72
Well-known member
- Liittynyt
- 14.2.2000
- Viestit
- 16061
Dominicille ja lähipiirille voimia tähän päivään.
Kaikki kokee omalla tavallaan, mutta mulle Mikon siunauspäivä olikin
itseasiassa vielä pahempi kuin päivä jona hänestä aika jätti, vaikka luulin silloin, että se olisi pahin.
Kun hän siirtyi ajasta ikuisuuteen, se oli hyvin kaunista. Ja hyvin surullista, mutta toisaalta hän oli
vapaa kaikesta kivusta, joten sikäli helpottavaa. Tunnemyrsky kävi läpi kaikki skaalat minulla.
Siunauspäivänä murruin heti kun saavuttiin kappeliin, siellä se oli jylhänä, Mikon itsevalitsema arkku, ja
Mikko siellä sisällä, tosin kansi kiinni. Kun urut alkoivat pauhata, ei itkustani tullut loppua. Sanat takertuivat kurkkuun,
kun jotain sanoin arkun äärellä. Muistotilaisuudessa oli vähän helpompaa, ihan kuin Mikko olisi ollut siellä katsomassa
ja lohduttamassa, kun oli siunattu.
Uurnan lasku oli helpompi sitten myöhemmin, vaikkei sekään helppo ollut missään nimessä. Automatkalla
pidin uurna-astiaa sylissä, ja oli jotekin ihan outoa, että se oli viimeinen hetki, kun Mikko oli mun sylissä.
Ei tätä kyllä ymmärrä aina oikein kunnolla vieläkään.
VOIMIA!
Kaikki kokee omalla tavallaan, mutta mulle Mikon siunauspäivä olikin
itseasiassa vielä pahempi kuin päivä jona hänestä aika jätti, vaikka luulin silloin, että se olisi pahin.
Kun hän siirtyi ajasta ikuisuuteen, se oli hyvin kaunista. Ja hyvin surullista, mutta toisaalta hän oli
vapaa kaikesta kivusta, joten sikäli helpottavaa. Tunnemyrsky kävi läpi kaikki skaalat minulla.
Siunauspäivänä murruin heti kun saavuttiin kappeliin, siellä se oli jylhänä, Mikon itsevalitsema arkku, ja
Mikko siellä sisällä, tosin kansi kiinni. Kun urut alkoivat pauhata, ei itkustani tullut loppua. Sanat takertuivat kurkkuun,
kun jotain sanoin arkun äärellä. Muistotilaisuudessa oli vähän helpompaa, ihan kuin Mikko olisi ollut siellä katsomassa
ja lohduttamassa, kun oli siunattu.
Uurnan lasku oli helpompi sitten myöhemmin, vaikkei sekään helppo ollut missään nimessä. Automatkalla
pidin uurna-astiaa sylissä, ja oli jotekin ihan outoa, että se oli viimeinen hetki, kun Mikko oli mun sylissä.
Ei tätä kyllä ymmärrä aina oikein kunnolla vieläkään.
VOIMIA!
