Moottoriurheiluaiheinen kirjallisuus

Keano

Well-known member
Liittynyt
13.3.2009
Viestit
931
Mitenkäs Keken kirjoista tämä Kyllösen ja Temun teos vuodelta -82. Onko lukemisen arvoinen? Vai kannattaako mieluummin hankkia Botsfordin kirja?
 
Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
752
Vanhemmassa oli esittelyt kaikista maailmanmestareista siihen asti ja muutama parhaista kuskeista ilman mestaruutta (Moss, Ickx, Peterson, G.Villeneuve). Uudempaan oli sitten kirjoitettu maailmanmestarit, jotka olivat voittaneet tittelinsä sen jälkeen, ja taisi olla myös muut suomalaiset esiteltynä.
Eli eroa on painoksissa? Vois sitten hommata kummankin painoksen 84-98
 
Notsip

Active member
Liittynyt
16.7.2007
Viestit
27
Roger Smithin All The Races -historiikit. Edellisin päivitys lienee vuodelta 2015. Smith käy siis läpi jokaisen F1-osakilpailun kirjoittamalla kustakin kisasta muutaman rivin raportin ja ympäten mukaan tilastotiedot. Kunkin kauden lopussa on ranskalaisilla viivoilla kauden merkittävimmät tapahtumat (ensimmäiset saavutukset kategoriassaan, ennätykset, tekniset uudistukset, lajifolklorea ja anekdootteja). Mukana on myös kausikohtaiset käppyrät kuvastamaan MM-sarjan pistetilanteen muutoksia. Sivu sivulta luettuna kirja on kaavamaisuudessaan vähän puuduttava, mutta onkin tarkoitettu hakuteokseksi, jollaisena se onkin erinomainen.
Juha Kärkkäisen Suomalainen F1-historia 1950-96 oli aikoinaan kuvassa luennassa. Teos käsittelee lajia pääasiassa kotimaisen lehdistön näkökulmasta, keskeisimpänä lähteenä luonnollisesti Vauhdin Maailma. Vuodet 1950-77 on kuitattu tulostaulukoilla muutamilla erityisnostoilla sävytettynä (klassikkokisat, lajilegendat, uudet innovaatiot). Vuodesta 1978 alkaen käsittelytapa on yksityiskohtaisempi (Keken mukaantulo ja kilpailujen säännöllisempi raportointi). Suomalaiskuljettajien poissaolo 80-luvun lopulla ei vaikuta kerrontaan, mikä tuo mukaan ammattijournalismin otetta. Itse asiassa Kärkkäisen kirja on eräänlainen suomalainen kevytversio Smithin järkäleestä, koska K:n kirjassa on myös mainittuna kaikki osakilpailut kirjan ilmestymishetkeen asti.
Kirjan kustansi Alfamer, joka parin vuoden aikana toi markkinoille myös F1-talleihin ja 90-luvun kuljettajiin perehtyneet opukset.
Täällä monesti mainittu Melartien Elämä pelissä -kirja on luettu ehtimiseen puhki (vuoden 1998 painos). Sinänsä toivoisin sille uutta päivitysosaa, mutta toisaalta tiedostan, että uuden version historiallinen lisäarvo olisi hieman kyseenalainen, kun 2000-luvun tähtien vaiheet on F1-mediassa veivattu jo moneen kertaan. Tosin Melartien persoonallinen tyyli toisi biografioihin omanlaistaan särmää.
 
Notsip

Active member
Liittynyt
16.7.2007
Viestit
27
Kysytään näin päin: Minkälaisen formulakirjan te foorumilaiset haluaisitte julkaistavan suomeksi? Olisiko se historiikki, elämäkerta tai sillisalaattimainen artikkelikokoelma eri aiheista? Muu, mikä?
 
Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
752
Kysytään näin päin: Minkälaisen formulakirjan te foorumilaiset haluaisitte julkaistavan suomeksi? Olisiko se historiikki, elämäkerta tai sillisalaattimainen artikkelikokoelma eri aiheista? Muu, mikä?
Kirja voisi olla historiikin ja elämän kerran sekoitus. Johon voisi olla lisätty artikkeleita käsitellyistä aiheista.
 
Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9171
Ysärillä ajattelin, että F1-tallien jälkeen Kärkkäinen olisi tehnyt opuksen vaikka F1-radoista. Olisi ollut jotenkin looginen jatkumo.
 
Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
752
Tuli äänikirjana kuunneltua tuo Niki Lauda Formulalegendan elämän kerta kirja. Teksti oli sujuvasti kirjoitettu. Kirjassa käytiin hyvin sujuvasti läpi Laudan F1 uran vaiheita ja uran jälkeisiä aikoja.
Vahva suositus tälle kirjalle(y)
 
Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1063
Tuli luettua Heikki Kullan kirjoittama Mika Salo Elämäni. Kirja oli toki viihdyttävä ja nopeatempoinen, mutta mielestäni sisällöltään yksipuolisen köyhä ja rakenteeltaan heikko. Kulta oli haastatellut kirjan tekoa varten mielenkiintoisia henkilöitä Salon uran varrelta, mutta valitettasti Kulta on keskittynyt pääasiassa nyhtämään myötätuntoa Hockenheimin ’99 kisaa koskien. Toki ärsyttävää oli myös Salon satuilut muutamista kisatapahtumista. Enkä myöskään jaksa hetkeäkään uskoa Salon väittämää siitä, että Ferrari olisi yrittänyt saada mitätöityä Barrichellon sopimuksen vuodelle 2000, jotta Salo olisi saatu puukkoihin.
 
anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1394
Jotta F1 ei olisi ainoaa moottoriurheilua, niin laitetaan tännekin:

Toivonen Pauli, Henri & Harri - Finland's fastest family
Esa Illoinen, McKlein Publishing 2012

Kielet: Englanti/Saksa
 
Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
752
Tuli luettua Heikki Kullan kirjoittama Mika Salo Elämäni. Kirja oli toki viihdyttävä ja nopeatempoinen, mutta mielestäni sisällöltään yksipuolisen köyhä ja rakenteeltaan heikko. Kulta oli haastatellut kirjan tekoa varten mielenkiintoisia henkilöitä Salon uran varrelta, mutta valitettasti Kulta on keskittynyt pääasiassa nyhtämään myötätuntoa Hockenheimin ’99 kisaa koskien. Toki ärsyttävää oli myös Salon satuilut muutamista kisatapahtumista. Enkä myöskään jaksa hetkeäkään uskoa Salon väittämää siitä, että Ferrari olisi yrittänyt saada mitätöityä Barrichellon sopimuksen vuodelle 2000, jotta Salo olisi saatu puukkoihin.
Juu tuon Ferrari sopimus väitteen Salo jo aiemmin heitti. Jossain Teeveestä tulleessa dokkarissa. Jossa kerrottiin Salon moottoriurheilu urasta. Harmi kun nyt en muista ohjelman nimeä.
 
Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
752
Jari-Matti Latvala - Elämän erikoiskoe kirja. Oli hyvä kirja tämä mukava sukellus rallin maailmaan. Kannattaa lukea tai kuunnella äänikirjana tämä kirja(y)
 
Demon Hiili

Well-known member
Liittynyt
26.8.2009
Viestit
153
Tuli tässä pyhinä luettua sellanen kirja kuin:
F1-mestarit Fangiosta Räikköseen
En voi suositella. Suomenkielinen käännös on suoraan sanottuna luokaton, kääntäjä tuskin tuntee F1-sanastoa, vaikuttaa että google kääntäjää käytetty monessa kohdassa.
Ei voi kyllä myöskään kehua kirjassa olevia henkilökuvia mestareista, vaikuttaa kovin hätäisesti tehdyltä rahastus kirjalta.
 
Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690

Sama homma ollut vastassa useassa dokumentissakin mikä on tullut katsottua. Qualifying suomennetaan karsinnaksi aika-ajojen sijaan jne.
 
Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13711
Itsellä luennassa nyt "1994: The untold story of a tragic and controversial F1 season".
Yöllä meni 3een asti lukiessa.
 
Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Luin Heikki Kullan Kimi-kirjan tässä juuri jouluna ja vaikka tavallaan tietysti Kultaa pitää arvostaa koska on tehnyt ison työn suomalaisen F1-journalismin saralla ja tuonut suomalaiseen mediaan muutakin kun ulkomaisista medioista käännettyä ja kopioitua sisältöä, niin silti jotenkin hänen kirjoitustyylinsä on ärsyttävä. Muiden ihmisten suoriksi esitetyistä lainauksista näkee aina Kullan oman "puheenparren" ja tajuaa heti, ettei henkilö itse noin puhu. Tämä korostuu tietysti suomalaisten kohdalla. Lisäksi koko Kimi-kirjan ajan hänellä tuntuu olevan ihmeellinen tarve korostaa omaa "läheisyyttään" Kimin kanssa.

Ja oli kirjassa kyllä aika paljon ihan huttusisältöäkin. Mutta olisiko sitten vain ollut niin, että tarkoitus olikin laittaa yksiin kansiin suurin piirtein kaikki Kullan kokemukset/jutut Kimiin liittyen, jolloin tuo on tietysti ymmärrettävää.
 
Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
752
Tuli tässä pyhinä luettua sellanen kirja
Tuli tässä pyhinä luettua sellanen kirja kuin:
F1-mestarit Fangiosta Räikköseen
En voi suositella. Suomenkielinen käännös on suoraan sanottuna luokaton, kääntäjä tuskin tuntee F1-sanastoa, vaikuttaa että google kääntäjää käytetty monessa kohdassa.
Ei voi kyllä myöskään kehua kirjassa olevia henkilökuvia mestareista, vaikuttaa kovin hätäisesti tehdyltä rahastus kirjalta.
Voihan se olla. Tuo käännös surkea. Saman kirjailijan kirja Niki Laudasta oli ihan jees. Omasta mielestä myös hyvin käännetty suomeksi oli tuo elämän kerta. Voihan se olla että tämä F1 mestarit kirja sitten tehty huonommin.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös