Belgian kilpailun osalta muutoin mentiin tutussa järjestyksessä joskin Lotuksen Romain Grosjeanille pitää antaa tunnustusta. On viimeiset kolme vuotta ajanut viimeistään 2012 Span osakilpailun kilpailukiellon jälkeen useimmiten todella hyvin Lotuksen oman taloudellisen ja tallin henkilötason kuohunnan huomioon ottaen. Nykyäänkin Lotusta hallitsee käytännössä nukketason tallipäällikkö mitä muut vetelevät käytännössä naruista ja tallin henkilökuohunta ei ole ollut oikeastaan koskaan rauhoittunut täysin.
Korkeintaan vajonnut pinnan alle Räikkösen Kimin aikana ja silloinkin vain tilapäisesti. Yleistä vittuilua riitti niin Vitali Petroville, Nick Heidfeldille, Bruno Sennalle kuin myös Räikkösellekin kaiken mennessä joko oikeasti tai kuvitellustikin päin persettä. Edellisen kerran täysin rauhallinen ja mukava ympäristö Lotuksella on ollut vain silloisen Lotus Renaultin Robert Kubican aikana 5 vuotta sitten. Ja Kubican tapauksen tietäen jotakin on puuttunut siitä tallista siitä alkaen.
Grosjeanin osalta toivoisi, että vielä uran jälkipuoliskolle kallistuttaessa menestystä tulisi ja Ranskan suunnannäyttäjänä hänellä on tärkeä tehtävä edessään.
Itse Professori eli Alain Prostkin on arvostanut häntä erittäin paljon mediassa. Muista kuljettajista Max Verstappen ajaa kyllä todella hyvin, mutta välillä nuoruus näkyy liikaakin ja vain onni on toistaiseksi estänyt häntä liittymästä isä-Johanneksen kolarilinjan tielle.:frown:
Rauhoittumista vaatii, mutta onhan aikaa toki kasvaa. Iän puolesta vielä 2-3 vuottakin olisi voinut viettää muissa luokissa. Toinen kehittynyt kuljettaja on Venäjän Raketti eli Daniil Kvjat joka tuntuu jostakin löytäneen näyttävyyttä ja vauhtia ylleen keskellä kautta huipentaen ainakin toistaiseksi kaiken uransa parhaimpaan sijoitukseen Unkarissa eli kakkossijaan. Venäjällä odotetaan nyt vain enää voittoa häneltä ja vaikka sen nykytilanteesta voi olla mitä mieltä tahansa niin urheilulliselta kannalta olisi mukavaa nähdä ensimmäistä kertaa venäläinenkin voittavana kuljettajana kuten kuka tahansa muukin uuden voittavan kansallisuuden kuljettaja. Edellinen uusi voittaja kansallisuuden perusteella taisi olla Venezuelan Pastor Maldonado 2012 Barcelonassa.