A-ryhmän jutustelu

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5221
Sijainti
Suonionkatu 1 C
markku93.JPG

Markku oli tunnetusti tuuraamassa Paris-Dakarissa loukkaantunutta Vatasta vuoden 1993 Portugalin rallissa. Tuloksiin jäänyt yleiskilpailun nelostila ei kerro koko totuutta - Fordeilla olisi ollut vähän enemmän kiire, mikäli Markku ei olisi maksanut erinäköisistä teknisistä ongelmista ensimmäisenä päivänä niin paljon.

markku93_2.JPG

Vielä keväällä 1993 mikään ei antanut osviittaa, että koko homma olisi elokuun lopussa paketissa 🙁 Mikähän kuvio Markulla on ollut kiikarissa tuohon U-Seelanti/Jyskälä/Australia-kombinaatioon...?

VM 4/93
 

Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
522
Sijainti
pk.seutu
Oliko Sainzin tulo Subarulle, jolla Markku siis viimeisen mm-rallinsa ajoi, selvää jo tuolloin elokuun lopulla? Olisiko se voinut vaikuttaa asiaan? Tuolloin kuitenkin Carlos taisi olla kuskimarkkinoilla halutumpi nimi näistä kahdesta.
Kolmoskuskin paikkaakaan ei irronnut, kun talli päätti lähteä 94 kauteen kahdella kuljettajalla. Sainz ja McRae.
Sitä Subben kolmannen kuljettajan paikkaa taisi tavoitella myös Vatanen jossain vaiheessa.
Tai ehkä Markku vain ajatteli, että mm-rallien osalta oli tunnit tullu täyteen.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Tai sitten se Jyskälän kiveen ajo sai tallipäälliköt toteamaan et ei tuu enää mitään. Aika on ajanut Max Attackin ohi. Kilpailu jakkaroista oli kovaa ja kuten vanha viisaus toteaa, niin olet juuri niin hyvä kuin viimeisin kilpailusi osoittaa. Se Jyskälän kiveenajo ei oikein käynyt hyvästä työnäytteestä.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14526
Sijainti
Tampereen lenkki
Miten Toyota sitten jäi turbovilpistä kiinni? Avattiinko turbo kilpailukatsastuksessa vain kuinka? Tosin virityshän oli sen verran nerokas, että prikat eivät olleet itse föönissä vaan föönille menevän letkun kiristyspannassa.
Jossain (täällä?) spekuloitiin että tallin sisältä joku "puhalsi pilliin".

Korjataanpa sen verran, että kun tarkistin Juha Kankkusen Tie -kirjasta, niin siellä mainitaan; "auton moottori menetti lähes 100 hevosvoimaa, eniten kaikista MM-talleista, kun turbon ilmanottoaukkoa pienennettiin 34 millimetriin FIA:n uusien säännösten takia".
Muistelen jossain mainitun, että Mitsulle tuo pienempi kuristin toimi parhaiten.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5221
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Recaldehan voitti N-ryhmän ennen Saku Vierimaata.
Pieni tarkennus, että N-ryhmän voitti de Mevius, Vierimaan ollessa toinen. Mutta Sakun sijoitus ratkaisi N-ryhmän Cupin kohtalon, sillä kakkostila olisi riittänyt Recaldelle mestaruuteen. Nyt oli tyytyminen ryhmän kolmostilaan RAC:ssa ja sitä myötä tittelikin meni Pascal Gabanille.
 

Onzah

Suurmestari
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
831
Sijainti
Jossakin Itärallin pätkällä
Pieni tarkennus, että N-ryhmän voitti de Mevius, Vierimaan ollessa toinen. Mutta Sakun sijoitus ratkaisi N-ryhmän Cupin kohtalon, sillä kakkostila olisi riittänyt Recaldelle mestaruuteen. Nyt oli tyytyminen ryhmän kolmostilaan RAC:ssa ja sitä myötä tittelikin meni Pascal Gabanille.
Totta, hyvä korjaus. Todella erikoinen kisa kyseessä, VM:n raportin mukaan Tomi Palmqvist teki pyörähtelyn maailmanennätyksen tuossa kyseisessä kisassa ja silti sijalle 15.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5221
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Todella erikoinen kisa kyseessä,
Mahtava kisa kyllä. Markku sai viimeinen pitkään himoamansa RAC:n ykköstilan, joka jäikin sitten uran viimeiseksi MM-voitoksi. Silti pitää vähän harmitella sitä, miten loistavan kisan ajanut Mikkola suistui auringon häikäisemänä viimeisenä aamuna johtopaikalta ulos tieltä ja menetti tarjolla olleen voiton.

rac88.JPG

Vierimaan kisasta vielä tällainenkin yksityiskohta. De Meviuksen voittomarginaaliksi jäi 2:51...
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14526
Sijainti
Tampereen lenkki
On kyllä mun mielestä jotenkin uskomattomin rotkostanostaminen se Markun ulosajo Skotlannin lumisilla teillä. Tai no, ehkä vastaavaan statukseen pääsee myös Alain Oreille Montessa 1988. Jossain videolla näkyy kuinka Oreille kävelee jo takki päällä ihan täysin keskeyttäneenä, mutta sitten yleisö nostaakin auton tielle ja loppusijoitus on neljäs!
 

Onzah

Suurmestari
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
831
Sijainti
Jossakin Itärallin pätkällä
Mahtava kisa kyllä. Markku sai viimeinen pitkään himoamansa RAC:n ykköstilan, joka jäikin sitten uran viimeiseksi MM-voitoksi. Silti pitää vähän harmitella sitä, miten loistavan kisan ajanut Mikkola suistui auringon häikäisemänä viimeisenä aamuna johtopaikalta ulos tieltä ja menetti tarjolla olleen voiton.
Usein mainitaan Mikkola, joka menetti voiton, mutta myös koko kauden rämpinyt Juha Kankkunen oli johdossa vielä viimeisenä aamuna erikoiskokeelle 44/52 saakka, kunnes osuma puuhun laski öljyt pihalle ja Celica jäi siihen. Mikkolan todellinen keskeytysyy oli ulosajo erikoiskokeella 47, jonka jälkeen ojasta peruutusvaiheessa Mazdan laatikko petti ja kisa jäi siihen.

E: 21 erikoiskokeen jälkeen 11 parhaan joukossa oli 7 suomalaista, melkoista dominanssia.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5221
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Usein mainitaan Mikkola, joka menetti voiton, mutta myös koko kauden rämpinyt Juha Kankkunen oli johdossa vielä viimeisenä aamuna erikoiskokeelle 44/52 saakka, kunnes osuma puuhun laski öljyt pihalle ja Celica jäi siihen. Mikkolan todellinen keskeytysyy oli ulosajo erikoiskokeella 47, jonka jälkeen ojasta peruutusvaiheessa Mazdan laatikko petti ja kisa jäi siihen.
Joo, ei Kankkusen suoritusta ole toki syytä vähätellä ollenkaan - päinvastoin (siellähän oli Celica välillä jo tulessakin etc.). Mutta jotenkin se olisi ollut hienoa, jos wanha kettu Mikkola olisi korjannut potin Mazdalla. Ja Mikkolan ulosajosta vielä se, että se ei ilmeisesti ollut ns. perinteinen ulosajo, jossa ajetaan ylikovaa ulos tieltä, vaan enemmän auringon häikäisystä johtunut tieltä suistuminen. Noh, perinteistä RAC:ta toki sekin.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8221
Enpä ole tätä ennen nähnyt kuvia tästä '90 RAC-rallin rullauksesta ->



"Auto lähti kuin nappi paidasta"

"Tinttasin täysillä mutkaan ja jääläikkään. Auto lähti käsistä kuin nappi paidasta", Kankkunen kuvaili tilannetta värikkääseen tapaansa.

"Auto teki epälukuisan määrän voltteja ja päätyi tien vieren rinteeseen niin, että rytkyi. Se lyheni kerralla metrin kummastakin päästä", jatkui lennokas selostus.


Leukansa ja huulensa Kankkunen teloi jossain ilmalennon vaiheessa. Kasvot osuivat rattiin.


Ulosajon rajuus syntyi siitä, että reitillä oli kaksi mutkaa melkein peräkkäin. Kankkunen oli lentää ulos jo ensimmäisessä mutkassa, mutta selvitti kaasua lisäämällä sen. Toisessa mutkassa vauhti oli sitten liian kova auton pitämiseksi tiellä.

"Autosta hajosi jopa bensiinitankki ja sain muutaman litran polttoainetta päälleni", Kankkunen selvitti.

Kartanlukija Piirosen mukaan Kankkusen ensimmäiset sanat rytinän tauottua olivat "Nyt ulos, bensaa tulee päälle."


Hermosauhut jäivät väliin

"Juha taisi lyödä sivulasia rikki ennenkuin saimme rullattua ikkunan auki", Piironen muisteli.

Raju ulosajo kolhaisi kaksi maailmanmestaruutta ajaneen parin ammattiylpeyttä. Kankkunen motkotti häntä kasvot verisenä kuvanneelle valokuvaajalle ja Piironen epäili, että "taas tuli lehdille oikein hehkutettavaa". Siinä hän olikin oikeassa.

HS 29.11.1990
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8221
Päivän teemaan sopien, aloitustunnelmia vuodelta ysiviis ->


VALENCE - Monte Carlo-rallin matkailuajona ajettava kokoontumisajo on ajajien kannalta tylsä, mutta ei aivan riskitön. Siitä antoi havainto-opetusta Torinosta lauantai-iltana startannut Juha Kankkunen, joka saapui sunnuntai-iltana Valenceen melkoinen lommo Toyotansa oikeassa kyljessä.

"Jonkinmoinen Delekuuri siihen antoi pusun", Kankkunen naureskeli sunnuntai-aamun tilannetta Alpeilla.


"Ajoimme sumussa vuorenhuipulla kulkevaa tietä muutaman auton jonossa. Yksi kaveri lähti mukamas kääntymään parkkipaikalle, mutta tekikin U-käännöksen osuen epähuomiossa meidän kylkeemme", Kankkunen selvitti.

Vauhtia ei kummallakaan osapuolella ollut juuri nimeksi, joten Kankkunen pääsi jatkamaan matkaansa takapyörään kihnanneen pellin oiottuaan ja juteltuaan kymmenisen minuuttia poliisin kanssa.


Toinen tänään alkavaan Monte Carlo-ralliin lähtevä suomalainen, Mitsubishin tehdaskuljettajana ensimmäisen täyden kauden aloittava Tommi Mäkinen saapui Valenceen Pohjois-Ranskan Reimsistä ilman kommelluksia.


Tositoimet rallissa ja tämän vuoden MM-sarjassa alkavat tänä aamuna. Huippukuljettajien tunnelmat kilpailun aattoiltana olivat lievästi sanoen hämmentyneet. Uusien rengas- ja huoltosääntöjen vaikutusta ei kukaan voinut varmuudella tietää. Suurin epävarmuustekijä on se, että huoltojen harventumisen vuoksi periaatteessa aina kaksi peräkkäistä ek:ta on ajettava samoilla renkailla. Aiemmin renkaat voi vaihtaa ja vaihdettiin jokaiselle ek:lle ja silti virhevalintoja pääsi tapahtumaan.

"Huippukuljettajatkin joutuvat nyt ajamaan ainakin 50 prosenttia erikoiskokeista väärillä renkailla, huono-onnisemmat ehkä jopa sata prosenttia", tiivisti Mitsubishille jäänuotteja tekevä Markku Alenin entinen kartanlukija Ilkka Kivimäki tilanteen.


"Kun sitten huomaa pätkällä, että renkaat ovat väärät, niin on oltava malttia ajaa kaikessa rauhassa huono aika. Jo seuraavalla pätkällä joku toinen joutuu samaan tilanteeseen ja erot tasoittuvat", Kivimäki filosofoi Valencen tummuvassa illassa.


Täyttä lumirallia ei Montesta tule tänäkään vuonna, vaikka tutustumisajon aikana nietokset olivat korkeat. Asfalttiteillä ajettavilla erikoiskokeilla vallinnee jälleen todellinen sekakeli: lunta, jäätä, sohjoa, märkää asfalttia ja kuivaa asfalttia. Kaikki yhdellä ja samalla ek:lla korkeuseroista ja varjopaikoista sekä vuorokauden ajasta riippuen.



Ennakkosuosikkeja ovat neljän tehdastallin kaikki kymmenen ajajaa: Toyotan Juha Kankkunen, Didier Auriol ja Armin Schwarz; Subarun Carlos Sainz, Colin McRae ja Piero Liatti, Mitsubishin Tommi Mäkinen ja Andrea Aghini sekä Fordin Francois Delecour ja Bruno Thiry. Siinä mielessä tilanne on hieno; Monte Carlosta on tulossa jännittävä, aito urheilukilpailu.

Kymmenen suosikin joukossa on kaksi suomalaista. Kankkuselle, joka saattaa olla viimeistä kertaa Montessa Tyynenmeren sarjaan siirtymissuunnitelmiensa vuoksi, toivoisi vihdoin voittoa yhdeksännellä yrityksellä. Edellisestä MM-rallin voitostakin (viime vuoden Portugali) on kulunut jo kohta 11 kukautta.



Tommi Mäkisen voitto olisi toinen Mäkisille 30 vuoden tauon jälkeen. Kolme vuosikymmentä sitten asialla oli Timo Mäkinen, joka loi voitollaan legendan lentävistä suomalaisista.

Tommi Mäkinen lähtee matkaan hyvin testatulla autolla. Hänellä on takana kunnioitettavat 2 000 testikilometriä Mitsubishillä. Luottamus autoon ja omiin kykyihin on vakaa.

"Tähän kilpailuun ja tähän kauteen lähden korkein tavoittein", vasta toista kertaa Monte Carlossa ajava Mäkinen vahvisti.


Rengasrulettia ajatellen Mäkinen oli salaperäinen.

"Mietin tuossa matkalla yhtä omaa ideaa. Sellaista ei ole aiemmin kokeiltu. Joka tapauksessa uusien huoltosäntöjen vuoksi täällä voi joutua tekemään huimiakin ratkaisuja", Mäkinen vihjaisi pitäen kuitenkin toistaiseksi ideansa omana tietonaan ja siirtyen samantien tiukkaan neuvonpitoon suomalaisten jäänuotittajiensa ja Michelinin ranskalaisen rengasasiantuntijan kanssa.



Kankkusen tavoite tälle kaudelle on myös kova.

"Tallille ei viimevuotista parempaa sijoitusta (valmistajien mestari) voi saada, mutta itselle pyrin hankkimaan paremman kuin viime vuoden kolmas", Kankkunen lupasi. Ja koska toiset sijat ovat Kankkuselle yhtä kuin tappio, niin tähtäimessä on viides maailmanmestaruus.


23.1.1995
HANNU HÄNNINEN Helsingin Sanomat
 

franz galle

Well-known member
Liittynyt
22.4.2008
Viestit
237
Kiitos mjs.

Monte-Carlo kokoontumisajoineen se rallifanin mieltä kutkuttava romanttisuus.
Walter Röhrl: "sen kisan voittaja saa aina puolen vuoden etumatkan muihin"
No, Neuvillelle sekään ei riittänyt viime vuonna.

Waldegårdin tuplavoitto Porschella 1969-70 ja kademieli ruotsalaisiin.
Darnichen hullu loppukiri Stratoksella 1979 ja Hannu Mikkolan ikuinen epäonni.
Röhrlin neljä peräkkäistä voittoa ihan erilaisilla autoilla.

Mikä siinä muuten oli että Tommi Mäkisen neljän (?) putki ei sitten tuntunut miltään.
 
Viimeksi muokattu:

anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1394
Waldegårdin tuplavoitto Porschella 1969-70 ja kademieli ruotsalaisiin.
Darnichen hullu loppukiri Stratoksella 1979 ja Hannu Mikkolan ikuinen epäonni.
Röhrlin neljä peräkkäistä voittoa ihan erilaisilla autoilla.

Mikä siinä muuten oli että Tommi Mäkisen neljän (?) putki ei sitten tuntunut miltään.
Minä väitän, että taustalla on sarjapainotteisuuden kasvu kilpailujen kustannuksella. Ennen Monte oli isompi tapaus, ja kun kaikki huiput oli yleensä paikalla, nosti se kilpailun arvoa moneen muuhun kisaan nähden. Nykyään (ja Mäkisenkin aikaan) kaikki huippukuskit on paikalla joka kisassa. Myöskin erilaiset variaatiot kisaformaatissa, kokoontumisajo, kisan pituus jne. vaikuttavat kisan luonteeseen ja maineeseen. Nykyään jäljellä on kyllä vaihtelevat olosuhteet, mutta niihinkin vastaaminen on yhtä kompromissien hierontaa, kun säännöistä on tehty niin tiukat.

Tosiaan ennen Monten voitto oli sellainen, että sitä juhlittiin kuin maailmanmestaruutta. Nykyään se kuitataan lähinnä, että "obviusly to be honest its nais tu ket som points to tsämpionsip."
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8221
Jatketaan kun kerran aloitin, avauspäivään ysiviis ->


VALENCE - Voimakkaasti muutetuista MM-rallien säännöistä huolimatta Monte Carlo-rallin ensimmäinen ajopäivä sujui ilman katastrofeja. Päivän suurin yllätys oli Toyotan vaisu vauhti. Viime vuoden mestaritalli näyttää kärsineen eniten uusien sääntöjen määräämästä turboahtimen lisäkuristamisesta.


Kieltämättä myös rengasvalintojen vaikeutuminen näkyi tavallista suurempina aikaeroina erikoiskokeilla, mutta saman syyn vuoksi on lupa odottaa erojen tasoittumista jatkossa, jos maanantaina onnistuneet puolestaan tekevät virheitä.


Parhaiten onnistui ensimmäisenä päivänä Subarun Carlos Sainz. Lähes ongelmaton päivä ja kaksi pohja-aikaa päivän kuudelta ek:lta toivat espanjalaisen maanantain ympyränmuotoiselta reitiltä takaisin Valenceen 44 sekunnin johdossa ennen Fordin Francois Delecouria.


Suomalaisista nopeampi avauspäivänä oli ehkä hiukan yllättäen Mitsubishin Tommi Mäkinen, joka oli kolmas 1.38 kärjestä. Toyotan Juha Kankkunen jäi puhtaasti moottorin voimanpuutteen vuoksi viidenneksi 1.59 perässä. Kankkusen molemmin puolin oli ahdasta, sillä neljäs oli tallitoveri Didier Auriol vain kolme sekuntia suomalaista nopeampana. Kankkusesta vaivaisen sekunnin päässä oli Fordin Bruno Thiry.


"Virheellisiä rengasvalintoja tai muuta häikkää minulle ei sattunut. Jääminen kärjestä on kaikki moottorin heikon tehon syytä", Kankkunen sanoi.


Tommi Mäkinen oli tyytyväinen tehoihin ja muutenkin päiväänsä, vaikka monenlaista kommellusta siihen mahtui.

"Toisella erikoiskokeella pyörähdin pari kertaa ilman suurempaa ajanhukkaa. Ja päivän viimeisellä erikoiskokeella autoon päässyt sadevesi rupesi huurtamaan tuulilasia sisäpuolelta", Mäkinen raportoi.


"Yritin parhaani mukaan tihruta tuulilasin alareunasta pienestä kirkkaasta paikasta tien kulkua. Se oli kieltämättä aika jännää touhua." Monte Carlon perinteiden vastaisesti kaikki kymmenen tehdaskuljettajaa välttyivät keskeyttämisiltä. Huonommin toimivien renkaiden vuoksi autoja ehkä ajettiin tavallista varovammin, ainakin ek-ajat olivat nyt huomattavastikin hitaampia kuin niiden aikanaan tehdyt ennätykset.


Tyypillisen esimerkin uudenlaisesta rengastaktikoinnista antoi Delecour. Hän lähti ainoana kärkimiehistä pitkälle (41,3 km) ja liukkaalle ek 3:lle (Burzet) nastattomilla renkailla.

"Jouduin ajamaan jäisen osuuden aivan matelemalla, mutta uskon että seuraavalla ek:lla korvaan menettämäni ajan", Delecour tuumi Burzet'n jälkeen.


Kun välissä ei ollut huoltoaluetta, joutuivat kaikki jatkamaan samoilla renkailla. Delecour olikin ek 4:n nopein, mutta vain vajaat puoli minuuttia. Burzet'lla hän oli hävinnyt minuutin, joten taktiikka epäonnistui.

"Tein virheen", myönsi Delecour.



Järjestäjät armahtivat ajajia päätettyään sallia yhden ylimääräisen renkaanvaihdon kuivalla ajetun ek 1:n ja korkeimmalta kohdaltaan lumisen ek 2:n välillä. Näin kuljettajat joutuivat päivän aikana ajamaan samoilla kumeilla vain ek:t 3 ja 4 sekä ek:t 5 ja 6.


Kärkimiehistä päivän suurin epäonnistuja oli viime vuoden viimeisen MM-rallin voittanut Subarun Colin McRae. Hän ajoi ek 2:lla ulos ja mylläsi lumihangessa kolmatta minuuttia ennen tielle pääsyään. Kaksi ek-pohjaakaan ei nostanut skottia päivän päätteeksi 9. sijaa korkeammalle.


MM-sarjan mielenkiinnon kannalta ensimmäisen päivän tulos oli mainio. Neljä ensimmäistä edusti jokainen eri tallia. Neljän MM-sarjaan täysipainoisesti osallistuvan tallin kalustoissa ei ehkä ole ratkaisevan suuria tasoeroja, vaikka Kankkunen Toyotan tehon puutetta manailikin.



Katsojien ilkivaltaiselta lumileikiltä ei vältytty tänäkään vuonna. Viime vuonna tielle lapioidun lumen seurauksena oli sekä Colin McRaen että Armin Schwarzin ulosajo kärkisijoilta.

Nyt vahingot olivat lievemmät eikä kukaan kärkimiehistä lipsahtanut ulos.


Vihaisin päivän viidennen ek:n (St. Bonnet-le-Froid) maalissa oli Delecour. Jostain syystä katsojat eivät tehneet eroa ranskalaisen ja ulkomaalaisen kuljettajan välillä, kuten viime vuonna.


Mäkiselle katsojien heittämä lumi oli koitua kohtalokkaaksi.

"Yhdessä kurvissa törmäsin lumiläikkään ja lipsahdin ulos. Onneksi pääsin samalla vauhdilla heti takaisin tielle", Mäkinen kertoi.



Monte Carlo-rallin toinen osuus tiistaina alkaa Valencesta ja päättyy Digneen. Osuuden pituus on 526 km. Erikoiskokeita on kuusi kappaletta, yhteispituudeltaan 167 km.

24.1.1995
HANNU HÄNNINEN Helsingin Sanomat
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8221
Lisäksi

VALENCE - Juha Kankkusen olemus Monte Carlo-rallin ensimmäisen päivän iltana Valencessa oli alistuneen miehen.

"Voimaa ei ole eikä auto siksi kulje", Kankkunen tiivisti Toyotan ongelman.

"Ilmeisesti meillä ei tekninen sopeutuminen neljällä millillä pienentyneeseen turbon kuristimeen ole onnistunut yhtä hyvin kuin muilla. Subaru ja Ford kulkevat ihan eri malliin ja Mitsubishi myös", Kankkunen arvioi.


Kauden ensimmäinen kilpailu aina paljastaa minkälaisiksi voimasuhteet ovat keikahtaneet kilpailutauon aikana.


"Mihinkään ei pääse vertaamaan omia aikaansaannoksia ennenkuin kello lähtee kilpailussa käyntiin", Kankkunen kuvasi kaikkien tallien ongelmaa.

"Tämän kilpailun aikana emme voimaa ehdi saada lisää. Mutta ei tämä nyt niin hitaasti kulje, etteikö tässä vielä jotain mahdollisuuksia olisi", Kankkunen sanoi.


Voimanpuute näkyi tuloksissa Kankkusen ja Auriolin jäämisenä pyöreästi kaksi minuuttia kärjestä ja Armin Schwarzin hiukan enemmän.

(HS)



ja


VALENCE - Onnettomuudet kuuluvat koko MM-sarjan heikoimmissa keleissä ajettavan Monte Carlo-rallin kuvaan. Ensimmäisenä ajopäivänä ranskalaisen autokunnan ajokki suistui tieltä päivän viimeistä edellisellä ek:lla.

Ajaja, joka esiintyy salanimellä "Easy" selvisi murtuneella ranteella ja ruhjeilla. Kartanlukija Patrick Malva sen sijaan sai vammoja päähänsä. He jäivät yöksi sairalaan.


Viimeisellä ek:lla Mitsubishin Andrea Aghini ajautui yleisön joukkoon. Yhdeltä katsojalta murtui jalka ja hänkin joutui sairaalahoitoon.

(HS)
 

Onzah

Suurmestari
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
831
Sijainti
Jossakin Itärallin pätkällä
Morjesta! Ystäväni kaipais ralliniilojen apua!

Kellään mitään tietoa, mikä on tuo Marcus Grönholmin Toyota Celicassa, numerotarran etupuolella oleva SRK-sponsori. Sen alla lukee jotain tekstiä (josta ei saa selvää, ilmeisesti yrityksen nimeen viittaava). Maailman parhaaseen rallipeliin, Richard Burns Rallyyn olisi tarkoitus tuo väritys tehdä ja tuon tarran tiedot uupuvat!

Kiitos jo etukäteen!


 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5221
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Kellään mitään tietoa, mikä on tuo Marcus Grönholmin Toyota Celicassa, numerotarran etupuolella oleva SRK-sponsori. Sen alla lukee jotain tekstiä (josta ei saa selvää, ilmeisesti yrityksen nimeen viittaava). Maailman parhaaseen rallipeliin, Richard Burns Rallyyn olisi tarkoitus tuo väritys tehdä ja tuon tarran tiedot uupuvat!
Vaatii hieman lisäselvittelyä. On ollut Grönholmilla tuo sponssi vain osan kautta 1994, ei sitä ennen, eikä sen jälkeen.
 

Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
644
Vaatii hieman lisäselvittelyä. On ollut Grönholmilla tuo sponssi vain osan kautta 1994, ei sitä ennen, eikä sen jälkeen.
On se ollut vielä myöhemminkin. Esimerkiksi tästä vuoden 96 Ruotsin Celicasta löytyy ovenkahvan alapuolelta.

 
Ylös