Kolumni: Sama työ – mikä palkka?
Väite siitä, että naisten euro on oikeasti 83 senttiä palaa keskusteluun jatkuvasti, vaikka kyse on lähes yksinomaan alakohtaisista eroista. Mitä palkkaerolle voisi oikeasti tehdä, vai voiko mitään, pohtii kolumnisti Erkki Virtanen.
15.11.2016 klo 07:02
Parisen viikkoa sitten nostettiin julkiseen keskusteluun taas kerran väite siitä, että naisten palkkaeuro on vain 83 senttiä. Erityistä julkisuutta sai toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n populistinen heitto siitä, että naisille ei ikään kuin maksettaisi lainkaan palkkaa marras- ja joulukuulta. Mistä oikein on kysymys?
Katsotaanpa ensiksi lakeja. Nyt vuodenvaihteessa kolme vuosikymmentä täyttää tasa-arvolaki. Se määrää yksiselitteisesti, että ihmisille on maksettava samasta työstä sama palkka, sukupuolesta riippumatta. Ja lakia noudatetaan, mukisematta.
Sitten tilastoihin. Virallisen tilaston mukaan naisten keskipalkka on tosiaan sen verran miesten palkkaa pienempi kuin julkisuudessa väitetään.
Mikä tässä mättää? Lakia samoista palkoista noudatetaan, mutta palkat eivät silti ole samoja.
Tässäkään tapauksessa tilastot eivät valehtele. Palkkaerot johtuvat lähes yksinomaan siitä, että naisia työskentelee paljon ns. matalapalkka-aloilla, siis lähinnä palvelusektorilla eli hoiva-alalla, kaupoissa ja niin edelleen. Miehiä taas on töissä enemmän korkean palkan aloilla insinööreinä, juristeina, paperikoneen pyörittäjinä ja niin poispäin.
Palkkaero, jota siis ei edes ole olemassakaan, pitäisi kuitenkin poistaa
Kun palkat lasketaan yhteen ja jaetaan sukupuolen mukaan, tuloksena on juuri tuo naisten alimittainen euro. Tilastot eivät siis todellakaan valehtele, tulkitsijat sitäkin enemmän. Tasa-arvokiihkoilijoista fiksuimmat totuuden varmasti tietävätkin, mutta jättävät tietysti kertomatta, ei sovi aatteeseen.
Mutta palkkaero, jota siis ei edes ole olemassakaan, pitäisi kuitenkin poistaa. Miten semmoisen ongelman voisi poistaa, jota ei edes ole? Tasa-arvoilijat eivät ole koskaan kertoneet omia vaihtoehtojaan. Itse keksin kaksi vaihtoehtoista tapaa.
Vaihtoehto A on se, että kaikille aletaan maksaa samaa palkkaa, tekevätpä he mitä hyvänsä. Täyspäivätyötä tekevien suomalaisten keskimääräinen vuosipalkka on suuruusluokkaa 40 000 euroa. Tälle tasolle pitäisi siis matalapalkka-alojen palkat nostaa. Ja kun palkkarahaa ei mistään lisää tule, pitäisi parempipalkkaisten vuosipalkat pudottaa tälle samalle tasolle. Palkkatasa-arvo toteutuisi kerralla.
Pienipalkkaiset tästä tietysti riemuitsisivat. Mutta isopalkkaisilla miehillä ja naisilla voisi mennä aamukahvi väärään kurkkuun, kun he kuulisivat tiedon palkastaan tulevana vuonna: neljä kymppitonnia, eikä siis kuukaudessa vaan vuodessa.
Nokkelimmat nuoret varmaan jättäisivät koulun silleen ja lähtisivät tienaamaan. Kohtalaisen vahingoniloisina he kymmenisen vuotta myöhemmin katselisivat, kun opiskelemaan erehtyneet valmistuttuaan alkavat saada tätä kaikille samaa palkkaa ja maksella samalla opintolainaa.
Vakavasti puhuen, en oikein usko maamme lainsäädännön mahdollistavan näin jättiläismäisiä palkanalennuksia. Tämä ei siis taida olla realistinen oikotie samapalkkaisuuteen.
Vaihtoehdossani B pitäisi työmarkkinat sekoittaa niin, että saataisiin suurin laumoin miehiä lisää matalapalkka-ammatteihin ja tietysti saman verran naisia lisää hyväpalkkaisiin hommiin. Mitenkähän tämä tehtäisiin?
Luontevinta olisi kai panna koulutukseen jonkinlaiset kiintiöt. Miehet pakotettaisiin kymmenin tuhansin kouluttautumaan esimerkiksi hoiva-aloille ja kaupan kassoiksi, ja naisia tietysti vastaavasti estettäisiin
Luontevinta olisi kai panna koulutukseen jonkinlaiset kiintiöt. Miehet pakotettaisiin kymmenin tuhansin kouluttautumaan esimerkiksi hoiva-aloille ja kaupan kassoiksi, ja naisia tietysti vastaavasti estettäisiin. Tietysti myös päinvastoin: miehiä estettäisiin kouluttautumasta korkeapalkka-ammatteihin ja naisia pakotettaisiin näille aloille.
Tällä tavoin tilastollinen palkkatasa-arvo voitaisiin saavuttaa muutamassa kymmenessä vuodessa. En kyllä jaksa pitää tätä B-vaihtoehtoanikaan kovin realistisena.
Tunnustan siis, että olen kädetön tämän samapalkkaisuusongelman ratkaisemisessa. Toivottavasti nämä tasa-arvoilijat pikaisesti paljastavat, miten he tämän tärkeän tasapalkkatavoitteen ovat tosiolevaisessa oikein ajatelleet toteuttaa. Päästäisiin hommiin.
Tässä vaiheessa juttua olen jo kuulevinani tasa-arvoarmeijan rumpujen kumua. Se on turhaa. Olen aina ollut tasapalkkaisuuden jyrkkä kannattaja ja myös toteuttaja niinä kolmena vuosikymmenenä, kun valtiolla pomona olin.
Mutta kun kovin monet tuntuvat uskovan tuohon ”Naisen euro on 83 senttiä ”–huuhaaseen, ajattelin kertoa, mikä on totuus. Jos totuudella tässä hulinassa nyt on mitään merkitystä.
Erkki Virtanen
Kirjoittaja on työ- ja elinkeinoministeriön entinen kansliapäällikkö, joka jäi eläkkeelle vuosi sitten 45 vuoden virkamiesuransa jälkeen.
