Pitäähän sun mopoa tai mopoautoa ajamiseen käydä autokoulussa ja suorittaa mopokortti. Samalla tavalla se lähtee alkoholista kuin tavallinen b-korttikin.:doubtful:Ihan samalla tavalla kieltäisin ne kyllä kaikilta muiltakin eikä sisi vain alaikäisiltä. Jos joku on menettäny korttinsa tai ei sellaista saa, niin ei hällä ole mun mielestä mitään asiaa mopoautonkaan rattiin.
Luit siis 25% viestistäni. Hienoo!Get off my lawn!!!
Kyllä invamopoiksi kutsuttiin myös niitä mopoautojen varhaisia kehitysversioita, Ligier kai oli yksi ensimmäisiä. Ja noista varsinaisista kuvan kolmipyöräisistä kai evoluutio on lähtenyt.Invamopo oli kyllä pikkusen erilainen:
Minusta mopoauton sanominen autoksi on kutakuinkin sama asia kuin koirankopin sanominen omakotitaloksi.Paskat perustelut. Ihan samalla periaatteella vois perustella, että penskat tarttis auton. Mun mielestä mopoauto on ihan auto siinä missä "oikea" autokin, on toki tehottomampi ja hieman pienempikin (vaikkei nyt niin kauheen paljoa smartia pienempi) , mutta etenkin kaupunkiajossa, jossa muutenkin ajetaan vaan 30-50 km/h, ei noilla ole mitään oleellista eroa oikeaan autoon. Paitti tietysti se, että niillä tappaa ittensä helpommin ja että ratin takana mahdollisesti on keskenkasvuinen penska, jolla ei ole juurikaan hajua liikkenssäännöistä.
Ihan samalla tavalla kieltäisin ne kyllä kaikilta muiltakin eikä sisi vain alaikäisiltä. Jos joku on menettäny korttinsa tai ei sellaista saa, niin ei hällä ole mun mielestä mitään asiaa mopoautonkaan rattiin.
Mikseipä? Mutta jospa jossain välissä vähän ruotsittaisiin, tai jopa tovin norjittaisiin. Olisipa sitä siinä?Soisin, ettei Jjusbanin asumisratkaisuja suomittaisi...tai no olkoon, suomitaan vaan!
Molemmissa on neljä pyörää ja harjakatto.Minusta mopoauton sanominen autoksi on kutakuinkin sama asia kuin koirankopin sanominen omakotitaloksi.
Viimeaikaisten tutkimusten mukaan evoluution ensimmäinen porras on voinut olla VW Golf.. Ja noista varsinaisista kuvan kolmipyöräisistä kai evoluutio on lähtenyt.
Tapahtuu, ainakin täällä.vai tapahtuuko ulkomailla samaan tahtiin näitä vakaviin loukkaantumisiin johtavia kolareita?
Eikös Italiassa esim. ensimmäisenä kesälomapäivänä kuole ihmisiä enämpi kuin Suomessa koko vuodessa liikenteessä.Vain kaksi hukkunutta Juhannuksena. Viileä sää korreloi hukkumisia.
Mitä tulee tien päälle, niin kyllähän liikenteessä nuo jatkuvat kolarit laittaa aina ihmettelemään. Lehdistä kun lukee, niin ei tietenkään päivää ilman törmäystä? Kuinka huonoja kuskeja me suomalaiset olemme (tai osa), vai tapahtuuko ulkomailla samaan tahtiin näitä vakaviin loukkaantumisiin johtavia kolareita?
Itävalta 64 kuollutta vs Suomen 48 per miljoonaa asukasta.Tapahtuu, ainakin täällä.
En ihmettele. Täällä ajavat pirun agressiivisesti ja ohittellaan paikoissa, joissa on täysin mahdotonta nähdä tuleeko joku vastaan. Kaiken tuon lisäksi sakot ovat naurettavan pienet, joten pelotevaikutus puuttuu lähes täysin. Itse sain hiljattain sakot ajettuani 150 km/h:n nopeudella autobahnalla: 20 euroa Olis kai ollu ainakin tuplasti enemmän, jos eivät olisi pysäyttäneet ja rahastaneet heti paikan päällä, vaan lähettäneet sakkolapun himaan, mutta ei tuo 40-50 euroakaan nyt vielä niin suuri rangaistus ole, että sillä oikeasti isoa merkitystä olis. Tietenkin fiksu ihminen pysyy niiden rajoitusten alla ihan ilman sakkouhkaakin, mutta myönnän häpeäkseni, että etenkin motarilla kaasujalka on toisinaan turhan herkässä, toki tilanteen mukaan ja ketään vaarantamatta. Ikimaailmassa en kuitenkaan lähtisi ohittelemaan ketään paikoissa (esim. juuri ennen mutkaa tai ylämäessä, jossa et voi nähdä tuleeko sieltä nyppylän takaa joku), jossa ohituksen onnistuminen on edes pikkuisen epävarmaa.Itävalta 64 kuollutta vs Suomen 48 per miljoonaa asukasta.