#33 Max Verstappen 2015: Nuoruuden voimaa

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Varmaan se saattaa näyttää joillekkin hyvälle sijoituksen puolustamiselle kun vetää siksakkia edessä. Ei sellainen kuski luottamusta herätä kanssakilpailijoissa -> ohitukset vähenevät entisestään.
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7209
Niin, siinä Perez vaihtaa linjaa silloin, kun Massan oikea eturengas on jo melkein valmiiksi Perezin vasemmassa takarenkaassa kiinni. Muutenkin vähän turhan optimistinen ajolinja Massalla. Varmasti tietää, että toinen yrittää puolustaa. Ja aivan erilainen tilanne verrattuna tähän.

Maxin ja Pastorin kisailussa Max ehkä pikkasen vaihtaa linjaa Pastorin edellä tuossa pääsuoran ohitustilanteessa, mutta edelleen on Pastorin oma vika, että auto meinaa lähteä handusta, kun ylireagoi siihen.

Reisinkiä toi on niin kuin aiemminkin sanottiin.
Toisaalta ilman Maldonadon nopeaa reagointia tilanne olisi voinut päättyä peräänajoon, joten en nyt pistäisi yksin Maldonadon syyksi sitä, että häneltä oli karata auto lapasesta.
 

Krtecek

Pirkanmaan tietäjä
Liittynyt
25.5.2015
Viestit
837
Lisäksi kun sen tekee oikein ja toista kunnioittaen, saa itselleen myös toisten kunnioituksen. Eipä ole kukaan räkyttämässä Valtsulle kisan jälkeen törkeistä linjanvaihdoista jarrutuksissa.
Eipä ole Bottas liikaa voittanutkaan mitään kisoja viime vuosina.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13802
Eipä ole Bottas liikaa voittanutkaan mitään kisoja viime vuosina.
Seikkoja, mitä on ykkösissä pielessä: Kolmanneksi parhaan tiimin vahvempi kuski ei voita yhtään kisaa kun autot niin luotettavia ja radoilla voi ajaa ulos menettäen sekunnin ja jatkaa ehjällä autolla kisaa.
 

Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Varmaan se saattaa näyttää joillekkin hyvälle sijoituksen puolustamiselle kun vetää siksakkia edessä. Ei sellainen kuski luottamusta herätä kanssakilpailijoissa -> ohitukset vähenevät entisestään.
Kuka F1-kuljettaja ajaa sitä varten tuolla, että herättäisi luottamusta muissa kuskeissa? Vähän luulen, että harvassa on sellaiset kuskit... siviililiikenteeseen pätee tällainen luottamus-suhde.

Mun mielestä parasta formuloille on se, kun nähdään kunnon kilvanajoa ja rengas-rengas vasten reisinkiä eikä mitään sosiaalista ajetaan tässä kiltisti perässä -ajoa. Jos pelkää kilpailla ja kisata formuloissa, niin sitten on valinnut väärän lajin.
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Kuka F1-kuljettaja ajaa sitä varten tuolla, että herättäisi luottamusta muissa kuskeissa? Vähän luulen, että harvassa on sellaiset kuskit... siviililiikenteeseen pätee tällainen luottamus-suhde.
Ei pysty tai edes välttämättä kannata ohittaa, jos ei pysty yhtään luottamaan ohitettavan tekemisiin. Verstappenin ja monen muunkin nykykuskin useat ajolinjamuutokset johtavat ennen pitkää kolareihin, jos heitä yrittää ohittaa.

Mun mielestä parasta formuloille on se, kun nähdään kunnon kilvanajoa ja rengas-rengas vasten reisinkiä eikä mitään sosiaalista ajetaan tässä kiltisti perässä -ajoa. Jos pelkää kilpailla ja kisata formuloissa, niin sitten on valinnut väärän lajin.
Se juurikin johtaa perässä ajeluun, kun ohittaja ei pysty luottamaan ohitettavaan. Rengas rengasta vasten kilpailu tulee silloin, kun molemmilla on tilaa mennä radalla, tämä vaatii sen että kuskit voivat luottaa toistensa tekemisiin.

Ricciardon taistelut viime kaudella olivat malliesimerkkejä siitä kuinka hienoa taistelu voi olla, kun kuskit luottavat toisiinsa tietäen että saavat tilaa toisiltaan.
 
Viimeksi muokattu:

Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Ok, hyviä perusteluja Jabsulta. :thumbup: Osittain voin yhtyä joihinkin noista.

Verstappen vsi. Sainz -kilpailu on mielenkiintoinden. Silverstone on hieno rata ja saas nähdä.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Tästä kun katsoo ajasta 22:20 eteenpän tota Verstappenin peippailua, niin en ihmettele Maldonadon kommentteja.
https://vimeo.com/131794300

Verstappen jatkuvasti vaihtaa ajolinjoja kiilamalla Maldonadoa ulos radalta jarrutuksissa.
Mun silmään Verstappen ajoi aivan käsittämättömän upeasti. Röyhkeästi, mutta upeasti.

Jarrutuksissa ajolinjaa ei kauheasti vaihdellut ja ulostulossa hänellä olikin oikeus ottaa toiselta tila pois.

Hattua päästä vaan!
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Kuka F1-kuljettaja ajaa sitä varten tuolla, että herättäisi luottamusta muissa kuskeissa? Vähän luulen, että harvassa on sellaiset kuskit... siviililiikenteeseen pätee tällainen luottamus-suhde.

Mun mielestä parasta formuloille on se, kun nähdään kunnon kilvanajoa ja rengas-rengas vasten reisinkiä eikä mitään sosiaalista ajetaan tässä kiltisti perässä -ajoa. Jos pelkää kilpailla ja kisata formuloissa, niin sitten on valinnut väärän lajin.
Eihän rengas-rengasta vasten kisaamisessa olekaan mitään väärää tai huonoa. Silloinkin toista pitää kunnioittaa ja jättää tilaa. Muuten siihen viereen ei uskalla mennä, jos et pysty luottamaan toiseen, että jättää tilaa. Ja tulee sitä perässä ajelua.

Sä olet vaan ihan eksysissä jos Maxin kaltaiset jarrutus-peippaillut on sun mielestä reisinkiä. Tai sitten olet valinnut vain väärän lajin jota seurata.
 

Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Sä olet vaan ihan eksysissä jos Maxin kaltaiset jarrutus-peippaillut on sun mielestä reisinkiä. Tai sitten olet valinnut vain väärän lajin jota seurata.
Miksi sitten Max ei saanut rangaistusta tilanteesta? Niinpä. F1-sarjan tuomaristossa on kyllä sellaisia
tyyppejä, jotka ovat oikeasti ajaneet formula-autolla eikä sun kaltaisia "tietäjiä". Toki en sille voi mitään, jos jonkun on vaikea myöntää olevansa väärässä. Taito se on sekin.
 

Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä
Ei pysty tai edes välttämättä kannata ohittaa, jos ei pysty yhtään luottamaan ohitettavan tekemisiin. Verstappenin ja monen muunkin nykykuskin useat ajolinjamuutokset johtavat ennen pitkää kolareihin, jos heitä yrittää ohittaa.
Höpö höpö, kyllä niistä ohi pääsee, kun on tarpeeks kova kuski. Pitää vaan olla yhtä röyhkeä kuin ohitettavakin. Eli tunkea sisäpuolelle jarrutukseen kuten Ricciardo Monacossa Kimin kanssa. Itävallassahan Maldon kaikki ohitusyritykset Maxista tapahtuivat ulkopuolelta, mikä on aika toivotonta, jos ei sitten todella ole massiivinen ero suoravauhdissa ja mutkapidossa & uloslähdössä. Eipä näyttänyt olevan.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Offtopic, mutta myös Ricciardon ohitus Kimistä oli mun mielestä varsin upea ja röyhkeä. Pääsi yllättävään aismänin. Kimillä ollut hajuakaan, että se siinä kohtaa tulee ohi.
 

Krtecek

Pirkanmaan tietäjä
Liittynyt
25.5.2015
Viestit
837
On kahdenlaisia kilpa-autoilijoita. Heitä, joille aina on rata riittänyt ja sitten on voittajia.

Näitä sattuu. Parempi lipsauttaa silloin tällöin pihalle verrattuna siihen, että on yksinkertaisesti hidas.
 

Turboruuvi

Well-known member
Liittynyt
23.3.2013
Viestit
1004
Teilataan juniori heti uran alussa. Jeps. Häkkinenki loisti koko uransa alusta loppuun kypsyydellään. :confused:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös