F1-Uutisia 2018

ferrarkimir

Well-known member
Liittynyt
5.3.2009
Viestit
1519
Onko noissa muissa rellumoottoreilla ajavilla ollut luotettavuus ongelmia niinkuin redbullilla? Eikös bullilla toimi sama henkilö suunnittelupuolella mistä Kimiki sai aikoinaan nauttia? Siis epäluotettavuuden osalta?
Adrian Newey.

Kyllähän siinäkin perää on, että vaikka Newey on aikamoinen velho suunnittelemaan, niin huono puoli on sitten se, että autot pakataan niin tiiviisti, että jotkut komponentit ja osat eivät ole niin luotettavia kuin pitäisi tai ainakaan tehty niin luotettavalla tavalla, kuin pitäisi.
Eli vaikka moottori räjähtää, niin se ei aina ihan välttämättä johdu pelkästään itse moottorivalmistajan virheestä tai epäluotettavuudesta.

Sama juttuhan se oli McLaren-Hondalla, kun käytännössä Honda teki moottoria yksinään Japanissa ja McLaren sitten autoon ja kun nämä lyötiin lopulta yhteen, niin ongelmia tuli jo siinä, että tietyt kriittiset osat eivät sopineet kunnolla yhteen.
Hyvänä esimerkkinä Amazonin kolmiosainen dokumentti kauden alusta 2017, kun testeihin aikaa pari viikkoa, niin silloin vasta saapui moottori ensimmäistä kertaa McLarenin tehtaalle ja ongelmia tulikin samantien, kun joku osa ei osunutkaan McLarenin rungon kanssa kunnolla jne.
 
markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4522

Tämä erityisesti ihmetyttää 3D-mallinnuksen aikakautena, kumpi muutti kokoonpanoa Honda moottoria vai Mclaren runkoa?
 
Corvair

Well-known member
Liittynyt
10.10.2016
Viestit
934
Onko noissa muissa rellumoottoreilla ajavilla ollut luotettavuus ongelmia niinkuin redbullilla? Eikös bullilla toimi sama henkilö suunnittelupuolella mistä Kimiki sai aikoinaan nauttia? Siis epäluotettavuuden osalta?
Pikaisesti laskettuna Renault on käyttänyt kaikkiaan 29 voimayksikköosaa, McLaren 28 ja Red Bull 31. Kaikilla käytettyjen osien määrä on 2 tai 3 eli kukaan ei ole joutunut ottamaan neljättä osaa käyttöön. Vähiten osia näyttää menneen Renault-kuskeista Stoffel Vandoornelta. Onhan noissa eroa, mutta aika pieni ero.

Verrokkina Toro Rosso on käyttänyt yhteensä 52 Honda-voimayksikön osaa, esimerkiksi Hartleyllä on menossa kuudes polttomoottori ja Gaslyllä viides. Ja taas vaikkapa Mersulla voimayksikköosia on käytetty yhteensä 26, Bottaksella enemmän kuin esim. jo mainitulla Vandoornella.

Lähteenä käytin tätä taulukkoa: https://maxf1.net/en/2018-f1-power-unit-elements-usage/
 
ferrarkimir

Well-known member
Liittynyt
5.3.2009
Viestit
1519
Tämä erityisesti ihmetyttää 3D-mallinnuksen aikakautena, kumpi muutti kokoonpanoa Honda moottoria vai Mclaren runkoa?
Muistaakseni joutuivat rakentamaan sitten jonkinlaisen "purkkapaikkauksen" auton kanssa, jotta saivat moottorin ja rungon osumaan yhteen.

En sitten tiedä saivatko sen myöhemmin tehtyä kunnolla, mutta ainakin siinä kohtaa kun tarkoitus oli ensimmäistä kertaa testata moottoria auton kanssa tehtaalla, niin isot oli ongelmat yhteensopivuuden kanssa.

Jäi jotenkin hyvin epäammattimainen kuva siitä touhusta. Pari viikkoa testien alkuun ja moottori tulee vasta ensimmäistä kertaa edes tehtaalle, kun Hondakin halusi itsepäisesti rakentaa sitä Japanissa. Ihan kuin olisi päätetty että toinen rakentaa rungon ja toinen moottorin ja katsotaan sitten miten ne saadaan sopimaan yhteen...
 
Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Milloin muuten viimeksi tehty F1-auto kokonaan Japanissa? 60-luvulla?
 
Bladerunner

Well-known member
Liittynyt
24.11.2012
Viestit
296
Yksi pääsyy lienee Verstappen, vauhdillisesti Ricciardo jäänyt yhä enemmän jalkoihin ja se alkanut syödä Ricciardon mainetta. Todennäköisempi mestari noista kahdesta kuitenkin samassa tallissa vähitellen kypsemmäksi kasvava Verstappen.
 
speedster?

Well-known member
Liittynyt
11.12.2007
Viestit
560

Kyllä miehellä vauhti riitti ja riittää Verstappenin tasoon. Ehkä enemmänkin pois ajoi tallin keskittyminen likkaa Verstappeniin. Ricciardo ei halunnut suomalaisten roolia itselleen.

Talli, joka haluaa kaksi kärkeä, joutuu tasapainoilemaan heidän välillään ja siinä Red Bull ei onnistunut.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Kyllä miehellä vauhti riitti ja riittää Verstappenin tasoon. Ehkä enemmänkin pois ajoi tallin keskittyminen likkaa Verstappeniin. Ricciardo ei halunnut suomalaisten roolia itselleen.

Talli, joka haluaa kaksi kärkeä, joutuu tasapainoilemaan heidän välillään ja siinä Red Bull ei onnistunut.
Ricciardo on tuloksellisesti ollut selvästi Verstappenia parempi. Mun käsittääkseni RedBull teki Verstappenin kanssa rahallisesti varsin merkittävän sopimuksen ja mikäli Ricciardolle ei oltaisi valmiita maksamaan vähintään saman verran, niin on aika ymmärrettävää, että katsoo muita vaihtoehtoja. Raha kun ei ole ainoastaan vaihdannan väline, se on myös arvon mita. Jos tuottavammalle kaverille ei olla valmiita maksamaan vähintään saman verran kuin noviisille, niin lienee turha odottaa suurta lojaalisuutta.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
3080
Hyvin mahdollista kyllä tuo Laudan poissaolon vaikutus Mersun politiikkaan.. Valtterin kannalta tietysti ikävä tilanne kyllä jos näin on, lieköhän Lauda enää sellaiseen kuntoon toipuu että entisiin hommiin palaisi.
 
markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4522
Keuhkosiirtopotilaiden elinajan odotus on lyhyt, mutta elämänlaatu paranee siirron myötä. Lauda joutuu popsimaan hylkimisenesto- ja muita lääkkeitä purkkikaupalla päivittäin ja nämä tekevät hallaa muille sisäelimille.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8981
Sijainti
Vantaa
Keuhkosiirtopotilaiden elinajan odotus on lyhyt, mutta elämänlaatu paranee siirron myötä. Lauda joutuu popsimaan hylkimisenesto- ja muita lääkkeitä purkkikaupalla päivittäin ja nämä tekevät hallaa muille sisäelimille.
Joskus luin, että yli puolet on 10v jälkeen hyvässä kunnossa ja iso osa (en muista prosentti, olisko ollut 80) viiden vuoden päästä. Tuohon elinodoteikään kai vaikuttaa myös se, että yleensä keuhkosiirtopotilaat ovat iäkkäitä.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Keuhkosiirtopotilaiden elinajan odotus on lyhyt, mutta elämänlaatu paranee siirron myötä. Lauda joutuu popsimaan hylkimisenesto- ja muita lääkkeitä purkkikaupalla päivittäin ja nämä tekevät hallaa muille sisäelimille.
Iltalehden jutun mukaan. Itse en ihan ostaisi moista juttua ihan helpolla.
 
Puppeteer

Member
Liittynyt
5.8.2018
Viestit
7
Yksi pääsyy lienee Verstappen, vauhdillisesti Ricciardo jäänyt yhä enemmän jalkoihin ja se alkanut syödä Ricciardon mainetta. Todennäköisempi mestari noista kahdesta kuitenkin samassa tallissa vähitellen kypsemmäksi kasvava Verstappen.
Jännä juttu sillon kun Verstappenilla huono auto- ja kolarituuriputki niin jää yleisön mielestä Ricciardon jalkoihin ja nyt kun Ricciardolla ollut aika huono tuuri auton kanssa niin jää jalkoihin. Vaikea sinne podiumille on ajaa jos auto pettää tai toiset ajaa päin.
 
Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
6496

Verstappen on kuitenkin ollut vauhdillisesti aika paljon nopeampi, vaikkakin sitä on aika vaikea ollut seurata, kun lähes joka viikonloppuna jommalla kummalla joitakin ongelmia.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Hyvä uutinen. Aina kun joku viitsii sijoittaa tuohon lajiin (Pl. Autotehtaat, jotka pystyy ratsastamaan siviiliautopuolella Fykkösillä), on se hieno asia.
 
markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4522
Lawrence Stroll on ostanut Force Indian, eli tallin tulevaisuus on ainakin tällä erää turvattu.

https://www.autosport.com/f1/news/137906/strollbacked-consortium-saves-force-india

Nyt ei omistajina todellakaan ole tyhjätaskuja, toki en osaa sanoa kuinka paljon omia rahojaan "ikuiseen" rahareikään haluavat käyttää?

Omistajien yhteinen omaisuus pikaisesti googlattuna lähes 20 miljardia...!

Paljonko se kauden pyörittäminen maksoikaan F1-tasolla about?
 
Ylös