Mclaren on kuin baarin kovin panomies, omasta mielestä. Kehuskelee kaadoillaan että melkein sai Miss Suomen kämpille. Olisi kaupungin paras sängyssä jos saisi reseptin viagraan, mutta totuus paljastuu myöhemmin.McLarenin tilasta kertoo jotain sekin, että tiedottavat tyyliin "melkein saatiin Ricciardo".
Bulls Hittiä. Alonso on kuitenkin tavallinen kuolevainen niin kuin mekin eikä saa olemuksellaan moottoria tuottamaan yhtään enempää hevosvoimia eikä renkaisiin ylimääräistä pitoa kuin joku toinen kuljettaja. Auton suorituskyky on se mikä on. Toiset vain saavat sen ulosmitattua paremmin kuin toiset.Alonson ongelma on olemattomat autonkehitystaidot, hänen kyky viedä autoa yli sen suorituskyvyn on nimenomainen ongelma tässä. Auto suorittaa paremmin kuin sen oikeasti pitäisi jonka takia insinöörit saavat väärää dataa ja väärän kuvan auton todellisesta suorituskyvystä ja sen ongelmista.
Tosin viime kaudella ja etenkin tällä kaudella Alonsolla olisi ollut täysin realistiset saumat mestaruuteen jos olisi pysynyt Ferrarilla.Alonson riskiharppaus Mclarenille ei tuottanut hedelmää, mutta toisaalta ei ole Ferrarillakaan mestaruutta voitettu sinä aikana, mutta mestaruudesta taistelu olisi näiden 4 vuoden aikana ollut realistisempaa. Alonson kohtaloksi koitui ylivoimaiset Red Bullit ja sen jälkeen ylivoimaiset Mersut, väärässä autossa väärään aikaan.
Auton suorituskyvyn yli ei pystyisi ajamaan itse Jeesuskaan. Fysiikan lakien vastaista.Alonson kyvystä ajaa auton suorituskyvyn yli voi olla montaa mieltä. Joka tapauksessa ottaa kyllä hänelle rakennetusta autosta merkittävästi enempi irti, kuin tallikaveri. Ja todettakoon vielä, että on yksi sarjan tämän hetkisistä huippukuskeista.
Jälkikäteen ajateltulta, McLarenilta oli suuri virhe palkata Alonso. Ongelmia ei voi siltikään kaataa hänen niskaan. Mielestäni enempi johtamisogelma! Hyvänä esimerkkinä tallipäällikön kommenttit, "seuraavaksi odotetaan mitä Alonso aikoo tehdä? Aika tuuliajolla koko homma?
Ei ole sattumaa, että kahdessa huipputallissa Kimi ja Valtteri kuskeina. Voisin melkein väittää, että parempia yhteen hiileen puhaltavia tallikavereita ei kuskimarkkinoilta löydy. Saavat myös mahdollisuutensa, jos nelinkertaiset maailmanmestarit sössisivät, mutta kun eivät sakkaa!
Mikäli Alonso olisi jatkanut Ferrarilla kaikki nämä vuodet, niin olisiko Ferrari ollut viime kaudella samassa iskussa? Nämä on näitä jos ja jos juttuja. Itse uskon ettei Vettelin ja Alonson yhteistyö olisi tuottanut samanlaista hedelmää, kuin mitä tänä ja viime vuonna on keräilty.Tosin viime kaudella ja etenkin tällä kaudella Alonsolla olisi ollut täysin realistiset saumat mestaruuteen jos olisi pysynyt Ferrarilla.
Uusi kehityssuunta, joka on tuottanut Vettelille hopeasijoja, aivan kuten Alonson aikanakin. What a difference! Pariin otteeseen mestaruus jäi ainoastaan muutamasta pisteestä kiinni, ottaen huomioon kuinka ylivoimaisia Red Bull ja sen jälkeen Mersut olivat.Mikäli Alonso olisi pysynyt Ferrarilla, talli olisi edelleen korkeintaan keskikastia puskevalla ja vanhanaikaisella etujousituksellaan. Toki Fernando saisi kurittaa tiimikaveriaan hänelle rakennetulla autolla, mestaruussaldo ei kasva mutta ego sitäkin enemmän.
Alonson lähdön jälkeen kehityssuunta otettiin kokonaan uusiksi, ja sen hedelmiä korjataan nyt.
Fakta on, että Ferrarin vauhti ja kilpailukyky taantui voimakkaasti 2010->2014.Uusi kehityssuunta, joka on tuottanut Vettelille hopeasijoja, aivan kuten Alonson aikanakin. What a difference! Pariin otteeseen mestaruus jäi ainoastaan muutamasta pisteestä kiinni, ottaen huomioon kuinka ylivoimaisia Red Bull ja sen jälkeen Mersut olivat.
Sekä kasvoi voimakkaasti 2015-18.Fakta on, että Ferrarin vauhti ja kilpailukyky taantui voimakkaasti 2010->2014.
Fakta on, että Ferrarin vauhti ja kilpailukyky taantui voimakkaasti 2010->2014.
Todellisia asiantuntijoita. Alonso taisteli 2010 ja 2012 mestaruudesta vielä viimeisessä kisassakin, Vettel Ferrarilla on pudonnut jo aikoja sitten mestaruustaisteluista ennen viimeistä kisaa. Että menikö herroilla vuodet sekaisin vai onko vaan niin vahvat vahvuudet Alonso-vihalaseissa?Sekä kasvoi voimakkaasti 2015-18.
Eiköhän Vettelin putoamiset ole pitkälti omiin sössimisiin mennyt, kalustossa ei itsessään ollut suurempaa vikaa.Todellisia asiantuntijoita. Alonso taisteli 2010 ja 2012 mestaruudesta vielä viimeisessä kisassakin, Vettel Ferrarilla on pudonnut jo aikoja sitten mestaruustaisteluista ennen viimeistä kisaa. Että menikö herroilla vuodet sekaisin vai onko vaan niin vahvat vahvuudet Alonso-vihalaseissa?
Ja oikeastaan 2010 että 2012 Vettelillä tuli yllättävän paljon mokia ja pikkuvirheitä.Eiköhän Vettelin putoamiset ole pitkälti omiin sössimisiin mennyt, kalustossa ei itsessään ollut suurempaa vikaa.
Kalustossa ei suurempaa vikaa? Iso-pomokin vihaisena huonosta kalustosta. Aika kultaa muistot.Eiköhän Vettelin putoamiset ole pitkälti omiin sössimisiin mennyt, kalustossa ei itsessään ollut suurempaa vikaa.
Ferrari boss Sergio Marchionne warns team over lack of F1 wins
Täytyy kyllä huomioida, ettei red bullin ylivoima muihin talleihin nähden ole ollut missään nimessä samaa luokkaa mitä se mersulla on ollut tässä viime vuosien aikana.Uusi kehityssuunta, joka on tuottanut Vettelille hopeasijoja, aivan kuten Alonson aikanakin. What a difference! Pariin otteeseen mestaruus jäi ainoastaan muutamasta pisteestä kiinni, ottaen huomioon kuinka ylivoimaisia Red Bull ja sen jälkeen Mersut olivat.
Mersut ovat ratkaisseet mestaruudet lähinnä tallikavereiden kesken, Red Bullilla määräsi Vettel. Bottas ollut lähinnä Mersun Webber.Täytyy kyllä huomioida, ettei red bullin ylivoima muihin talleihin nähden ole ollut missään nimessä samaa luokkaa mitä se mersulla on ollut tässä viime vuosien aikana.