 154 kappaletta korkeimmillaan ja vähintäänkin lähes 150 mutkaa oli radassa.
Lopulta ajettiin siis uudella radalla kausina 1982-1983 kunnostetulla GP-Streckellä. 12.5.1984 pidettiin ensimmäinen suuren profillin autokilpailu Mercedes-Benzin toimesta radalla. 20 kuljettajan kilpailun voitti Ayrton Senna. Kilpailijat ajoivat Mercedes-Benzin F1-kisaan sponsoroimalla Mainosautolla. Tämän kauden F1-kilpailussa uusi rata ei juuri iloja herättänyt. Ääripäät olivat Niki Lauda ja Keke Rosberg mielipiteiltään. Laudan mielestä rata oli hieno ja turvallinen, mutta Rosbergin mukaan turvallisuutta lukuunottamatta siinä ei ollut juuri mitään hyvää. Keke sanoi radan olevan yhtä mielenkiintoinen kun olisi pelannut Pit Stopia tai Grand Prixiä.
Siinä ei tuntunut olevan mitään haastetta.
Rosbergin mielestä kaikkein huonoin piirre radassa olivat taas shikaanit. Ja aivan erityisesti takasuoran nopea shikaani. Keken mielestä Nürburgringin alkuperäisellä radalla oli pakko ollakin shikaaneja, mutta GP-Streckellä shikaanit pilasivat koko radan yliturvallisuuden lisäksi. Omalaatuinen on myös radan lähtösuora. Vanhan ja kapean Nordschelifen suoran sijaan GP-Strecken lähtösuora on aluksi hyvin leveä, mutta sitten se kaventuu vain yhden ajolinjan omaavaksi. GP-Streckellä on muillakin rataosuuksilla ongelmana juurikin yksitoikkoisuus ja ajolinjojen nopea kaventuminen leveissäkin mutkissa tai suorilla. Radalla on kuitenkin mielenkiintoiset tekniset piirteensä ja ainakin rengaskulutus on melko suurta uudeksi radaksi.
Lähdön jälkeen mennään Castrol S-Kurveen ja siitä mennään Valvoline Kurveen suoran jälkeen ja heti perään Ford Kurveen. Kaartuvan suoran jälkeen tullaan Dunlop Kehreen ja jatketaan siitä Shell Kurveen. Shell Kurve on tunnettu myös nimillä Neun Kurve ja Zehn Kurve. Siitä ajetaan suoran jälkeen Elf Kurveen ja josta nopeasti käännytään Bit Kurveen. Takasuoraa vaivaa samanlainen kapean linjan ongelma kuin etusuoraakin. Takasuora on aluksi siis hyvin leveä, mutta loppua kohti kaventuu liikaa ohitusta ajatellen.
Tästä päästään radan nopeimmalle osuudelle ja ohitetaan nopea Hatzenbach Bogen. Tämän jälkeen maali lähestyykin. Veedol-shikaanin jälkeen on jäljellä enää Romer Kurve jota on nimitetty myös Coca-Cola Kurveksi radan takana näkyvien kokismainosten mukaan. Kilpailujärjestäjät Nürburgringillä ovat toivoneet myös Saksan Grand Prixiä kaudeksi 1985. Se jää vielä nähtäväksi sillä kilpailu ei tuntunut olevan kovin hyvä. Tosin erikoisuutena Michele Alboreto ja Nelson Piquet saivat molemmat jaetun kisan nopeimman kierroksen. Euroopan Grand Prix nähdään näillä näkymin kaudella 1985 Roomassa, mutta kaudella 1986 todennäköisesti Silverstonessa tai Nürburgringillä vuorovuosin sillä Pariisin ratahanke on tiettävästi hylätty.
