Polkupyöräily ja -pyörät

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja joukahainen
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Cyclocross-pyörä houkuttelisi mutta budjetti on vain muutamia satasia. Epäkelpo yhtälö. Error Error.
 
Keskustelujen perusteella forumilla on hyväksyttyä ostaa <300 euron tai > 1500 euron fillari.

Hankinta siltä väliltä ei kelpaa.
 
Ettei olis kyseessä virsi 440 vanhasta virsikirjasta? Suosikkibiisini!
Mutta kun Alppu ei laula.
 
20 ensimmäistä kilometria ajettu. Noin puolet harjulla polkua (tai vähän isompaa) ja puolet maantietä.
 
On mennyt ohi, joten kerro.

Eiköhän tällä viitata siihen kun jaksat taivastella ihmisten polkupyörähankintojen "vajavaista varustelutasoa" ymmärtämättä sitä, että eri ihmiset käyttävät polkupyöriään eri tarkoituksiin.
Et toki taida olla äänekkäin hahmo tässä, mutta et hiljaisinkaan.
 
Kävin polkemassa hiljaksiin 38 kilsaa kippurasarvisella. Oli taas yksi fleximurhaaja keskellä kevyenliikenteenväylää koirat molemmin puolin väylää.

Perheitä rullaluistelemassa, pyöräilemässä ja teinejä rullalautailemassa, niin yhteistyö sujui hienosti. 'Tulee takaa' huuto sai pienen siirtymisen tai lapsen varoittelun vanhemmissa aikaan ja kiitosta molemmin puolin siinä sitten sivuuttaessa toisemme. Hienoa.

Mutta noi flexitalipallot siellä rakkeineen.:rolleyes::nope:
 
Sunnuntailenkki (51.2km). Tämä oli vasta vuoden toinen kerta maantiepyörällä ulkona. Kyseinen kombinaatio näissä maastoissa antaa vähän sellaisen vuoristoratafiiliksen.
 
Viimeksi muokattu:
Kävin polkemassa hiljaksiin 38 kilsaa kippurasarvisella. Oli taas yksi fleximurhaaja keskellä kevyenliikenteenväylää koirat molemmin puolin väylää.

Perheitä rullaluistelemassa, pyöräilemässä ja teinejä rullalautailemassa, niin yhteistyö sujui hienosti. 'Tulee takaa' huuto sai pienen siirtymisen tai lapsen varoittelun vanhemmissa aikaan ja kiitosta molemmin puolin siinä sitten sivuuttaessa toisemme. Hienoa.

Mutta noi flexitalipallot siellä rakkeineen.:rolleyes::nope:
Maridalsvannetin ympärillä oli "aika monta" rullasuksihiihtäjää blokkaamassa tietä. Eipä noista paljon harmia ollut, kun kiihdytti reippaalla vauhdilla ohi, veikkaan että autoilijoita harmittaa enemmän. Yksi trio kyllä vähän ihmetytti, oikein piti miettiä että kummalta puolelta vedän ohi.
 
Viimeksi muokattu:
Oon vähän seurannut sivusta kun tätä puuhanneet ja fanittaneet ovat hehkuttaneet asiaa eräässä helsingin pyöräilyaktiivien fb-yhteisössä.
Muuten ihan hyvä idea, mutta missään vaiheessa en ole ymmärtänyt minkä takia noiden pyörien pitää olla noin hemmetin rumia ja epäkäytännöllisiä. Aika painavaltakin näyttää.
En tietty ole uskaltanut mielipidettäni ilmaista siellä, koska ko. yhteisö on täynnä maailman tosikoimpia ihmisiä, mukaanlukien ko. ryhmän moderaattorit.

Ja siis Alepa-mainoksethan on ihan ok.

Kyseessä ei ole f1-forum eikä f1-areena

Eiköhän sillä erikoisella ulkonäöllä pyritä ehkäisemään sitä ettei nuo ole kaikki jo ekan viikon jälkeen Tallinnassa myynnissä.
 
Fillarikenkien hankinta tuntuu olevan hankala rasti.

Kävin eilen katsomassa jälleen parissa liikkeessä ja eipä löydy. Yhdet suht käyttätarkoitukseen sopivat olisi ollut, mutta taas kokoa liian pienet.

Kohta olen kolunnut kaikki Tampereen alueen liikkeet läpi. Tänään iltapäivällä ponkaisen vielä kierrokselle Lielahteen, sitten lyön hanskat tiskiin ja sotken lenkkareilla pyörälenkit, oli kuinka amatöörimäistä tahansa ;)
 
Vein triahlon-pyöräni huoltoon ja päätettiin pistää melkein kaikki paitsi runko uusiksi. mm. Zippin kiekot, Zippin ohjaustanko, Jarrut uusiksi (ultegra), takapakka ja ketjut uusiksi, juomapulloteline taakse, keskiölaakeri uusiksi, vaijerit uusiin ja lisäksi tietty päälle perushuolto. Juuri kun sain luottovelat maksettua niin tappiin menee taas, mutta onpahan fillari kunnossa. :)
 
Paljonko kiekot ja tanko kustansi? Haluaisin kanssa vähän matalamman tangon.

time-trial-handlebars-missile-evo-carbon-ud.jpg
 
Eilisen Markareissun (41km) perusteella lunta ei enää korkeimmilla paikoilla sijainneilla latupohjanakin toimineilla teillä ole kovin paljon. Tänään voisi ajaa n. tuplamatkan.
 
Ylös