”En voisi vetää sitä ylleni” – Suomen leijonasta on taisteltu aina, ja nyt se halutaan äärioikeistolaisilta kaikkien käyttöönEnnen leijona symboloi vain isänmaallisuutta, nyt joissakin yhteyksissä myös muukalais*vihaa.
Suomen leijonaa käytetään symbolina niin lipuissa ja logoissa kuin koruissakin. (KUVA: Akseli Valmunen / HS)
Suomen leijona on pulassa.
Kansallinen vaakuna*eläin, kaikkien suomalaisten suojelija, on merkitysten taistelutanner. Sen välittämää viestiä omitaan kiihkonationalismin käyttöön.
Leijona esiintyy sellaisissa *uutiskuvissa, tapahtumissa ja nettikeskusteluissa, joissa ihmiset solvaavat maahanmuuttajia. Levittävät heistä valheita.
Ennen leijona symboloi vain isänmaallisuutta, nyt joissakin yhteyksissä myös muukalais*vihaa.
Nykypäivänä leijonaa näkee perinteisen valtiollisen käytön lisäksi Suomi ensin -mielenosoituksissa ja internetin vihasivuilla.
Helsingin Salmisaaressa työskentelee ihminen, joka haluaa pelastaa leijonan.
Hänen nimensä on Jukka Kurttila, ja hän on Finlayson-tekstiilifirman toimitusjohtaja. Kurttila esittelee entiseen Alkon punatiilihalliin perustettua pääkonttoria ja kertoo saaneensa idean viisi vuotta sitten.
”Vietin uutta vuotta Oslossa ja ihailin, kuinka luonteva suhde norjalaisilla oli kansallissymboleihinsa. Tajusin, että minä en voisi vetää ylleni Suomen leijonaa. Tulin surulliseksi”, Kurttila sanoo.
Oslon-reissun jälkeen Kurttila on noussut asemaansa ja tehnyt yllättäviäkin ratkaisuja: hänen johdollaan Finlayson painoi lakanamallistoon homoikonin Tom of Finlandin kuvan.
Nyt Kurttila on ottanut sydämenasiakseen Suomen leijonan. Ensi viikolla Finlayson käynnistää design-kampanjan, jossa etsitään Suomelle ”vähintään sata uutta leijonaa virallisen leijonan rinnalle”.
Siitä laumasta kukin voi sitten valita leijonan, joka kuvastaa itseä parhaiten, Kurttila selittää. Yhdelle leijona voi merkitä demokratiaa, toiselle ahkeruutta, kolmannelle suvaitsevaisuutta. Ideana on näyttää, että leijona on yhtä monikasvoinen ja -muotoinen kuin Suomikin.
Uusleijonia painetaan Finlaysonin tuotteisiin. Millaisiin – sitä Kurttila ei vielä osaa sanoa. Saattaa syntyä verhoja, pyyhkeitä, lakanoita. Kauppoihin tavarat tulevat ensi vuonna.
Kuka tahansa voi osallistua. Kampanja on osa Suomen virallista satavuotisohjelmaa, ja sitä tukee valtioneuvoston kanslia. Helsingin Sanomat toimii hankkeen yhteistyökumppanina.
Kurttilan mielestä Suomeen mahtuu tulijoita.
”Siitä on niin vähän aikaa, kun me lähdimme itse pakoon sotaa. Ja 70-luvulla minunkin sukulaisia meni talouspakolaisiksi Ruotsiin. Nyt Suomessa on helvetin välinpitämätön mutta *äänekäs ryhmä, joka kansallistunnuksiamme käyttämällä leimaa koko kansan suvaitsemattomaksi ja lyhytmuistiseksi.”
Yksittäisen ihmisen keinot ovat leijonan pelastamisen kaltaisessa tempauksessa vähissä, sanoo Kurttila. Poliitikoiltakin uskallus näyttää puuttuvan.
”Mutta yritykset voivat tehdä paljon.”
Tekstiilipomo johdattaa toimittajan avaraan suunnittelu*tilaan, jonka seinällä roikkuu yksi lukuisista Muumi-kuoseista. Finlaysonia suomalaisempaa firmaa onkin vaikea kuvitella.
Yhtiön perusti vuonna 1820 James Finlayson, maahanmuuttaja Skotlannista. Tuontitavaraa on toki Suomen leijonakin.
Suomen leijonan kynnet ulottuvat syvälle länsimaiseen vaakunaperinteeseen: yksin Euroopassa kissapetojen kuningas esiintyy 16 maan symbolina.
On olemassa Montenegron leijona, Bulgarian leijona, Viron leijona, Tšekin leijona ja niin edelleen.
Kukapa ei haluaisi leijonaa turvakseen. Onhan se yksi maailman tappavimmista suurpedoista. Uros saattaa painaa neljännestonnin ja loikata melkein viiden metrin korkeudelle.
Heraldisena taruolentona leijona edustaa voimaa ja rohkeutta. Sen ovat huomanneet myös Sierra Leone ja Tanska, joiden valtiotunnuksissa komeilee varmuuden vuoksi kolme leijonaa kumpaisessakin.
Suomeen leijona hiipi entisestä isäntämaastamme Ruotsista.
Professori Matti Klingen mukaan hyvin likeisesti Suomen nykyistä valtiotunnusta muistuttava Suomen suuriruhtinaskunnan vaakuna nähtiin ensimmäisen kerran Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan hautamuistomerkissä Uppsalan kirkossa.
Muistomerkki valmistui vuonna 1591, ja sen oli suunnitellut flaamilainen kuvanveistäjä Willem Boy.
Klingen mukaan alkuperäinen leijonavaakuna liittyi ”heraldisiin harrastuksiin”, joilla Vaasa-suvun ensimmäiset hallitsijat pyrkivät lujittamaan sekä valtakuntansa että sukunsa arvoa. Leijona oli jo vanhastaan ollut Ruotsin valtakunnan symboli.
Vaakunassa leijona heristää *oikealla etukäpälällään suoraa miekkaa ja polkee takajaloillaan käyrää.
Kirjassaan Suomen sinivalkoisen värit Klinge kirjoittaa poljetun miekan symboloineen voittoa turkkilaisista, jotka 1500-luvulla uhkasivat Eurooppaa.
Itätyyppinen miekka ei siis viittaa Venäjään, kuten helposti ajattelisi.
On leijonasta ennenkin kamppailtu. Kädenvääntö alkoi heti, kun se päätyi Suomen lippuun itsenäistymisen vuonna 1917. Silloin lipussa oli pelkkä keltainen leijona punaisella pohjalla.
Niin sanottu leijonalippu ei miellyttänyt suomenkielisiä, koska punakeltainen väriyhdistelmä oli ruotsinkielisten idea. Suomenkieliset kannattivat sinistä, valkoista ja ristiä.
Kuten tunnettua, kamppailun lipusta voittivat suomenkieliset.
Mutta sen verran kitkeräksi koki vastapuoli tappion, että ruotsalainen kansanpuolue käytti leijonalippua vaalijulisteissaan vuoteen 1966 asti.
Ja niin kuin arvata saattaa, oli vain ajan kysymys, milloin joku keksi närkästyä siitä, että havumetsävyöhykkeellä sijaitsevan valtion symbolina paistattelee afrikkalainen eläin.
Näin tapahtui jo syksyllä 1929, kun hörhöisänmaallinen Lallin-liitto ehdotti, että vaakunaan nostetaan leijonan tilalle karhu.
1930-luvulla karhuvaakunaa yritettiin saada aikaiseksi ihan valtioneuvoston asettaman komitean voimin, mutta suunnitelma hautautui.
Oman näkemyksensä toteutti erityiskonsuli Rudolf Ray, jonka suunnittelema karhuvaakuna on ikuistettu muistokiveen Helsingin Kaivopuistossa.
Kiihkokansallisuus on tehnyt paluun, ja sen voimalla ovat Suomessakin nostaneet päätään erilaiset äärioikeistolaiset järjestöt kuten Pohjoismainen vastarintaliike (PVL) ja Suomen sisu.
Luulisi, että eniten intoa kansallistunnuksilla röyhistelyyn puhkuisivat nämä järjestöt. Mutta kun PVL syksyllä osoitti mieltä Helsingin keskustassa, ei uutiskuvissa esiintynyt sen enempää vaakunaleijonaa kuin siniristilippuakaan. Ei niitä nähdä Suomen sisun nettisaitillakaan.
Selitys on se, että radikaalit kansallismieliset liikkeet lainaavat kuvastonsa aatteellisilta juuriltaan eli maailmansotien väliseltä saksalaiselta kansallissosialismilta. Siis natseilta.
”Kansallissosialistit loivat oman ikonografian, jonka tavoitteena oli henkiä kansakunnan suurta, germaanista menneisyyttä”, kertoo historiantutkija Oula Silvennoinen Helsingin yliopistosta.
Esimerkiksi riimukirjaimet kuuluvat tähän merkistöön. Hakaristin natsit varastivat buddhalaisilta.
Silvennoinen määrittelee PVL:n ja Suomen sisun ”itsetietoisista fasisteista” koostuviksi järjestöiksi, jotka eivät halua identifioitua ”likaisen työn tekijöihin”. Kuten Suomi ensin- ja Rajat kiinni -ryhmiin.
Näitä kadun miehiä – Silvennoisen sanoin ”hyödyllisiä hölmöjä” – fasistijärjestöt kuitenkin tarvitsevat, koska oikeistoradikaalitkin pyrkivät valtaan.
”Äänestäjät tulevat porukasta, jota yhdistää tunne siitä, että Suomi on kulttuurisen uhan alla: mamut islamisoivat Suomen. Tämän paniikin varaan lietsotaan joukkokannatusta, ja nämä piirit heiluttavat Suomen lippua kyllästymiseen saakka”, Silvennoinen sanoo.
Tutkija tähdentää, että toreilla pakolaisia vastaan mesoaa todella harva suomalainen.
”Mielenosoituksiin osallistuu parikymmentä ihmistä kerrallaan, kuvista päätellen samat naamat.”
Ja tämän vähemmistön käsissä Suomen leijonan kasvot ovat ryvettyneet.
”Kehotan jokaista ottamaan leijonan esille eikä jättämään sitä ääriporukoiden tunnusmerkiksi. Kyllä se meille kuuluu”, Silvennoinen sanoo.
Taistelu leijonasta siis jatkuu. Jos vastapuolilla on jotain yhteistä, niin ainakin se, että kumpikin voi vapaasti valita, esitteleekö leijonatunnuksia vai ei. Kukaan ei siihen pakota.
Toisinkin asianlaita on ollut.
Noin 70 vuotta sitten Sulo Leivo palveli viestimiehenä Maa*selän Kannaksella. Käytiin jatkosotaa, ja parikymppinen Leivo oli määrätty pukeutumaan suomalaisen sotilaan univormuun. Siihen Suomen leijona liittyy lähtemättömästi.
Asua tuli kunnioittaa. Jos leijona takin napissa seisoi päälaellaan, Leivo käänsi napin.
Nyt Leivo on 93-vuotias ja vastaa puhelimeen Lahdessa.
Rintamaveteraanin mielestä on oikein, että Suomi ottaa vastaan pakolaisia.
Saattaahan pakolaisen lähtömaan turvallisuustilanne olla hyvinkin huono.
”Jos siellä oleminen käy hengen päälle”, Leivo sanoo.
Entäs Suomen kansallissymbolin heiluttelu mielenosoituksessa, joka vastustaa maahanmuuttoa?
Sellaista Leivo paheksuu.
”Suomen leijonaa ei siinä tarvita. Etsikööt muun tunnuksen.”
Finlaysonin leijona-design-kampanjaan voi osallistua 31. 1. asti nettisivulla 100leijonaa.fi.
