Suomen MM-Ralli 2019

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Fiesta
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ja tuo viittaisi myös siihen että Oittila ajetaan jälleen vaan kertaalleen. Harmi, hyvä EK.

Pikkutie meni yhden ajokerran jälkeen jo aika kivikoksi. En sitten tiedä ajetaanko sitä tänä vuonna.
 
Eiköhän tuo ole sitten ihan sama pätkä, jollei sitten eri suuntaan käännettynä. Silloin siinä olisi nopean pohjoislenkin lisäksi kaikki "uutta". Viittaa myös siihen, että tämän vuoden reitti on hyvin samanlainen kuin viime vuonna.
 
Ihan puhtasti listahintoja katsomalla myös "Helikopteri-VIP Jämsä-Kakaristo" vaikuttaa houkuttelevalta. Eihän se Jämsä toki mikään kaksinen paikka ole, mutta jos siellä käymällä säästää 423€ niin mikä jottei. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että kaupungista löytyy sekä maukkaita kebab-annoksia että taskulämmintä votkaa.
 
Olikos viime vuonna Teiskosen perjantain VIP Äänekoskella? Voisiko tämä tarkoittaa, että Äänekoskea ei ajeta tänä vuonna? Voihan se kyllä tarkoittaa vaan sitä, että Teiskosen kioski on siirtynyt toiselle pätkälle...
 
Viimeksi muokattu:
Olikos viime vuonna Teiskosen perjantain VIP Äänekoskella? Voisiko tämä tarkoittaa, että Äänekoskea ei ajeta tänä vuonna? Voihan se kyllä tarkoittaa vaan sitä, että Teiskosen kioski on siirtynyt toiselle pätkälle...
Oittilassa se oli viime vuonnakin...
 
Näiden keskustelujen perusteella väittäisin että Äänekoskella oli, mutta en ollut kummallakaan pätkällä telttoja näkemässä itse

http://www.f1-forum.fi/vb/showthread.php?t=43543&page=3&p=2863075&viewfull=1#post2863075
Teiskonen ja Perälän Janne yhdisti Vippinsä viimevuodelle ja se oli Oittilassa. Tiedän sen siitä koska mulla oli sinne kutsu mutta jouduin sen perumaan aikataulu syistä... Ei se sinänsä poista sitä etteikö Äänekoskella olisi voinut jotain toista tilaisuutta olla Teiskosen järjestämänä...
 
Suomi24:n tietotoimistossa povataan Himosta ainoaksi uudeksi pätkäksi tälle vuodelle, toki lähde on tunnettu luotettavuudestaan.

EDIT: Pidän sinänsä siis mahdollisena skenaariona. Pihlajakosken tilalle joku 15-kilsainen pätkä tai Tuohikotasen tilalle joku lyhyt rykäisy.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt menee yhden viestin ajan ihan off-topiciksi, joten pahoittelut siitä. Mutta, pakko tehdä heti kärkeen tunnustus; en nimittäin ennen tätä päivää tiennyt, että Suomi24:ssä on myös rallipalsta. Mistähän kaikesta sitä onkaan jäänyt paitsi? Nopealla vilkaisulla laatu oli yhtä tömäkkää kuin muillakin aihealueilla.

Näytä liitetiedosto 26286
 
Onhan tuolla ihan perus suomi24-tason jutut, esim jos joku sattuu kysymään testitietä tai pimeän rallin reittiä niin opastetaan kyllä varmasti tielle jossa rallista ei ole tietoakaan. Lisäksi hamu vs AKK -sota roihuaa vahvana. Mutta taas välillä seassa on tiedonmurusia kuten viime vuoden MM-rallin reitistä, että vain yksi pätkä säilyy samana. Suurilta osinhan tuolta on kyllä parempi pysyä poissa :D

Nyt kuulin taas toisesta tietolähteestä, että Himos-huhua ei kannata uskoa.
 
Viimeksi muokattu:
Tätä foorumia pidän suhteellisen luotettavana, Suomi24:sta en niinkään :D en oikein Himoksen pätkään millään jaksa uskoa.
 
Tätä foorumia pidän suhteellisen luotettavana, Suomi24:sta en niinkään :D en oikein Himoksen pätkään millään jaksa uskoa.

No, Himoksella on ajettu kuitenkin tällä vuosituhannella usein ja vielä tällä vuosikymmenelläkin. Mutta tosiaan ei tainnut tämä huhu pitää paikkansa.
 
Näemmä perjantaina ainakin Oittila ja Lauantaina Kakaristo olisi tarjolla Neste rallissa.

https://www.teiskonen.com/vip-paketit/

Tuossa Teiskosen paketissahan nuo päivämäärät ovat vielä viime vuodelta, joten sen perusteella ei varmaankaan kannata reitistä vielä mitään johtopäätöksiä vetää. Taitaa ola niin, ettei Teiskonenkaan saa noita vip-paikkojaan julkaista ennen kuin reitti on virallisesti julkaistu.
 
Tuossa Teiskosen paketissahan nuo päivämäärät ovat vielä viime vuodelta, joten sen perusteella ei varmaankaan kannata reitistä vielä mitään johtopäätöksiä vetää. Taitaa ola niin, ettei Teiskonenkaan saa noita vip-paikkojaan julkaista ennen kuin reitti on virallisesti julkaistu.

No, hieman muistikuvien ja foorumikommenttien varassa tässä mennään, mutta viime vuonna Teiskonen tosiaan mainosti perjantaille kahteen kertaan ajettavaa pätkää, jolle olisi lyhyt helikopterikuljetus Hirvaskankaalta --> Äänekoski.
 
DykPgt9WkAEEBNw.jpg:large


Taas Kari Nuutisen kuvamateriaalia twitterissä. Kuka tunnistaa pätkän? :D
 
Ylös