AnttiL
Reittinörtti
Liikaa runkia? Tänä vuonna huomiomerkille?Mikäs siinä ongelmana?
(Paitsi jos se isäntä kerkes istuttaa taimikon siihen viime kesänä niin katselualueet saattaa olla tuntuvasti rajallisemmat)
Liikaa runkia? Tänä vuonna huomiomerkille?Mikäs siinä ongelmana?
(Paitsi jos se isäntä kerkes istuttaa taimikon siihen viime kesänä niin katselualueet saattaa olla tuntuvasti rajallisemmat)
Tätä juuri ajattelin, mutta saa nähdä.Liikaa runkia?
Tuota Lahnajärvenkulman kautta tulevaa välitietä pitkin käytiin 90-luvulla Päijälää katsomassa, Juupajoelta nimenomaan kun lähdettiin liikkeelle. En kyllä muista niin tarkasti millainen tie se on, mutta muistaisin että metsän siimeksessä mennään.Päijälän voisi ajella ensimmäisenä, toiseen suuntaan. Jos sen päättäisi Päijälän kylälle tai Lahnajärvenkulmalle, niin siitä voisi paremmin jatkaa Juupajoelle.
Kappas, en muistanutkaan että siellä oli noin paljon shikaaneja.Laukaan pätkällä oli alussa kolmioristeyksen kierto väärältä puolelta ja lossimutkan jälkeisessä assun ylityksessä tynnyrinkierto (ja vielä tuo mainitsemasi pitkän suoran shikaani). Toki ihan mahdollinen pätkä. Peurunka-Rallissa oli myös hauska versio tästä https://www.rally-maps.com/Peurunka-Ralli-2017/Kuhankoski, jota nykyiseen yhdistelemällä voisi saada hyvän kokonaisuuden.
Tätä juuri pelkään että se kääntäminen ei tule kyseeseen juuri siksi että siellä noi "hyvät" (=Lue järjestäjän mielestä hyvät) katselualueet jäisi pois.Äänekosken pätkälläkin oli yksi risteyspistoshikaani. Suuntaa kääntämällä siitä saisi tosiaan "uuden", samoin sitä nykyisen alun isoa tietä voisi teoriassa ajaa myös pikkutien itäpuolella lännen sijasta, mutta street viewin perusteella ei ole yhtä hyvät katselualueet tarjolla.
Tarvisiko se lauantain kääntämistä?Päijälä voitaisiin ehkä ajaa toiseen suuntaan tosiaan, mutta toivottavasti Liehuntie ei jäisi pois. Vuoden 1996 versiota voisi jatkaa Liehuntielle niin saataisiin 30-kilsainen Päijälä jossa on paljon pientä tietä ja risteyksiä https://www.rally-maps.com/Rally-Finland-1996/Päijälä . Lähtö voisi olla myös "Mikkolan mökkitiellä" https://www.rally-maps.com/Rally-Finland-1985/Poikuskulma
Päijälän kääntäminen tosin vaatisi koko Lauantain lenkin kääntämistä ja penkkahuhujen mukaan Kakaristo ajetaan Vuorisjärventieltä Kakaristoon, Liisanmutkaan ja vielä alas Hassiin! Voisihan tuosta toki ajaa siirtymänä Ouninpohjan kautta käännetyn Päijälän lähtöön...
Ilmaisin itseäni ehkä epäselvästi, mutta jos viime vuotisen Äänekosken pätkän kääntäisi sellaisenaan toiseen suuntaan niin se toimisi varmaan hienosti ja ne samat viime vuoden katselualueet siellä risteyksen sisämutkassa ja maalissa (entisessä lähdössä) säilyisi. Lähdön voisi myös laittaa jo sen Al-Rajhin kaatomutkaa edeltävän suoran toiseen päähän. Kun pätkä käännettynä olisi kaikille taas uusi, olisi se vähän hitaampikin luonnostaan, joten voidaan jättää shikaani pois.Tätä juuri pelkään että se kääntäminen ei tule kyseeseen juuri siksi että siellä noi "hyvät" (=Lue järjestäjän mielestä hyvät) katselualueet jäisi pois.
No jos pätkiä saa säveltää mielensä mukaan niin kaikki on mahdollista. Mutta kuten sanoin niin olisi mahdollista ajaa Hassista Ouninpohjan kautta siirtymänä Päijäläntien pohjoispäähän ja sieltä etelään Liehuntielle, josta sitten Pihlajakoskelle. Omasta mielestä vaan järkevämpi olisi jatkaa Hassista itään Pihlajakoskelle ja sieltä PäijäläänTarvisiko se lauantain kääntämistä?
Jos tullaan etelään esim. Painaan kautta ja sitten Kakaristo joka loppuu Hassiin, sitten sieltä lyhyttä tietä Päijälään EK:lle joka ajetaan esim. 1996 versiona siten että ajetaan takaisin pohjoiseen Salmenojan sillalle, sieltä E63 ja matkalla Jyväskylään Himos/Saalahti?
Oikeassa olet, kääntäminen toisi piristystä ja vauhtien tippumista. :thumbup: Yleensäkin toivon että pätkiä käänneltäisiin aina useammin. Koko pätkä on silloin "uusi". Mut juuri tuo että kun se alku on ollut suuren yleisön hallinnan kannalta hyvä (eikä sinne ole ollut kovin suurta yleisö ryntäystä) niin pelkään pahaa että vanhalla tutulla on helpompi mennä.Ilmaisin itseäni ehkä epäselvästi, mutta jos viime vuotisen Äänekosken pätkän kääntäisi sellaisenaan toiseen suuntaan niin se toimisi varmaan hienosti ja ne samat viime vuoden katselualueet siellä risteyksen sisämutkassa ja maalissa (entisessä lähdössä) säilyisi. Lähdön voisi myös laittaa jo sen Al-Rajhin kaatomutkaa edeltävän suoran toiseen päähän. Kun pätkä käännettynä olisi kaikille taas uusi, olisi se vähän hitaampikin luonnostaan, joten voidaan jättää shikaani pois.
Totta, olihan niitä kuvia mahdollisesti sieltä Pihlajakoskelta ja onhan se loogisempi ajaa Arvajan kautta sinne kuin Päijälään. Alla oleva listaus on looginen, mutta omasta mielestä siellä pitäisi olla jotain ennen Kakaristoa. Siksi Saalahti väärin päin voisi helposti olla päivän eka, mutta tuo Teiskosen Vippi sotii tätä vastaan, siksi sinun listasi on melko lailla se miten mennään. Näin uskon.No jos pätkiä saa säveltää mielensä mukaan niin kaikki on mahdollista. Mutta kuten sanoin niin olisi mahdollista ajaa Hassista Ouninpohjan kautta siirtymänä Päijäläntien pohjoispäähän ja sieltä etelään Liehuntielle, josta sitten Pihlajakoskelle. Omasta mielestä vaan järkevämpi olisi jatkaa Hassista itään Pihlajakoskelle ja sieltä Päijälään![]()
En usko että Nuutinen laittaisi kuvia paikoista jotka eivät ole reitillä eli varmasti ajellaan noin kuten kuvissa näkyy. Se miten Päijälän loppu menee on sitten eriasia, mutta en usko että kovin erilailla ajavat tuota edellisistä vuosista, valitettavasti.Lauantai voisi olla siis:
Kakaristo
Pihlajakoski
Päijälä
Saalahti
HUOLTO
Saalahti
Kakaristo
Pihlajakoski
Päijälä
Päijälästä puhuttaessa voidaan muuten ottaa huomioon edelliselle sivulle postaamani kuva Kari Nuutisen ajelusta Päijälässä paikassa, jossa naiset osoittivat suosiotaan Mads Østbergille viime vuonna. Ajosuunta kuvassa oli viimevuotinen, ja paikkahan sijaitsi Liehuntiellä pätkän alussa. Tämä viittaisi siis ajosuunnan ja pätkän alun olemista mukana samanlaisena, mutta voihan se Kari toki ajella Päijälässä muutenkin kuvia ottamassa...
Itsellä on tiistaille toiveena että kaivetaan naftaliinistä joku uusi pätkä jota ei siis ole ajettu viimeisen 20 vuoden aikana.Ei enää montaa päivää niin me muutkin tiedetään![]()
Oli pakko vähän hassutella:Ja että ajettaisi muulloin kuin sunnuntaina Jyväskylän itäpuolella alueella joka osuisi keskelle Laukaa, Konnevesi, Hankasalmi, Kangasniemi, Korpilahti akselia (eikä mitään Lankamaata). Oittila, Myhinpää, jne.
Tai Hauhanpohja, Hara jne. Jotain uutta tuolta suunnalta olisi piristävää.Oli pakko vähän hassutella:
Makkola: https://goo.gl/maps/tytz1SdpUAU2
Ohensalo: https://goo.gl/maps/dudMVceKST62
Olin kanssa piirrellyt melkein samat pätkät. Nämähän taisi olla ihan oikeasti Suurajoissa joskus käytettyjä teitä? Ohensalon voisi vieläpä yhdistää tuohon Havumäkeen.Oli pakko vähän hassutella:
Makkola: https://goo.gl/maps/tytz1SdpUAU2
Ohensalo: https://goo.gl/maps/dudMVceKST62
Joo Ohensaloa on ainakin ajettu Suurajoissa: https://youtu.be/HLDPjxcmPXY?t=479. Kangasniemi Rallissa näitä teitä on toki ajettu enemmänkin.Olin kanssa piirrellyt melkein samat pätkät. Nämähän taisi olla ihan oikeasti Suurajoissa joskus käytettyjä teitä? Ohensalon voisi vieläpä yhdistää tuohon Havumäkeen.
Mutta ehkä enemmän oletan että uutta pätkää tulee jostain Korpilahden ja Äänekosken väliltä. Sahloinen tai Tiilimaa olisi kovia vetoja, mutten tiedä onko tiet kunnossa.