Italian Grand Prix Monza
Päivämäärä: 9.9.1984
Rata: Autodromo Nazionale di Monza
Radan pituus: 5,8 kilometriä
Kilpailun pituus: 51 kierrosta tai 295,8 kilometriä 2 tunnin sisään.
Sää: Aurinkoinen ja lämmin.
Yleisöä: 200 000 katsojaa.
Monzan moottorirata samannimisen entisen kuninkaallisen puiston ja sitä verhoavan pikkukaupungin keskellä 15 kilometrin päässä Milanosta pohjoiseen on Italian autourheilun pyhä paikka. Moottoriurheilun nimeen vannovat italialaiset vaeltavat joka vuosi sinne sadoin tuhansin kuin muslimit omaan Mekkaansa saadakseen kannustaa raivoisasti suosikkejaan eli Ferrareja.
Imolan radan ollessa kyseessä Imola olisi sentään vielä sivilisaatio verrattuna Monzaan. Imolassa italialaisyleisö osaa ehkä juhlia vähän maltillisemmin Ferrarin voittaessa, mutta Monzassa yleisö muuttuu lähes barbaarisen riemukkaaksi ja yleisöryntäykset vuosien saatossa ovat aiheuttaneet vaaratilanteita katsojille. Se ei vähennä tifosojen intoa.
Vuonna 1928, kuusi vuotta radan vihkiäisten jälkeen, saatiin ensimmäiset todisteet Maailman Vaarallisimman Radan arvonimelle. Automobile Club Milanon lobbaama rata vaati silloin ensimmäiset todella suuret määrät kuolonuhreja Grand Prix-sarjan kilpailussa. Jo vihkiäisvuoden jälkeen oli menehtynyt viisi kuljettajaa.
Vuoden 1928 Grand Prixissa onnettomuudessa menehtyi 27 ihmistä ja 21 ihmistä loukkaantui Emilio Materassin kilpa-auton syöksyttyä katsomoon. Toki Materassikin menehtyi onnettomuudessa. Kaiken kaikkiaan vuosien 1928-1983 välillä on Monzassa kuollut 46 moottoriurheilijaa ja 42 katsojaa erinäisissä onnettomuuksissa.
F1:n aikana kuuluisimmat kuolonuhrit ovat olleet Alberto Ascari vuonna 1955, Wolfgang von Trips vuonna 1961, Jochen Rindt vuonna 1970 ja Ruotsin moottoriurheilun suurena miehenä tunnettu Ronnie Peterson vuonna 1978. Moottoripyöräilijät Renzo Pasolini ja Jarno Saarinen menehtyivät vuoden 1973 Monzan RR-kilpailussa. Wolfgang von Tripsin tapauksessa myös 15 katsojaa sai surmansa.
Rataa on yritetty sen vaarallisuuden takia korjata ja muokata vuosikymmenten varrella moneen kertaan, mutta edelleen se kantaa arvonimeään varsin synkästi. Monzan radan historiaan kuului myös legendaarinen ovaalirata vuosien 1954-1961 ajan. 4,250 kilometrin mittainen ovaali voitiin tarvittaessa yhdistää päärataan jolloin koko kierroksen pituudesta tuli 10 kilometrin mittainen.
Ovaaliradalle ei enää palattu f1:llä vuoden 1961 jälkeen poislukien Grand Prix-elokuvan vuonna 1965 sallimaa kuvauspoikkeusta lukuunottamatta. Ovaaliradalla ajettiin vielä vuoteen 1969 urheiluautoilla, mutta sen jälkeen vain Italian rallisarjan autot ovat käyttäneet rataa. Vanha Monza oli aina vuoteen 1971 ilman shikaaneja hyvin mielenkiintoinen rata, mutta vauhdit kasvoivat liian suuriksi.
Vuonna 1972 lisättiin ensimmäiset shikaanit, mutta ne olivat olemattomia lisäämään turvallisuutta. Turvallisuuden lisäämiseksi parannettuja shikaaneja on rakennettu vuosien varrella Vialoneen, Curva Grandeen ja Lesmoon ja vuodesta 1976 lähtien radan pituus on ollut samat 5,8 kilometriä. Vuoden 1978 Italian Grand Prixin lähtöonnettomuus on muistettu ja tullaan aina muistamaan Monzan Infernona.
Monien mielestä Ronnie Peterson menetti henkensä monesta syystä ja syylisyydeltä tuskin välttyi myöskään Italian Grand Prixin virallinen lähettäjäkään eli Gianni Restelli. Restelli oli ollut 1970-luvun alusta lähtien jokaisessa Monzan kilpailussa virallinen lähettäjä poislukien vuoden 1977 kilpailua jonka Pierre Stasse hoiteli eräistä viimeisimmistä kilpailuista ennen eläkkeelle lähtöä.
Restellin virhearvio autojen vauhdeista ja lisäksi koko kilpailun erikoinen päätös käyttää kansallislipun ja liikennevalon yhdistelmää aiheutti kaaosta. Restelli tunnettiin myös kuumaverisenä ja päällekäyvänä syyttelyn suhteen. Restelli syytti muun muassa Niki Laudaa vuoden 1976 kilpailun aikoihin värisokeaksi ja Lauda vuorostaan kävi kuumana Restellin yrittäessä haastaa itävaltalaisen oikeuteen kilpailun toimihenkilökunnan arvostelusta.
Lauda vuorostaan iski siihen, että Restellin syyttäessä Laudaa kaikki loput 25 kuljettajaa tulisivat syyttämään Restelliä kuolemantuottamuksesta. Syyte Niki Laudaa vastaan raukesi saman tien. Monzan onnettomuus toi lopullisesti tarpeen myös pakolliselle Medical Carille, Course Carille ja ennen kaikkea lähtöjärjestelmän muuttumisesta lopullisesti liikennevaloilla tehtäväksi aiemman kansallislipun tai vuonna 1978 kansallislipun ja liikennevalojen yhdistelmän sijaan.
Vuoden 1978 onnettomuuden jälkeen vuodeksi 1979 Monzan radalle rakennettiin korotetut kanttarit, uusi varikkoalue jonka myötä jopa 46 autoa mahtui periaatteessa varikolle ja kokonaan uusia VIP-tiloja vieraille ja medialle. Samalla myös kunnolliset rengasesteet tulivat jäädäkseen. Turva-alueiden ulosajoteitäkin laajennettiin vahinkojen välttämiseksi.
Viimeinen uudistus vuoden 1979 Italian Grand Prixiin oli ensimmäisen mutkan vauhtien hillitsemiseksi perustettu valkoinen rangaistusviiva jota kuljettajat ovat siitä lähtien kutsuneet Patresen viivaksi. Tästä viivasta kärsi viime kauden kilpailussa myös Keke Rosberg. Myöhemmin myös varikkoaluetta, palkintokoroketta ja paljon muutakin on muutettu viihtyvyyden lisäämiseksi.
Lähivuosina Monzan rataa tullaan huhujen mukaan jälleen remontoimaan varsin paljon. Remonttitarve koskisi lähinnä mediatiloja ja mahdollisesti jälleen myös varikkosuoraa. Myös ensimmäiseen mutkaan menevää tietä yritetään kaventaa vauhtien hillitsemiseksi. Mahdollisesti tämän kaatuessa kuljettajien vastustukseen remontoidaan siinä tapauksessa ensimmäistä mutkaa.
Monzan rata on tunnelmaltaan ehkä yksi sarjan parhaimpia, mutta ongelmana on vain sen yksitoikkoisuus. Pitkät suorat jokainen kuljettaja vetää tietenkin täysillä ja kuuluisat kaarteet kuten Curva Grande, Lesmon kaksoiskaarteet tai Parabolicakaan eivät juuri jätä mahdollisuuksia kunnon ajolinjan valintaan.
Monza on ratana melkoinen kompromissi koska suoranopeutta pitää olla ja downforcen pitää olla erittäin alhainen jotta voisi menestyä kilpailussa. Pääsuoralta ajetaan kohti Rettifilon shikaania ja sen jälkeen ajetaan kohti Curva Grandea. Sen jälkeisellä suoralla avautuu radan harvoja ohituspaikkoja eli Variante della Roggian shikaanissa voi ohittaa taitavat kuljettajat hyvinkin helposti. Sitten lähdetään kohti Lesmon kaksoiskaarretta ja sen jälkeen ollaan Curva de Serragliossa. Se on loiva vasemmalle kääntyvä mutka.
Mutkista puhuttaessa ja etenkin Lesmon kaksoiskaarteesta, Mario Andretti kertoi kaudella 1982, että Lesmon mutkat eivät enää tuntuneet maaefektiautolla enää edes mutkalta. Etenkin tuolloin huippunopean kolmannen polven turbomoottorilla ajaessa. Tämän kauden kilpailussa oli neljännen polven turboja käytössä ja viidennenkin polven turboja.
Sitten tulee Curva del Vialonen shikaani ja sitten ollaankin jo Variante Ascarin loivan shikaanin ja sen jälkeisellä samaa nimeä kantavalla suoralla kohti radan viimeistä mutkaa eli Parabolicaa. Parabolicassa oikea kääntösäde tarkan vaihtamisen kanssa on tärkeää.
Radalla pito on varsin vähäistä ja aliohjautuminen on muita ratoja tavallisempaa. Toki toisen sektorin mutkissa yliohjautuminen on radan luonteen takia mahdollista. Lisäksi rata kuluttaa erittäin paljon moottoreita ja vaihdelaatikkoja. Monzan rata on keskinopeudeltaan melkein yhtä nopea kuin Österreichring Itävallassa ja se on kuin tehty turbomoottoreille.
Monzan radalla mutkien oikeaoppinen ajaminen helpottaa paljon niin kilpailua kuin yksittäistä kierrostakin. Radalla on haastavia paikkoja paljonkin, mutta omalla tavallaan kolme mutkaa erottuu muista. Variante della Roggia on näistä ensimmäinen. Vasen-oikea mutkayhdistelmä on siitä erikoinen, että mutkan luonnollinen kääntösäde ohjaa autoa vasemmalle päin myös mutkan ulostulossa. Jos auto ohjaa liikaa vasemmalle niin ennen pitkää auto on vaikeaa hallita ja se taas aiheuttaa aliohjautumista. Variante della Roggia on aliohjautuvalle autolle painajainen ajettavaksi. Variante della Roggian jälkeen aliohjautuvuutta esiintyy muillakin radan alueilla. Yliohjautuvuutta alkaa esiintyä toisen sektorin mutkista eteenpäin.
Eniten sitä esiintyy radalla Curva del Viallonessa ja Variante Ascarissa. Tämä shikaani ja mutka ovat kaikkiaan sarjan helpoimpia kääntösäteensä osalta joskin erittäin tiukkoja. Nämä ovat seuraavat tärkeät paikat radalla eli kohta numero kaksi olisi osuva tähän paikkaan. Oikeilla säädöillä nämä voidaan ajaa hyvinkin nopeasti läpi, mutta huonoilla taas ei. Luonnollisin ohjaus olisi terävä ja lyhyt käännösliike vasempaa reunaa käyttäen ja siitä nopeasti oikealle. Mikäli auto ohjaa liikaa vasemmalle niin tulokset eivät ole hyviä.
Liian loivan kääntösäteen ja oikealle kääntymisen seurauksena tulee helposti yliohjausta ja auto ajaa ulos radalta. Yliohjautuvalle autolle nämä mutkat ovat ainoat vaaranpaikat ja kilpailun pilaavat seikat. Muutoin yliohjautuvuus on harvinaista ainakaan krooniseksi haitaksi saakka. Viimeinen ja kolmas tärkeä mutka radalla on legendaarinen Parabolica. Parabolica on yksi sarjan terävimpiä mutkia. Hitaimmillaan Parabolican ajaa läpi kakkosvaihteella ja nopeimmillaan jopa nelosella. Keskimäärin paras vaihde on kolmosvaihde.
Mikäli kierros menee pieleen Parabolicassa tai sitä ennen niin terävän kääntösäteen ja hiekka-alueen tai nurmikon kanssa ei kannata leikkiä. Vielä vähemmän lyhyen ulosmenoalueen lähellä olevan seinän kanssa. Silloin on parasta pudottaa nopeutta ja vaihdetta jopa ykköselle saakka, etsiä uusi ja hyvä ajolinja ja yrittää lopulta uuden kierroksen alkaessa parempaa ajotapaa. Parabolica on alkuosaltaan jopa erittäinkin hidas, mutta loppuosaltaan se on mukava ja terävä mutka mistä voi saada hyvän ulostulon ja ennen kaikkea huippuvauhdit pääsuoralle tultaessa!:thumbup: