Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTKAUSI 2017

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Alkaa jo kepulaisetkin kyllästymään Jääskikseen. En vihjannut mitään, halusin vain alleviivata.

Kansanedustaja Kärnä kehottaa Ylen Jääskeläistä eroamaan

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) sanoo olevansa pyöristynyt Yleisradion vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen viimeaikaisista lausunnoista ja toiminnasta.
Kansanedustaja Mikko Kärnän mukaan Jääskeläisen pitäisi erota.
Jääskeläinen sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että jos Julkisen sanan neuvosto ryhtyy liikaa määrittelemään Ylen journalistista linjaa, on Ylen perustettava oma elin sitä varten. Hän sanoi STT:lle heiton olleen sarkasmia.
Kärnä katsoo Jääskeläisen leikitelleen vaarallisilla asioilla.
Sunnuntain aikana Jääskeläisen toteamus on kirvoittanut muiden muassa vasemmistoliiton Li Anderssonin ja Paavo Arhinmäen kommentoimaan tilannetta Twitterissä. Li Andersson kirjoittaa tviitissään, että "tilanne vain pahenee."
Paavo Arhinmäki puolestaan aikoo tallettaa Jääskeläisen heiton fraasivarastoonsa.
- "En vihjannut mitään, halusin vain alleviivata." Tämä on muuten monikäyttöinen lausunto myös politiikan puolella. Talletan fraasivarastooni, hän kirjoittaa.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Luitako sijoiltaan?

Järvilehto kolaroi SM-kartingissa

Entisen F1-autoilijan Jyrki Järvilehdon
paluu kilparadoille päättyi sunnuntaina
ulosajoon. Järvilehdon matka katkesi
Vantaalla kartingin SM-aika-ajossa.

Järvilehdon ajokin etupyörä osui taka-
suoralla rengasvalliin. Auto pyörähti
ympäri ja törmäsi rengasvalliin
uudelleen. Järvilehto vietiin tärskynsä
jälkeen ambulanssilla sairaalaan.

- Tietojeni mukaan Järvilehdolla oli
kipuja polvessa ja olkapäässä, kertoi
Vantaan kisatapahtuman turvallisuus-
päällikkö Matti Puhakka.

Puhakan arvion mukaan Järvilehdon auton
nopeus oli 80-90 kilometriä tunnissa.
 
Viimeksi muokattu:

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Tuli tästä uutisesta mieleen David Lynchin taannoinen kommentti, että elokuva, etenkin art house -tyyppinen, on lajityyppinä kuolemassa. Kehitys kehittyy ja ihmiset, joihin lasken itsenikin, viihtyvät nykyään mieluummin suoratoistopalvelujen ym. parissa. Ja elokuvallista tarinaakin voi rikkaammin esittää tv-sarjan muodossa, sen on jo kaikki huomanneet. Noistakin Cannes-palkituista olisin muutama vuosi sitten käynyt tod.näk. yhden-kaksi katsomassa, mutta jatkossa saattaa jäädä katsomatta vaikka tulisivat ilmaiseksi televisiosta.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Pari 'ihanaa' uutista heti aamusta. Taas rahat menee sieltä suorittavista käsistä kirjoituspöydän taakse.

Sote-uudistus rahakas konsulteille


Kuntaliiton lakiasian johtaja Arto
Sulonen arvioi, että maakuntien on
pakko palkata avukseen konsultteja ja
asianajotoimistoja, jos maakunta- ja
sotelait menevät läpi eduskunnassa.

Työn alla on 18 uutta maakuntaa, joiden
tehtävänä on sote-keskusten verkoston
rakentaminen alueelleen.

Sulosen mukaan sovellettavaksi tulee
huikea määrä uudenlaista lainsäädäntöä.
Siitä syntyy tulkintaongelmia, mikä
tietää rahakkaita toimeksiantoja
konsulteille ja asianajotoimistoille.

Sote-riitojen arvioidaan ruuhkauttavan
oikeuslaitoksen pahasti
.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Ja Suomi nousuun pienipalkkaisilta leikkaamalla. On sitten rahaa maksaa konsulteille ja asianajajille.

Lomarahaleikkuri tuntuu tänä kesänä


Kilpailukykysopimus leikkaa valtion ja
kuntien työntekijöiden lomarahoista 30
prosenttia vuosina 2017-2019.

Leikkauksen kohteena on noin 429 000
kuntien ja 72 000 valtion työntekijää.

Ylen nettisivuilla on esimerkkiluvut
siitä, miten leikkaus näkyy kunta-alan
muutamissa ammateissa. Esimerkiksi
keittäjän lomarahasta katoaa bruttona
400 euroa joka vuosi vuoteen 2019 asti
.

Laskelmat perustuvat Julkisen ja
hyvinvointialan liiton (JHL) tietoihin.
Summat on laskettu säännöllisistä
ansioista ennen verotusta. Taulukon
palkat koskevat yli 15 vuoden työuria.
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Koska tämä otsikko on näköjään siivottu arkistoon, kerronpa tässä että japanilainen keräilijä maksoi Basquiat'n maalauksesta 'Nimetön' vuodelta 1982 pari viikkoa sitten 110M$. Miten 50 taalan hintaisista sutaisuista tuli 110M$:n arvoisia, siitä lisää tässä.
 

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11235
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Koska tämä otsikko on näköjään siivottu arkistoon, kerronpa tässä että japanilainen keräilijä maksoi Basquiat'n maalauksesta 'Nimetön' vuodelta 1982 pari viikkoa sitten 110M$. Miten 50 taalan hintaisista sutaisuista tuli 110M$:n arvoisia, siitä lisää tässä.
Orggiskeskustelu on silloin jäänyt huomaamatta netittömän ulkomaillaolon takia, joten tää taiteilija tuli puskista. Noi ei ehkä oo ihan mun taidetta, mutta tällaisella moukalla tulee mieleen Särestöniemen väri-ilottelut. Mut toi hinta...saattaisin tuon ostaa 2€ maksavana postikorttina jos tulis tarve lähettää vanhan liiton postia jollekulle kaverille.
 

Ria

Jäässä
Liittynyt
17.10.2001
Viestit
3230
Tuskimpa niillä olisi mitään voitettavaa omasta ehdokkaasta.


Jääskeläinen sitten puhui itsensä ulos YLEltä http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005231397.html
Ylen uutisten vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä.
Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja ja vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä. Yle tiedotti asiasta maanantaina.
E: Yleltä toki löytyy pidempi löpinä. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/05/29/ylen-uutistoiminnan-johtaja-atte-jaaskelainen-jattaa-tehtavansa
Hallitus on nimennyt Svenska Ylen johtajan Marit af Björkestenin vt. johtajaksi ja vastaavaksi toimittajaksi Uutis- ja ajankohtaistoimintaan 1.6. alkaen. Seuraajahaku käynnistetään välittömästi. Kesäkuun alkuun asti vastaavan päätoimittajan sijaisena toimii päätoimittaja Riikka Venäläinen.
 
Viimeksi muokattu:

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Voi tätä onnenpäivää!

Ensin jäi lompakko kotiin ja tuli 34 kilsan lenkki kun huomasin asian tolan. Lompakon haettuani huomasin myöhemmin uimurihallissa että uimavehkeet jäi kotiin. Putsasin auton perjantaina, niin jäi. Työasiat tökkii huolella, niin luulin että ihan persepäivä.

Mutta eipä ollutkaan! Jääskis joutuu eroamaan urpoilutilin täytyttyä!👍🤡🖕🏽♿
 
Ylös