Mehe Rienarsuo
Lupaavin tulokas
Omaan ylivertaisuuteen uskominen on varsin selkeesti pehmeet touhuu. Tolkullinen ihminen ei moiseen harhaan sorru.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeuksien_yleismaailmallinen_julistus16. artikla. 1. Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen. 2. Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja täydestä suostumuksesta. 3. Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan.
Oletko siis sitä mieltä, että YK:n ihmisoikeusjulistus viittaa nimenomaan miehen ja naisen väliseen avioliittoon - ja näin ollen tasa-arvoinen avioliittolaki on julistuksen vastainen?
Ei tuo ollut tulkinta vaan kysymys.Ässis menis heittämällä Vain Elämääniin. Oli niin herkkä tulkinta.
No mielenkiintoista on se että missään muussa artiklassa ei puhuta miehestä ja naisesta. Englannoksessa mainitaan "everyone" 30 kertaa ja "no one" 8 kertaa, mutta 16. artiklan kohdalla puhutaan miehestä ja naisesta.Oletko siis sitä mieltä, että YK:n ihmisoikeusjulistus viittaa nimenomaan miehen ja naisen väliseen avioliittoon - ja näin ollen tasa-arvoinen avioliittolaki on julistuksen vastainen?
Article 1.
All human beings are born free and equal in dignity and rights. They are endowed with reason and conscience and should act towards one another in a spirit of brotherhood.
Article 2.
Everyone is entitled to all the rights and freedoms set forth in this Declaration, without distinction of any kind, such as race, colour, sex, language, religion, political or other opinion, national or social origin, property, birth or other status. Furthermore, no distinction shall be made on the basis of the political, jurisdictional or international status of the country or territory to which a person belongs, whether it be independent, trust, non-self-governing or under any other limitation of sovereignty.
Mitä sitten?No mielenkiintoista on se että missään muussa artiklassa ei puhuta miehestä ja naisesta.
Mitä sitten?
Tasapeli ei taida olla mahdollinen tulos, koska äänten mennessä tasan puhemiehen kanta ratkaisee tuloksen.Tasapeli.
Komps. Terve itsetunto sen sijaan on ihan suotavakin piirre.Omaan ylivertaisuuteen uskominen on varsin selkeesti pehmeet touhuu. Tolkullinen ihminen ei moiseen harhaan sorru.
Hienoa että meillä on selkärangalla varustetut kansanedustajat.Persu-Arja ilmoitti jo hyvissä ajoin ettei pääse äänestykseen, "koska mul on just sillon liikavarpaan kynnenlakkaus tuolla noin".
Taitaa olla. Muistelisin että sillon ihan vapaasti saivat joka puolueessa äänestää kun rekisteröidystä parisuhteesta päätettiin.Onko Soinilla ainoana puoluekuri tässä asiassa?
Niin paljon syöpää.Lukekaapa tämän uutisen alta Ressi Ramin kommentit ja viisastukaa ja tehkää parannus.
Hauskintahan on, että joskus taannoin Soini mainosti, ettei Perussuomalaiset harrasta puoluekuria. Populisti mikä populisti. Ja todistetusti paskanpuhuja tai takinkääntäjä, tarpeeton yliviivataan.Onko Soinilla ainoana puoluekuri tässä asiassa?