Rallipäiväkirja

arskar1970

Well-known member
Liittynyt
14.10.2012
Viestit
170
No ei ne huomiolla merkityt paikat reittikartasta esiin tule, että mitä siellä on edessä. Sitä varten on tiekirja ja sen piirrokset.

Kaikki kuskitkaan ei nuotista tykkää ajaa, se nuotin teko vaatii taitoa ja harjoitusta, paljon hankalampi juttu kuin luulisi. Kaikissa tämän vuoden kisoissa missä itse olen käynyt on pimeät luokat olleet kuitenkin osallistujamäärältään suurempia.

Jos huomiolla tilanteita riittää niin eikö se nimenomaan kerro siitä että reittikartta on tehty huonosti tai vastaavaa, nehän on niitä ainoita paikkoja mitkä ovat pimeissä kisoissa julkisia.

Kyllä sitä romua on ennen ihan yhtä paljon tullut kun nykyään, todennäköisesti enemmänkin, nyt ongelmaksi alkaa muodostua nopeudet, ne kun on budjettitason renkailla ja alustoilla aika huimia.
 

nese

Well-known member
Liittynyt
3.9.2011
Viestit
1017
Vähän aiheen ohi, mutta harrasterallihan piti alunperin olla nimensä mukaan harrastekuljettajille tehty sarja. Tällä hetkellä nuo hamun kisat näyttävät houkuttelevan aika paljon noita "ammattikatsojia", vaikka samana päivänä olisi joku AKK:n kisakin, koska porukka tietää, että noissa tulee romua. Onko tuo nyt sitten kovin kuljettajaystävällistä, jos kolmasosa porukasta tekee remonttia kisan jälkeen? Tässä nyt toki tulee se, että jokainen päättää itse vauhtinsa, mutta kun katsoo esimerkiksi noita Juukan teitä ja ulosajoja, niin osa melko hitaasti ajavistakin kuskeista sai autonsa kaadettua. Toki ainahan se on kuljettajan virhe, mutta vaikka hienoja teitä näyttävät olevankin, niin aika haastavat varmasti monille ei niin kokeneille kuskeille. Jossain ei sarjaan kuuluvassa hamun kisassa olisi mielenkiintoinen kokeilla tuota spriteissä käytössä olevaa juttua, että pätkistä laitettaisiin videot nettiin etukäteen ja kyseltäisiin sitten, mitä harrastelijat olivat mieltä, oliko mielekkäämpää harrastaa.
 

Tume88

Well-known member
Liittynyt
18.1.2019
Viestit
398
Se kertoo vain ja ainoastaan kuljettajaparin välinpitäämättömyydestä varoitettua paikkaa kohtaan.
Yleensä kyllä, tosin olen ollut kerran paikassa jossa tiekirjan mukaan mutka kääntyi nypyn jälkeen oikealle, niin kuin se kääntyikin, heti vasurin jälkeen. Tosin harvinaisia juttujahan nämä ovat
 

cesar

Well-known member
Liittynyt
21.10.2009
Viestit
998
Vähän aiheen ohi, mutta harrasterallihan piti alunperin olla nimensä mukaan harrastekuljettajille tehty sarja. Tällä hetkellä nuo hamun kisat näyttävät houkuttelevan aika paljon noita "ammattikatsojia", vaikka samana päivänä olisi joku AKK:n kisakin, koska porukka tietää, että noissa tulee romua. Onko tuo nyt sitten kovin kuljettajaystävällistä, jos kolmasosa porukasta tekee remonttia kisan jälkeen? Tässä nyt toki tulee se, että jokainen päättää itse vauhtinsa, mutta kun katsoo esimerkiksi noita Juukan teitä ja ulosajoja, niin osa melko hitaasti ajavistakin kuskeista sai autonsa kaadettua. Toki ainahan se on kuljettajan virhe, mutta vaikka hienoja teitä näyttävät olevankin, niin aika haastavat varmasti monille ei niin kokeneille kuskeille. Jossain ei sarjaan kuuluvassa hamun kisassa olisi mielenkiintoinen kokeilla tuota spriteissä käytössä olevaa juttua, että pätkistä laitettaisiin videot nettiin etukäteen ja kyseltäisiin sitten, mitä harrastelijat olivat mieltä, oliko mielekkäämpää harrastaa.
Noh, tähän täytyy myös sanoa, että harrasteralleisa reitin "taso" ja merkintälinja vaihtelee erittäin paljon. Keuruun hamu oli kuskeille mallia "opasta sokea opaskoiralla perille" teiden mitäänsanomattomuuden, siiman määrän sekä muiden merkintöjen myötä. Täys kulttuurishokki oli varmasti lähteä ajamaan oikeasti haastaville teille. Osittain käy, että niität mitä kylvät, jos reittien haastavuus vaihtelee näin paljon.
 

arskar1970

Well-known member
Liittynyt
14.10.2012
Viestit
170
Toi Keuruun siimaviidakko oli kyllä ihan älytön. Tarvitaanko ohjaavaa siimaa montakymmentä metriä olemattomiinkin paikkoihin? No tollanen merkintälinja yleensä aiheuttaa sen isomman mällin jossain merkkaamatta jääneessä paikassa.
Noh, tähän täytyy myös sanoa, että harrasteralleisa reitin "taso" ja merkintälinja vaihtelee erittäin paljon. Keuruun hamu oli kuskeille mallia "opasta sokea opaskoiralla perille" teiden mitäänsanomattomuuden, siiman määrän sekä muiden merkintöjen myötä. Täys kulttuurishokki oli varmasti lähteä ajamaan oikeasti haastaville teille. Osittain käy, että niität mitä kylvät, jos reittien haastavuus vaihtelee näin paljon.
 

Onzah

Suurmestari
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
832
Sijainti
Jossakin Itärallin pätkällä
Autoagentit Ralli 3.10.2020

Kauden päätöskilpailuna itsellä toimi Autoagentit Ralli Joutsassa. Ehdin ennen sulkua ajamaan erikoiskokeet 1 ja 4 läpi, ja päädyin katselemaan Ovisepät-rallistakin tuttuun katselupaikkaan ykköselle, hämäävään ysikymppioikeaan. (Kiitos Kendalle vaan videosta :))
Katsojia oli paikassa about puoli miljoonaa, aina kaljahattuakin myöten, mutta hyvin sinne mahtui.
Tapahtumia oli melko vähän alkuun, muutama leveäksi meno, ja puolet katsojista poistuikin noin numeron 60 kohdilla. Kuitenkin yritys alkoi kovenemaan, ja numero 91 kippasi monttuun selälleen. Ensimmäinen rallikaato mitä olen todistanut paikan päällä, ja videon äänistäkin sen huomaa. Harmiksi kamerasta loppui akku noin numeron 125 kohdilla. Sen jälkeen yksi Ascona hajotti vielä vetoakselin, ja muutama hartialukko paikassa nähtiin.

Mahtava kauden päätös!

Videota:
 

Seniorikansalainen

Altmeister
Liittynyt
26.11.2017
Viestit
144
Sijainti
Joensuu
"Ensimmäinen rallikaato mitä olen todistanut paikan päällä" Voi mahoton, miten yksi lause saa tuntemaan itsensä ihan järkyttävän vanhaksi ja kaiken jo kokeneeksi.

Ensimmäinen rallikaato tuli nähtyä joskus -70 luvun alussa ja sen jälkeen niitä on nähty satoja lisää. Tänään ei Joutsassa tullut lisää, mutta mukava vanha paikka Suurajojen ajoilta tuli tsekattua. Ne portaat ovat kai niin tunnettuja, ettei niihin enää kukaan aja. Ihan näyttäviä pelastuksia ja suorituksia silti nähtiin. Meitä vanhoja setiä, jotka olivat paikalla jo -80 luvulla (ajamassa tai katsomassa), oli taas arvioimassa suorituksia. Yleisarvosana: Ihan hyvä.
 

Liitetiedostot

Viimeksi muokattu:

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4961
Sijainti
Parc Fermé
Hyvä Onzah! Hienoa reportointia.

Pitääsköhän oma hiljaiselo päättää tähän kohtaan. Kahdelta viimeviikonlopulta löytyy raportointia.

Pohjanmaaralli oli viikko sitten.
EK2, Jääskänjärvi. Naatiskelin rauhallisesta iltatunnelmasta, oiskohan ollut 20 henkeä itseni lisäksi... ihan kuin oisi armeija-aikoihinsa palannut kun oli vitun kylmä tuulenvire, vitun pimeää ja kiitos puhelimen akun loppumisen/akkupankin lataamatta jättämisen, olin aivan pihalla ajankulusta ja mitä ympärillä tapahtuu. Pl. se et ralliautot ajaa vierestä. Ja rallireissu ei ole mitään jos ei vähintään kerran kastu läpimäräksi. Myös munasuojille ois ollut tarvetta kun sain yhden kiven kasseille. Tai sitten se oli universumin tapa kertoa että sinun on käytettävä preseratiiveja.

EK8 - Ylikylä ja heinälatomutka ennen ed. pätkällä tullutta lanssitaukoa. Hämärästi tuli todistettua Metsälän ulosajo kauempaa käsin. Ajosuoritteista huomasi että moni on keskeyttänyt ja tärkeintä oli vaan maaliinpääsy, Ala-Talkkarin lisäksi Koski-Lammin veljeksien toinen osapuoli oli ainoa joka säväytti suht optimistisella ajolinjallaan. Lanssitauon aikana siirryin peltoaukealle katselemaan Skodan raatoa... ja katsomaan loppupätkän sieltä. Pari autoa veti pellolle. Ei vakavempaa. Pirusti väkeä, kuvaajia, ja kaljahattu. Jo pelkästään kuvauskalustoa oli enemmän täällä kuin EK2:n katselupaikalla ihmisiä... ja virkistävä sadekuuro.

Tänään olikin sitten ohjelmassa Kasitien Katsastus - Rantaralli, Mynämäen suunnilla.
EK1.
Startin jälkeinen huomio, luonnonhelmassa kalliolla kököttäen. Pari leveämpää linjaa. Eipä nyt muuta mainittavaa.

EK8
N. 1km lähdöstä ollut tiukka mutka vähän ennen huomiota. Yksi kappale ulosajoja... ja todella rajunnäköinen sellainen.

Muuten todella kaunis syyspäivä oli rannikon suunnilla.
 
  • Like
Reaktiot: DC

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo
Autoagentit rallissa hieno ilma ja hyvä meininki. Mikäs sen parempi rallipäivä. Ajettiin kaikki pätkät läpi kun karttaa ei irronnut mistään (sinällään erittäin hienoa että se ei vuotanut). Ykkösen ainoa paikka joka pisti silmään oli tämä yleisörysä. Katsottiin 50 ensimmäistä ja mentii kolmoselle.

Päädyttiin peltoysikymppi oikeaan, mutta aateltiin että nähtäisiin myös edeltävä linjavika. Hirveää huutoa että pois pellolta näkyvistä ja yleisö ohjasi sisämutkassa olleen järkkärin toimia. Missään nimessä ei oltu vaarallisessa paikassa, eikä meitä edes näkyny, menihän se mitsukin ojaan. Vähä keitti itsellä ja huusin takasin. Turhaa itseltä. 🙄
Noh, paikka oli vähän tylsä niin siirrytttin 800m eteenpäin risteykseen, jossa oli jos jonkilaista ajosuoritusta. Harvoin meen risteyksiin katsomaan mutta nyt oli kyl kannattavaa.

Kolmosen paikka jossa Aarne yms. meni itseltä kyllä ohi. Ei ollut kummoinen mutka läpiajattaessa.
 

Onzah

Suurmestari
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
832
Sijainti
Jossakin Itärallin pätkällä
Ajettiin kaikki pätkät läpi kun karttaa ei irronnut mistään (sinällään erittäin hienoa että se ei vuotanut).
Plussat kyllä tuosta että kartta tuli tosiaan julki vasta kisapäivän aamuna. Itse olin Huttulan Teboililla noin puoli kymmenen hujakoilla, ja 10 minuutin miettimisen jälkeen ehti ajamaan läpi EK:t 1 ja 4 ennen kuin sulku alkoi ykkösellä klo 11. Mukavampi oli lähteä päivään kun tiesi, että muilla ei ole vastaavanlaista etulyöntiasetelmaa reittien suhteen kuten normaalisti jos niitä olisi hinkattu viimeiset 2 viikkoa ennen kisaa. Eikä tuolla ollut kovaa tungosta pätkää läpiajettaessa, itse ainakin ajelin rauhalliseen, omaan tahtiin läpi, havainnoinnille jäi aikaa enemmän. Ykkösellä ois ollut varmaan 3-4 muutakin siistiä katselupaikkaa, mutta se maalin jälkeinen tie vasta olikin komeaa! Nelosella maalipäässä olisi ollut pari ihan komeaa katselupaikkaa, mutta sitä nelosen Fiestan lipsahduspaikkaa en ymmärtänyt, paikka joka oli niin selkeä kun olla ja voi.
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo
itse ainakin ajelin rauhalliseen, omaan tahtiin läpi, havainnoinnille jäi aikaa enemmän. Ykkösellä ois ollut varmaan 3-4 muutakin siistiä katselupaikkaa, mutta se maalin jälkeinen tie vasta olikin komeaa!
Se oli kyllä nättiä tietä mutta luonnonsuojelualue niin ymmärtäähän sen.

Tuo kyllä kun ajaa läpi niin se kultainen keskitie on vaikea. Juuri tuo että rauhallisesti hyvää tahtia on se mihin pitäisi pyrkiä. Nyt oli taas niitä jotka ajaa siviiliautolla rallia pätkien läpi, pahimmillaan 100km/h ja sit niitä jotka ajaa 30-40km/h läpi pätkää ja perässä 7 auton jono.

60km/h on sellainen hyväksi koettu vauhti jossa näet kyllä että onko paikka paha, mutta ehdit reagoida hyvin esim. vastaan tulevaan autoon.

Mutta toki kaikki saa ajaa niitä pätkiä läpi ihan omaan tahtiinsa ja on siellä varmasti joukossa ihan paikallisia asukkejakin et en silleen arvostele kenenkään tyylejä. Mutta tuo reuhaaminen pitäisi saada pois.
 

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11178
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Päädyttiin peltoysikymppi oikeaan, mutta aateltiin että nähtäisiin myös edeltävä linjavika. Hirveää huutoa että pois pellolta näkyvistä ja yleisö ohjasi sisämutkassa olleen järkkärin toimia. Missään nimessä ei oltu vaarallisessa paikassa, eikä meitä edes näkyny, menihän se mitsukin ojaan. Vähä keitti itsellä ja huusin takasin. Turhaa itseltä. 🙄
Paikka mainittu katsojaoppaassa - missä katsojia ohjaava siima? Sisäkurvissa se oli ihan fiksusti. Olis sit ollut siima tai kyltti jos sinne ei katsojia haluttu
 

Kenda

Well-known member
Liittynyt
11.10.2015
Viestit
2702
Sijainti
Penkalla
Eilen Rantarallissa nelosella ja kutosella päivystelemässä, lisäksi pikkuveli oli vitosella ja sai yhden tilanteen tallennettua. Kutosella tosiaan bemarista kaaret petti puuosuman seurauksena, ja loppuvaiheessa yhdellä kanssakatsojalla oli yritystä jäädä auton alle...
 

Onzah

Suurmestari
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
832
Sijainti
Jossakin Itärallin pätkällä
XMeal Rallisprint 10.10.2020, Saarijärvi

Jäi tänne ihan päivittämättä tämä virallinen kauden päätös, kausi ei siis päättynyt Joutsaan kuten aiemmin luulin. Itse majailin molemmat kierrokset lippupisteen 20 kohdalla, siinä saldona yksi Mitsun selätys ja hyvää liippiä molemmilla kierroksilla. Samassa paikassa mm. JPeltsi ja kaljahattukin kakkoskierroksella. Tapahtumiahan kisassa oli kuin kultaisella 80-luvulla, lähes jokaisessa paikassa tapahtui ja kyllä sai olla erittäin huono tuuri jotta nollakisan sai itselleen tuolta.

JPeltsin video:


E: Kvantitatiivisia lukuja kaudesta:
- 2 rallia, 2 rallisprinttiä, 1 rallin harkkapätkä
- Saldo kaudesta 2 kaatoa + pari muuta ulosajoa
- Kilometrejä auton ratissa yli 700, kävelyä n.4-5 km
- Litratolkulla vettä + juotavaa, muutama Red Bull.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös