Ajelin viime sunnuntaina pidemmän tovin 3 pyöräilijän letkassa samalla jutellen. Pojat polki 100 kierroksen kadensilla 'normaalisti'. Itsellä on aika lähellä sitä 90 laakia.Keskimääräinen kadenssi ei ihan noussut yhdeksäänkymmeneen ensimmäisten viiden kilometrin takia.
Meidän seurasta eräs Suomenmestari totesi että treenaaminen on helppoa. Pitää vain tietää huilaako siksi että on väsynyt vai laiska.Sanontahan menee niin, että liikaa ei voi treenata, mutta levätä voi liian vähän.
Riippuu tietysti painosta, mitä nuo luvut tarkoittavat. Mutta kyllähän tuollaiset tehot kevyelle pyöräilijälle kolmeksi tunniksi on "aika hyvät"Kisamiehet junttas menemään meidän ohitse 220-230 watin tehoilla. Ei riitä mulla paukkuja niitata moisilla tehoilla kolmea tuntia.:nope:
Minulle määrättiin hoidoksi pyöräilyä, kun nivelsiteet napsui lentopallossa joskus 1999 tms.Erikoinen juttu oli, että murtunut nilkka kipeytyi fribassa, mutta kuntopyöräilyn jälkeen olisin voinut nilkan puolesta vaikka lenkille lähteä.
Fribassa tulee melkoista kiertoliikettä nilkkaan. Elokuun nyrjähdyksen jälkeen jouduin käyttämään 2 kk nilkkatukea fribaa nakellessa. 4.-5. tammikuuta sain oman kauden auki Hangossa. Eka 'metallikin' jo napsahti, kun avaus osui yläpantaan.Tänään oli fribakauden avaus Meilahdessa. Vähän oli liukasta, mutta muuten täydellinen ulkoilusää. Illemmalla kävin salilla kuntopyörää polkemassa. Oli vähän kiire, poljin vain puoli tuntia. Sykkeen pidin 150-160 välillä. Erikoinen juttu oli, että murtunut nilkka kipeytyi fribassa, mutta kuntopyöräilyn jälkeen olisin voinut nilkan puolesta vaikka lenkille lähteä.
Palauttavaa, huoltavaa treeniä. Kävelyä. 1 km = 10 min.Onko tuo friba urheilua, treenausta? Harrastan itsekin jonkun verran. Ehkä verrattavissa kävelyyn?
Näytti olevan Jaska kolmas 100 km jääpyöräilyssä nastoilla. Muutkin sijoilla 6-8.Riippuu tietysti painosta, mitä nuo luvut tarkoittavat. Mutta kyllähän tuollaiset tehot kevyelle pyöräilijälle kolmeksi tunniksi on "aika hyvät"
Noin minäkin sen näen.Palauttavaa, huoltavaa treeniä. Kävelyä. 1 km = 10 min.