Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSKAUSI 2016

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Örfil

Guest
Meidän luokkis, (Vähän vastaava ääni oli kun tuossa videolla, kun 3-4 viikkoa kunnolla kiusattu ihminen romahtaa) oli runsaat puolivuotta muistaakseni lomalla. Tai niin. Syksystä koko kevään ja kesän, eli tuli vasta seuraavan vuoden syksyllä takaisin. Sillon porukat nauroi ja se oli niiden mielestä hauskaa. Mutta kun nyt jonkun kanssa niitä asioita muistelee, niin on itsekin ihan järkyttynyt asian julmuudesta. :nope::nope:
Meillä oli yläasteella yksi kuvismaikka, pieni hento nainen, joka ei uskaltanut olla samanlainen komentoora kuin muut maikat ja kyllähän sitä oppilaat käytti hyväkseen. Aivan häikäilemättä, naisparka.

Nuori ihminen voi olla äärimmäisen pölöhö ja itsekin on tullut touhuttua teininä asioita, joita ei viitsi edes ääneen sanoa, kun silkka ajattelukin nolottaa niin maan perkeleesti :eek:
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Voihan peris!

Pikajuoksutähti Tyson Gayn 15-vuotias tytär ammuttiin kuoliaaksi - isä surusta sekaisin

Yhdysvaltain pikajuoksutähden Tyson Gayn 15-vuotias Trinity-tytär sai surmansa ampumavälikohtauksessa Kentuckyssa, kertovat useat amerikkalaisviestimet.

Karmivat tapahtumat saivat alkunsa Cook Out -nimisessä ravintolassa Lexingtonissa. Trinity Gayta ammuttiin raporttien mukaan niskaan aamuyöstä paikallista aikaa. Hän kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin sairaalassa.

Tyson-isä oli surusta järkyttynyt.

- Hän ei selvinnyt. Olen niin hämmentynyt. Hän oli vastikään täällä syyslomalla. Tämä on ihan hullua. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tapahtui, Gay sanoi Lex18-sivuston mukaan.

Raporttien mukaan paikalla oli kaksi autoa, joista käsin laukauksia vaihdettiin. Vielä ei ole tiedossa, oliko Gayn tyttären kuolinsyynä vahingonlaukaus vai oliko hän tarkoituksella valikoitunut uhriksi. Poliisi etsii ajoneuvoja edelleen.

Trinity Gay oli itsekin lupaava pikajuoksija ja muun muassa 100 metrin hallitseva Kentuckyn osavaltion high school -mestari. Urheilumaailma on välittänyt syvät osanottonsa sureville omaisille.

- Osanottoni Tyson Gaylle ja hänen perheelleen, muun muassa pikajuoksulegenda Ato Boldon sanoi.

Tyson Gay on 100 metrin kaksinkertainen maailmanmestari. Hänen paras satasen aikansa 9,69 on Yhdysvaltain ennätys.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Miksi Kaleva sensuroi tiedon ministerivierailusta? Päätoimittaja: ”Emme uutisoi mitään hyvää perussuomalaista”

Jatkoimme kysymyksiämme ja seuraavaksi kysyimme, että jos Kaleva ei ole poliittinen lehti, niin miksi se tekee sitten selvästi politiikkaa ja onko Kaleva tehnyt yhtään positiivista uutista Perussuomalaisista?

– Päätoimittaja vastaus oli: “Perussuomalaiset eivät ole tehneet mitään hyvää, joten myöskään he eivät uutisoi silloin mitään hyvää Perussuomalaisista.”
Erikoista, jos tilanne on mennyt tarkalleen noin.
Noin suuren sanomalehden ei luulis harjoittavan "silmät kiinni, sormet korviin, lalalalalala" -sensuuria.

He toteavat myös käsityksenään, että Kaleva ei ole enää poliittisesti sitoutumaton lehti.
No eihän se ole jos päätoimittajan linja on tuollainen.

Persuille ei pitäis antaa marttyrointimahdollisuutta tällaisella sensuurilla.
Ja jos haluaa vahingoittaa persuja, niin antaa niille palstatilaa. Saavat mölistä itsensä naurunalaiseksi ihan itse.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Miksi Kaleva sensuroi tiedon ministerivierailusta? Päätoimittaja: ”Emme uutisoi mitään hyvää perussuomalaista”



Erikoista, jos tilanne on mennyt tarkalleen noin.
Noin suuren sanomalehden ei luulis harjoittavan "silmät kiinni, sormet korviin, lalalalalala" -sensuuria.



No eihän se ole jos päätoimittajan linja on tuollainen.

Persuille ei pitäis antaa marttyrointimahdollisuutta tällaisella sensuurilla.
Ja jos haluaa vahingoittaa persuja, niin antaa niille palstatilaa. Saavat mölistä itsensä naurunalaiseksi ihan itse.
Aika käsittämätön kannanotto piätoimittajalta.
 

Örfil

Guest
Aikamoista sensurointia, tuo jos jokin tekee juuri vaikutuksen lehdistön mielipidemanipuloinnista.

Ei lainkaan hyvä tie tuommoinen.

Etenkin kun puolustusministeri on tehnyt ihan hyvää työtä. Pitäisikö niistäkin aiheista vaieta?
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Tarkalleen ottaen tuo viittaamasi uutinen oli Kalevankin muokkaamattomana julkaisemia STT:n uutisia.

Turun Sanomat16:21, 17.10.
Ministeri Mattila ei aio vapauttaa apteekkialan kilpailua

ESS.fi16:22, 17.10.-34
Ministeri Mattila ei aio vapauttaa apteekkialan kilpailua

Kaleva 16:23, 17.10.06
Ministeri Mattila ei aio vapauttaa apteekkialan kilpailua

Kainuun Sanomat 16:24
Ministeri Mattila ei aio vapauttaa apteekkialan kilpailua

Karjalainen 16:24
Ministeri Mattila ei aio vapauttaa apteekkialan kilpailua

Suomenmaa 16:33, 17.10.-354
Ministeri Mattila vaalii nykyistä apteekkijärjestelmää – ei vapauttamiselle (otsikko sentään vaihdettu!)

Salon Seudun Sanomat 16:41, 17.10.-265
Ministeri Mattila ei aio vapauttaa apteekkialan kilpailua

Iltalehti 16:54, 17.10.+147
Ministeri Mattila ei aio vapauttaa apteekkialan kilpailua

MTV.fi 17:22, 17.10.-271
Ministeri Mattila ei aio vapauttaa apteekkialan kilpailua

Lapin Kansa 17:31, 17.10.049
Ministeri Mattila ei aio vapauttaa apteekkialan kilpailua

Pohjolan Sanomat 17:32, 17.10.-126
Ministeri Mattila ei aio vapauttaa apteekkialan kilpailua

Satakunnan Kansa 17:49,
Ministeri Mattila ei aio vapauttaa apteekkialan kilpailua
 
Viimeksi muokattu:

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Aikamoista sensurointia, tuo jos jokin tekee juuri vaikutuksen lehdistön mielipidemanipuloinnista.

Ei lainkaan hyvä tie tuommoinen.

Etenkin kun puolustusministeri on tehnyt ihan hyvää työtä. Pitäisikö niistäkin aiheista vaieta?
Ai?
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Äänekoskesta uusi Nokia?
En usko, sillä
- Äänekosken mukaan ei ole nimetty kumisaappaita
- Äänekoskella ei asu äitini eikä PuoliPöhkö
- Äänekoskella eivät junat pysähdy
- Äänekoskella ei ole nakkifakiiria
- Äänekoskella ei ole Siuroa eikä Melon voimalaitosta

Että nyt.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös