Antsa Rieppo
Well-known member
Äänestäjät lie lukutaitoisia ja jonkinlainen ymmärryskin kun kannatus laskee.
Kansanedustaja Kärnä kehottaa Ylen Jääskeläistä eroamaan
Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) sanoo olevansa pyöristynyt Yleisradion vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen viimeaikaisista lausunnoista ja toiminnasta.
Kansanedustaja Mikko Kärnän mukaan Jääskeläisen pitäisi erota.
Jääskeläinen sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että jos Julkisen sanan neuvosto ryhtyy liikaa määrittelemään Ylen journalistista linjaa, on Ylen perustettava oma elin sitä varten. Hän sanoi STT:lle heiton olleen sarkasmia.
Kärnä katsoo Jääskeläisen leikitelleen vaarallisilla asioilla.
Sunnuntain aikana Jääskeläisen toteamus on kirvoittanut muiden muassa vasemmistoliiton Li Anderssonin ja Paavo Arhinmäen kommentoimaan tilannetta Twitterissä. Li Andersson kirjoittaa tviitissään, että "tilanne vain pahenee."
Paavo Arhinmäki puolestaan aikoo tallettaa Jääskeläisen heiton fraasivarastoonsa.
- "En vihjannut mitään, halusin vain alleviivata." Tämä on muuten monikäyttöinen lausunto myös politiikan puolella. Talletan fraasivarastooni, hän kirjoittaa.
Kärnä on pilipaliukko, populistien populisti. Ja näköjään pyöristynyt!Alkaa jo kepulaisetkin kyllästymään Jääskikseen. En vihjannut mitään, halusin vain alleviivata.
Hokasit saatana!Kärnä on pilipaliukko, populistien populisti. Ja näköjään pyöristynyt!
Järvilehto kolaroi SM-kartingissa
Entisen F1-autoilijan Jyrki Järvilehdon
paluu kilparadoille päättyi sunnuntaina
ulosajoon. Järvilehdon matka katkesi
Vantaalla kartingin SM-aika-ajossa.
Järvilehdon ajokin etupyörä osui taka-
suoralla rengasvalliin. Auto pyörähti
ympäri ja törmäsi rengasvalliin
uudelleen. Järvilehto vietiin tärskynsä
jälkeen ambulanssilla sairaalaan.
- Tietojeni mukaan Järvilehdolla oli
kipuja polvessa ja olkapäässä, kertoi
Vantaan kisatapahtuman turvallisuus-
päällikkö Matti Puhakka.
Puhakan arvion mukaan Järvilehdon auton
nopeus oli 80-90 kilometriä tunnissa.
Kaveri ajoi!
Sote-uudistus rahakas konsulteille
Kuntaliiton lakiasian johtaja Arto
Sulonen arvioi, että maakuntien on
pakko palkata avukseen konsultteja ja
asianajotoimistoja, jos maakunta- ja
sotelait menevät läpi eduskunnassa.
Työn alla on 18 uutta maakuntaa, joiden
tehtävänä on sote-keskusten verkoston
rakentaminen alueelleen.
Sulosen mukaan sovellettavaksi tulee
huikea määrä uudenlaista lainsäädäntöä.
Siitä syntyy tulkintaongelmia, mikä
tietää rahakkaita toimeksiantoja
konsulteille ja asianajotoimistoille.
Sote-riitojen arvioidaan ruuhkauttavan
oikeuslaitoksen pahasti.
Lomarahaleikkuri tuntuu tänä kesänä
Kilpailukykysopimus leikkaa valtion ja
kuntien työntekijöiden lomarahoista 30
prosenttia vuosina 2017-2019.
Leikkauksen kohteena on noin 429 000
kuntien ja 72 000 valtion työntekijää.
Ylen nettisivuilla on esimerkkiluvut
siitä, miten leikkaus näkyy kunta-alan
muutamissa ammateissa. Esimerkiksi
keittäjän lomarahasta katoaa bruttona
400 euroa joka vuosi vuoteen 2019 asti.
Laskelmat perustuvat Julkisen ja
hyvinvointialan liiton (JHL) tietoihin.
Summat on laskettu säännöllisistä
ansioista ennen verotusta. Taulukon
palkat koskevat yli 15 vuoden työuria.
Orggiskeskustelu on silloin jäänyt huomaamatta netittömän ulkomaillaolon takia, joten tää taiteilija tuli puskista. Noi ei ehkä oo ihan mun taidetta, mutta tällaisella moukalla tulee mieleen Särestöniemen väri-ilottelut. Mut toi hinta...saattaisin tuon ostaa 2€ maksavana postikorttina jos tulis tarve lähettää vanhan liiton postia jollekulle kaverille.
Vedellä, maalla... muutaman vuoden kuluttua JJ kertoo hankkineensa pienlentokoneen.Luitako sijoiltaan?
Tuota pitikin kysymäni, että voikos Kokoomus nyt laittaa sitten oman ehdokkaan? Orpon ensikommenteista olin tulkitsevinani, että eivät aio.Kokoomus kysyy sitten Saul Schubakia omaksi ehdokkaaksi?
E: Yleltä toki löytyy pidempi löpinä. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/05/29/ylen-uutistoiminnan-johtaja-atte-jaaskelainen-jattaa-tehtavansaYlen uutisten vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä.
Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja ja vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä. Yle tiedotti asiasta maanantaina.
Hallitus on nimennyt Svenska Ylen johtajan Marit af Björkestenin vt. johtajaksi ja vastaavaksi toimittajaksi Uutis- ja ajankohtaistoimintaan 1.6. alkaen. Seuraajahaku käynnistetään välittömästi. Kesäkuun alkuun asti vastaavan päätoimittajan sijaisena toimii päätoimittaja Riikka Venäläinen.