Meneeko Kreikka viimein nurin?

  • Viestiketjun aloittaja jps
  • Aloituspäivämäärä

Kreikan tulevaisuus

  • Ei mene nurin

    Äänet: 1 4,5%
  • Konkurssi, selviää alle 10 v

    Äänet: 6 27,3%
  • Konkurssi, ei selviä

    Äänet: 3 13,6%
  • Tulee sotilasdiktatuuri

    Äänet: 1 4,5%
  • Normaali sekasotku jatkuu

    Äänet: 8 36,4%
  • menee Venäjän kainaloon

    Äänet: 3 13,6%

  • Äänestäjiä yhteensä
    22

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Ja SSS:n pässejä viedään kuin pässejä narussa.

Euroopan komissio on myös esittänyt Kreikalle seitsemän miljardin euron väliaikaista hätälainaa EU:n budjettiin sidotusta rahastosta. STT:lle puhuneen EU-lähteen mukaan EU-maat sopivat sen myöntämisestä virkamiestasolla myöhään eilen illalla. EU-lähteen mukaan yksikään jäsenmaa ei esittänyt virkamiestasolla vastalauseita asiasta. Suomen hallitus ottaa vielä kantaa asiaan aamupäivällä. EU:n valtiovarainministerien odotetaan vahvistavan päätöksen huomenna.

Asiaa on puskettu EU:ssa läpi ennätysvauhtia. Britannia on vastustanut ajatusta rajusti, mutta komissio lupaa euron ulkopuolisille EU-maille takuita mahdollisia tappioita vastaan. Myös Suomi näyttää taipuneen asiassa, sillä vielä alkuviikosta hallitus ei hyväksynyt hätärahoitusta.
 

Örfil

Guest
Sivujuonne, mutta tuollainen asenne tietysti auttaa oman maan asioiden parantamisessa:

HS tänään.

Amsterdamissa opiskeleva Syriza-aktiivi Giorgos Serntedakis, 24, palasi Kreikkaan tutkimaan talouskriisin rinnalla kasvavaa pakolaiskriisiä. Hän ei aio muuttaa takaisin pysyvästi ennen kuin maa pääsee jälleen jaloilleen.
Jätetään "muuttokyvyttämöt" siis oman onnensa nojaan. En nosta hattua näille käpykaartilaisille.

Asiasta kolmanteen: SSS:n pässejä? Mitähän se Risto E.J. Penttilä olisi tehnyt?
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Jos mm nuorisotyöttömyys on luokkaa 60%, niin miksiköhän sieltä osaavaa väkeä muuttaa pois?

Kyllähän Ruotsiinkin ihan hyvin porukkaa Suomesta lapannut etenkin 60- ja 70-luvuilla. Käpykaartilaiset, maanpetturit!
 

Örfil

Guest
Vertaatko tosissasi Suomen tilannetta -60/70 luvulla ja Kreikan nykytilaa toisiinsa? Tämä lienee sitä kuuluisaa KGB taktiikkaa sovellettuna: kun haukutaan Kreikkaa, vedä Suomen ongelmat -70 luvulta esiin :thumbup:

Olen itse elänyt silloin (olen siis aikalaistodistaja) ja puoli sukua Pohjanmaalta muutti Ruotsiin töiden perässä, mutta se auttoi maan tilannetta.
Se että jätetään mummot ja vaarit oman onnensa nojaan Kreikkaan ei maata auta.
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Sivujuonne, mutta tuollainen asenne tietysti auttaa oman maan asioiden parantamisessa:

HS tänään.



Jätetään "muuttokyvyttämöt" siis oman onnensa nojaan. En nosta hattua näille käpykaartilaisille.

Asiasta kolmanteen: SSS:n pässejä? Mitähän se Risto E.J. Penttilä olisi tehnyt?
Eli jos asuu ja opiskelee Amsterdamissa, eikä ole muuttamassa Kreikkaan, on käpykaartilainen? Vai olisiko sen pitäny viedä kaikki muutkin kreikkalaiset Amsterdamiin? :D:D:D
 

Örfil

Guest
Mummo ainakin :thumbup:

Uutisessa siis särähti korvaan että "en aio palata ennen kuin asiat on kondiksessa". Mahtava asenne...
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Asiasta kolmanteen: SSS:n pässejä? Mitähän se Risto E.J. Penttilä olisi tehnyt?
Jätkä pelas 'mcrään koska-USA-kortin'. :p

Risto E.J. ei ole antanut mitään vaalilupauksia muutama kuukausi sitten kuten SSS:n pässit.

Ja pettävät niistä näköjään jokaisen. :D
Ja heitä äänestäneet näyttävät yhtä tyhmiltä juuri nyt.
 
Viimeksi muokattu:

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Mummo ainakin :thumbup:

Uutisessa siis särähti korvaan että "en aio palata ennen kuin asiat on kondiksessa". Mahtava asenne...
Samalla tavoin kai ne jotka menee pääkaupunkiseudulle opiskelemaan, eivätkä aio muutta takaisin esim. pirkanmaalle valmistuttuaan, ovat käpykaartilaisia? :D
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Tuskinpa Kreikkaa auttaisi tippaakaan jos expatit palaisivat nyt joukolla kotimaahan. Työttömiksi.
 

Renessanssinero

Perusfeidaaja
Liittynyt
23.4.2005
Viestit
5003
Sijainti
Vantaa
Miten se Kreikan pankkien kaatuminen heikentäisi nykyistä tilaa, kun eihän nytkään saa rahoja nostettua pankeista?
 

Örfil

Guest
Lukekaa nyt niin väärin kuin haluatte :D

Mainitsin acenteen, en vaatinut paluumuuttoa.
 

Örfil

Guest
Miten se Kreikan pankkien kaatuminen heikentäisi nykyistä tilaa, kun eihän nytkään saa rahoja nostettua pankeista?
Suosittelen talousasioiden perusteisiin tutustumista. Pankkien pääasiallisin tehtävä ei ole jakaa mummoille seteleitä.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Tsipras sitten voitti tämänkin. :frown:

Tsipras kuittaili: "Suomi taipui"

Torstai 16.7.2015 klo 10.12

  

Kreikan pääministeri Alexis Tsipras puolusti tiistaina Kreikan televisiolle euromaiden kanssa solmimaansa sopimusta.

Pääministeri Tsipras puolusti sopimustaan Kreikan televisiolle.

Reutersin mukaan Tsipras nosti haastattelussa esiin "uuden rahan" antamista vastustaneet Suomen ja Hollannin, jotka hänen mukaansa joutuivat taipumaan neuvotteluissa.

- Suoraan sanottuna niiden ei tarvitse ainoastaan antaa uutta rahaa, vaan antaa 82 miljardia ja lisäksi hyväksyä velkojen uudelleenjärjestely, Tsipras sanoi Reutersin mukaan.

Pääministeri painotti haastattelussa, että euromaiden kanssa tehty sopimus on huono, mutta neuvotteluiden olosuhteisiin nähden paras mahdollinen.

- Kannan vastuun tekstistä johon en usko, mutta jonka olen velvoitettu toimeenpanemaan, pääministeri sanoi Reutersin mukaan.


Tsipras avasi ajatuksiaan kreikkalaiselle ERT-kanavalle tiistaina antamassaan haastattelussa, jossa hän ruoti viikonloppuna Brysselissä käytyjä muiden euromaiden ja Kreikan välisiä neuvotteluita.

Haastattelu on katsottavissa englanniksi dubattuna täällä: New Greek TV

Tsiprasin haastattelu alkaa ajassa 1:14:12

Haastattelusta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
SSS:n pässejä viedään kuin metrin mittaa.:p
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Vertaatko tosissasi Suomen tilannetta -60/70 luvulla ja Kreikan nykytilaa toisiinsa? Tämä lienee sitä kuuluisaa KGB taktiikkaa sovellettuna: kun haukutaan Kreikkaa, vedä Suomen ongelmat -70 luvulta esiin :thumbup:

Olen itse elänyt silloin (olen siis aikalaistodistaja) ja puoli sukua Pohjanmaalta muutti Ruotsiin töiden perässä, mutta se auttoi maan tilannetta.
Se että jätetään mummot ja vaarit oman onnensa nojaan Kreikkaan ei maata auta.
Suomalaisen muuttaessa ulkomaille työn perässä auttoivat maan tilannetta, mutta kreikkalainen tehdessä saman on käpykaartilainen? Tuskin kummassakaan tapauksessa hyvin moni "muuttokyvytön" muutti.
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Suomalaisen muuttaessa ulkomaille työn perässä auttoivat maan tilannetta, mutta kreikkalainen tehdessä saman on käpykaartilainen? Tuskin kummassakaan tapauksessa hyvin moni "muuttokyvytön" muutti.
Rainierin logiikka on pettämätön :ahem:
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Rainierin logiikka on pettämätön :ahem:
:eek:

Sillä on aika suoria ajatuksia Venäjästä, Suomen armeijasta, Natosta, yms. mutta antaa kuitenkin Kokoomuksen vetää sitä höplästä kerta toisen jälkeen.

Nyt kun hallitus ronkkii vähän työttömyyskorvauksia yms., niin 'nehän on vaan pakko tehdä'.:thumbup:
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Vielä on hiukan "hiipuvaa" toivoa, että kreikkalaiset itse munaisivat tukipaketin "pikaisesti".

Maassa ilmapiiri on tämän tyyppinen: ( http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1437017690545.html )
– Tämä on vankila kansalle, tämä on vankila kaikille. Ei koulutusta, ei terveydenhuoltoa, ei mitään. Me emme halua euroa. Me emme halua olla tässä euroalueen vankilassa, tuohtunut nainen sanoo BBC:n haastattelussa.
– Hallituksemme on petturien hallitus. Me äänestimme ei. Sitten Tsipras allekirjoittaa vielä huonommat ehdot. tämä on hulluutta, työtön mielenosoittaja Arsenios Pappas, 35, raivosi AFP:lle.
– Luulen, että Kreikkaa käytetään Euroopassa koekaniinina. Kun pankit ovat tyhjillään, se on tietysti vaikeaa. Ilman euroa Kreikka voisi ehkä jälleen löytää oikeille raiteille.


Kreikan hallituskaan ei usko pakettiin (että jäisi viimeiseksi yms.), eikä moni EU valtio tai niiden asukkaat.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Tämä 3:0lmas paketti on virhe joka tuottaa vain neljännen paketin ja jossain vaiheessa velkojen anteeksiannon.
 
Ylös