Pitäisikö eurosta erota?
14.8.2015 · Aihe: _
Olen ollut vankka yhdistyvän Euroopan kannattaja. Euroopan tulee puolustaa hyvinvointiyhteiskuntaan perustuvaa talousmalliaan raaempia kilpailijoita vastaan Aasiassa ja Amerikassa. Pieninä keskenään torailevina kansallisvaltioina se ei onnistu. Yhteisen valuutan oli määrä olla osa tätä projektia.
Monet taloustieteilijät varoittivat aikanaan, että euroalueen valtioiden kehitystaso on niin erilainen, ettei se muodosta optimaalista valuutta-aluetta. Itse ajattelin, että aika erilaisia ovat myös Espoo ja Pohjois-Karjala. Kokemukset itsenäisestä valuutasta 1990-luvulla olivat huonot. Pienen maan kelluvan valuutan arvo voisi heilahdella pahasti, mikä toisi yrityksille suuria suojauskustannuksia.
Yhteisvaluutta näytti toimivan kymmenen vuotta erinomaisesti, vaikka juuri silloin ongelmat kehittyivät. Nyt amerikkalaiset taloustieteilijät pitävät euroa syynä Euroopan talouden kehnoon tilaan. Suomea mainitaan esimerkkinä maasta, joka on tehnyt kaiken oikein, mutta on kuitenkin surkeassa tilassa, koska ei voi devalvoida, vaikka pitäisi. Suomi on heidän mukaansa joutunut sijaiskärsijäksi euron rakenteellisista ongelmista ja maksaa siitä kovaa hintaa.
Washington postissa Matt O’Brien ihmettelee valtiovarainministeri Alexander Stubbin käsitystä, että devalvaatio on kuin dopingia. Kirjoittaja piti kantaa enemmän moraalisena kuin taloustieteellisenä ja kysyy, mitä vikaa on helpossa tiessä ulos ongelmista. Onhan se sekä helppo että ennen kaikkea tie ulos.
Epäsymmetrinen shokki edellytäisi devalvaatiota
Minun silmissäni Suomen ongelmat johtuvat siitä, että Nokia-vetoinen talous johti ensin talouden ylikuumenemiseen ja nosti palkkoja, mitä hallitus avitti ideologisesti perustelluilla ja aivan väärin ajoitetuilla veronalennuksilla. Sitten Nokian romahdus veti maton alta. Perään tulivat Venäjän kaupan romahdus ja kansainvälinen rahamarkkinakriisi. Korkealle kivunnut kotimainen kustannustaso estää kansantalouden muita osia paikkaamaan Nokian ja Venäjän kaupan jättämää aukkoa. Nyt tarvittaisiin tavallista parempaa hintakilpailukykyä, koska menetettyjen markkinoiden tilalle pitäisi vallata uusia.
Kelluva markka olisi vuonna 2007 revalvoitunut vaimentaen ylikuumenemista ja 2009 sen arvo olisi laskenut palauttaen kilpailukyvyn. Näin siis ajattelevat ne, joiden mielestä maalla pitäisi olla oma valuutta ja sen pitäisi kellua. Tämän mekanismin puuttuminen on haitta, mutta hyötyjen vakaasta valuutasta piti olla haittoja suurempia. Juuri nyt ei siltä tunnu.
Inflaatio-devalvaatiokierteen aikoina meillä tehtiin paljon talouspoliittista ”pahaa”, joka vinoutti rakenteita, vääristi tulonjakoa ja tuotti tehottomuutta. Mutta silloin kuitenkin talous kasvoi, toisin kuin nyt. Myönnän että tämä on epäreilu huomio, koska tuolloin kasvu perustui maataloudesta vapautuvaan työvoimaan ja muiden maisen teknologisen etumatkan kuromiseen kiinni
Enää on jäljellä sisäinen devalvaatio, eli palkkojen alentaminen. Se sattuu enemmän kuin oikea devalvaatio, joka leikkaa heti myös velkoja ja vuokria ja suurinta osaa hinnoista. Palkkojen alentuminen heikentäisi kotimaista kysyntää tuottaen lisää lamaa. Siksi edes EK:ssa ei ajatuksesta oikein pidetä.
Ennen sisäiseksi devalvaatioksi olisi riittänyt, että olisi pidättäydytty palkankorotuksista ja odotettu, että muiden maiden kustannustaso nousee. Ei toimi ilman inflaatiota. Liian matala inflaatio on yksi Euroopan ongelmista. Erilaisia rakenteellisia korjauksia olisi helpompi tehdä, jos EKP asettaisi inflaatiotavoitteen neljään prosenttiin ja pitäisi siitä kiinni. Kun hinnat ja palkat ovat jäykkiä alaspäin, suhteellisten hintojen korjauksia ei voida tehdä, jos inflaatio on pieni tai sitä ei ole lainkaan.
Juha Sipilä esitti työajan pidentämistä keinona alentaa palkkoja. En pidä ajatuksesta, vaikka myönnän, että se voisi tervehdyttää taloutta. Toimii vain nousukauden oloissa. Muuten viiden prosentin säästö syntyy vain irtisanomalla viisi prosenttia työvoimasta. Työajan pidentämisen ajatellaan parantavan kilpailukykyä alentamatta kotimaista kysyntää, mutta kyllä kotimainen kysyntä heikkenee, jos työajan pidennys merkitsee työttömyyden roimaa nousua.
Työajan pidentäminen olisi askel väärään suuntaan. Kansalaiset hyötyvät lisääntyvästä vapaa-ajasta enemmän kuin lisääntyvistä kulutusmahdollisuuksista. Vaihtaahan enemmistö voidessaan lomarahat vapaaseen. Kun robotit tekevät työtä puolestamme, kannattaa meidän tehdä työtä vähemmän ja nauttia elämästä. Talouden nyt kuitenkin pitäisi palvella ihmisten hyvinvointia.
Yhteisen talouspolitiikan puute
Euro edellyttäisi menestyäkseen talouspolitiikan koordinaatiota, mutta sitä ei ole näkyvissä. Saksalaisten outojen pelkojen vuoksi keskuspankista tehtiin täysin kädetön. Ero vaikkapa Yhdysvaltain, Britannian tai Japanin keskuspankkeihin on iso. Erkki Liikanen selitti tämän niin, että Saksan historian kauhukuva on hyperinflaatio ja Yhdysvaltain suuri lama.
EKP on alkanut venyttää mandaattiaan, ja hyvä niin. Hintavakauden nimissä se torjuu deflaatiota kaatamalla euroalueelle puolessatoista vuodessa tuhat miljardia euroa ostamalla markkinoilta omistajavaltioidensa lainoja. Minusta olisi parempi, että valtiot samalla lisäisivät taloudellista toimeliaisuutta kasvattamalla alijäämiään investoimalla infrastruktuuriin tai alentamalla tilapäisesti arvonlisäveroa, mutta tällaisen säännöt kieltävät. Tällaista helikopterirahoitusta ovat esittäneet monet minua viisaammat taloustieteilijät. Nyt rahoitetaan osake- ja kiinteistökuplia. Niistähän tämä lama alkoi.
Elvyttävää ei voi, elleivät maat pysty sopimaan siitä keskenään. Ei yksi maa voi vetää nousuun koko Eurooppaa. Joka sellaista edes yrittää tuhoaa vain oman valtiontaloutensa. Niinpä suhdanteita ei voi hallita rahapolitiikalla eikä finanssipolitiikalla.
Saksa on harjoittanut deflatorista palkkapolitiikkaa yli kymmenen vuotta. Se on hyötynyt siitä kilpailukyvyn nousuna, mutta on samalla tuottanut suurta haittaa muille euromaille. Jos kaikki euromaat tekisivät samoin, seurauksena olisi syvä lama. Euroaluetta uhkaakin kilpailevien sisäisten devalvaatioiden kierre, joka ajaisi maanosan taloudelliseen tuhoon. Suomi ei ole ainoa maa, joka valmistelee sisäistä devalvaatiota.
Kreikan maksamattomat lainat ovat pieniä ropoja verrattuna siihen, mitä koko Eurooppa joutuu tästä lamasta maksamaan menetettynä tuotantona.
Saksan Euroopalle tyrkyttämä talouspolitiikkaa nojaa taloustieteiden sijasta outoon moraalioppiin. Jokainen ymmärtää, ettei voimalaitos ei säästä energiaa, jos se juoksuttaa vettä ohi turbiinien. Työttömyyttä aiheuttava talouspolitikka on kuin veden juoksuttamista ohi turbiinien. Jos koko Eurooppa elvyttäisi sen sijaan, että koko Eurooppa säästää, maat eivät velkaantuisi sen pahemmin kuin säästäessään, mutta kansantaloudet voisivat paljon paremmin ja kansalaiset.
Saksa muuten rikkoo euroalueen sääntöjä. Ne asettavat rajat paitsi maiden alijäämille myös ylijäämille. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että yhden maan ylijäämä on jonkin toisen maan alijäämä.
Euron voisi yhä olla hyvä projekti. Näyttää kuitenkin siltä, ettei euromailla ole poliittisia valmiuksia toimia niin kuin yhteinen valuutta edellyttäisi. Jos tämä on realiteetti, euro on riippakivi, joka pitää Euroopan lamassa vielä pitkään. Todella sääli. Tästä emme voi syyttää muita: Suomi on ehkä fanaattisin talouspoliittisen koordinaation vastustaja EU:ssa, vaikka Suomi kärsii sen puutteesta ehkä pahimmin.
Eroaminen tai euron hajottaminen?
Juridisesti eurosta ei taida voida erota. Tosin ei Ruotsin liittymissopimuksessakaan ei ole erioikeutta jäädä euroalueen ulkopuolelle, mutta ulkopuolella se kuitenkin on.
Eurosta eroaminen olisi valtavan kallista, ehkä niin kallista, että euron haitat on vain kärsittävä. Ehkä koko yhteisvaluutta oli virhe, joka kannattaisi perua. Kansallisiin valuuttoihin palaaminen olisi samalla antautumista. Miten me pieninä toraisina kansallisvaltiona puolustamme hyvinvointivaltiota raaempia kansantalouksia vastaan?
Pienelle viennistä riippuvaiselle Suomelle EU:n hajoaminen protektionistisiksi kansallisvaltioille olisi katastrofi.
Meidän kannattaisi edistää eikä vastustaa ajatuksia talouspolitiikan koordinoinnista.