#33 Max Verstappen 2015: Nuoruuden voimaa

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13802
Siihen perustuu virheeseen painostaminenkin. Edella oleva joutuu jarruttamaan myohemmin kun hullu kuski on kontissa jarrutusalueella.
Eikä perustu, vaan ennemmin siihen että hyvä kuski on lähellä, ja pyrkii ohitusetäisyydelle. Useammin hyvä kuin hullu.
 
Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Edella oleva joutuu jarruttamaan myohemmin kun hullu kuski on kontissa jarrutusalueella.
Grosjean jarrutti telemetrian mukaan 5 metriä aiemmin kuin muilla kierroksilla. Tuomariston mukaan ero oli kuitenkin sen verta pieni että rangaistus meni Verstappenille. Jos jarrutus olisi tapahtunu huomattavasti aiemmin, olisi se tulkittu tahalliseksi "jarrutestiksi".
 
Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Oiva näyte junnukuskien tasosta nähtiin viime viikonloppuna F4-sarjassa, jossa vedeltiin kärrynpyöriä oikein urakalla. Toinen osakilpailu jouduttiin jopa kokonaan keskeyttämään epäasiallisen ajamisen johdosta. Valitettavasti "ajan hermolla" olevat "asiantuntijapiirit" tulevat tuoltakin nostamaan ykkösiin lähivuosina lisää 17-18 -vuotiaita rämäpäitä, mm. Ferrarin paapoma Lance Stroll ja Schumin poika lienevät vahvoilla.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660

No eivät ainakaan 17-vuotiaita, kun ensi kaudelle tulee 18 vuoden ikäraja.

Sinänsä en näe ikää itsessään ongelmana, vaan persoona on se pointti. Pastor Maldonado on nyt 30-vuotias.
 
Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
No eivät ainakaan 17-vuotiaita, kun ensi kaudelle tulee 18 vuoden ikäraja.

Sinänsä en näe ikää itsessään ongelmana, vaan persoona on se pointti. Pastor Maldonado on nyt 30-vuotias.
Älä unohda "Perfect age" Grosjeania ja eilistä käytöstä. ;) Tuli mieleen että 3v takainen heppu olis tullut takaisin.
 
VilleH

Banned
Liittynyt
24.6.2010
Viestit
2087
Sijainti
Kuopio
On kyllä tämä poju päästellyt suustaan semmosia sammakoita että huh !! Ihan liian aikasiin ihan liian paljon sai. Mutta tuskin kaveri montaa vuotta formuloissa pyörii ja sit häviää onneksi iäksi pois formuloista. Ihan helvetin turhaa hypetystä tästä kaverista. Kusikii näköjään siirtyy lapseen. Ylimielinen lellitty pikkupoika tämä on eikä mikään f1-kuski. Ei varmasti tule ajamaan enää yli 20 vuotiaana formuloissa.
 
Huono provo.
 
Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Ei tuo Verstappen nyt ihan huonoimmasta puusta veistetty ole. Pärjää jo tuon ikäisenä. Vaikka formuloita kritisoidaan siitä, että se on jotain taloudellisuusajoa nykyään, kun polttoainetta toki on säästeltävä, mutta eikös tuolla edelleen aika kovaa ajeta suurimmaksi osaksi? Ei mitään satasen köröttelyä, vaan lanttu pohjassa kohti rataa.

Moni ei tuon ikäisenä pärjäisi kuin Max. Verstappenin röhkeydestä pidän. Vielä kun saa malttia, kuten Hamilton osti itselleen rookie-sekoilujen jälkeen, niin tässä on lupaus isolla ällällä.
 
Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello

Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Jos vain synnitön saa heittää kivellä, niin tuskin kellään olisi ollut varaa arvostella Maldonadoakaan aikoinaan. Tai tulevaisuudessa. Tai kukaan ketään koskaan.
Silti siellä varikolla välillä avaudutaan. Ja se on ihan normaalia kanssakäymistä kilpaurheilussa. Eihän muuten tulokaskuskit opi jos ei välillä saa vertaistukistusta.
(En ota kantaa tuohon Verstappen-Maldonado -keissiin, ihan vaan noiden kommentoitilupien kanssa pelailen yleisellä tasolla)
 
ProjectMaster

Well-known member
Liittynyt
17.12.2013
Viestit
1649

Juurikin näin. Tosin Max ei taida oppia niistäkään.
 
Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13802
(En ota kantaa tuohon Verstappen-Maldonado -keissiin, ihan vaan noiden kommentoitilupien kanssa pelailen yleisellä tasolla)
Olisin Pastorina itse ainakin korostanut tuota viimetingan puolenvaihdosta Maxilta, jolloin Lotus meinasi lähteäääääääääääääää...
 
Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7209

VilleH

Banned
Liittynyt
24.6.2010
Viestit
2087
Sijainti
Kuopio
On kyllä kumma ettei tuomarit varoitta edes tätä pentua. Ihan järettömiä liikkeitä tekee joka kisassa. Ei mitään kunnioitusta kuskeja eikä oikein sääntöjäkään kohtaan. No eipä teiniltä muuta voi oikein odottaa kun kuvittelee poju et ajaa pleikkarilla. Toivottavasti joutuu poju viel kunnon kolariin ja saa sit sen seurauksena rankkua. Ja mielellään silleen että joutuu jättämään kisan väliin rangaistuksen takia. Ehkä nulikka oppisi kantapään kautta että mitä saa ja mitä ei saa tehdä kun puolustaa sijoitustaan. Max :thumbdown:thumbdown:thumbdown Tallikaverinsa on paljon fiksumpi tapaus kuin tämä tyhjäpää.
 
Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä

Ylös