Asiaa liipaten, faija soitteli eilen ja kertoi että työurani ensimmäinen esimieheni on viety Pappilanniemeen ja ei sieltä enää palaa.
Häneltä oli löytynyt aivokasvain ja oli levinnyt jo niin laajalle että se oli sitten siinä. Pappilanniemessä oli aikanaan ns. "hullut", kykyään pitkäaikaissairaita sekä loppuaan odottelevat.
Pistipä eilen taas miettimään että joka päivästä olisi hyvä nautiskella sen mitä kykenee, se saattaa olla yks kaunis päivä kun istuu lääkärissä ja saattaa saada tuollaisen uutisen.
Se uutinen kun tulee meille monelle, on niitä elämän julmia tosiasioita.
Varsin kliseistä, mutta varsin totta. Tuossa vaiheessa pikkurutinat alkaa oikeasti tuntumaan pikkurutinoilta, kun on kyse ajasta ja iäisyydestä.