Esapekka Lappi

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14520
Sijainti
Tampereen lenkki
Gardemeister myös hyvä verrokki Esupin otteille, vaikkakin Gardella ei voitto ikinä osunut kohdalle.

Katajamäki, Pykälistö ja Tuohino ei koskaan edes ajaneet podiumille, ja Esuppi teki jo Sardiniassa 2017 enemmän pätkäpohjia kuin nämä yhteensä.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Kyösti Hämäläinen (aikaa ennen kuski-MM:ää), Pentti Airikkala ja Harri Rovanperä ovat muut suomalaiset, jotka voittivat yhden MM-osakilpailun.

Ehkä noista isä-Rovis olisi paras vertailukohta.
Noista aivan ehdottomasti. Kössi ajoi Suomen ulkopuolella kerran Ruotsissa ja kolmasti RAC:ssa, Airikkala ei ajanut koskaan täyttä MM-sarjaa ja ajoi hyvin harvoin Suomen ja Britannian ulkopuolella. Maksimi oli neljän MM-rallin ohjelma, jonka kahlasi läpi kolmesti käyden toki reissullaan aina Uudessa Seelannissa asti.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Onkohan mies mukana Arctic Rallyssä??
En usko. Tuskin on ihan jonoksi asti soittelijoita ja ajamaan pyytäjiä kun rahavirtojen pitäisi kulkea Esupin suuntaan. Rahalla ostamalla voisi jonkun ajopaikan saada, mutta se skenaario ei herraa itseään napostele.
 
Reinweib

Vetohenkilö
Liittynyt
28.3.2013
Viestit
942
Sijainti
Piilosa
En usko. Tuskin on ihan jonoksi asti soittelijoita ja ajamaan pyytäjiä kun rahavirtojen pitäisi kulkea Esupin suuntaan. Rahalla ostamalla voisi jonkun ajopaikan saada, mutta se skenaario ei herraa itseään napostele.
Mutta jos siellä raksalla potkii kiviä kovin pitkään, niin kohta kellään ei ole enää edes numeroa mihin soittaa. Ymmärrän kyllä täysin ettei, Esuppia laintakseni, sarjan p*skimmilla kärryllä ajamista pitäisi viedä rahasäkkiä, mutta jotenkin nimi pitäisi pitää mielessä. Arctissa esim. R5:sella se olisi halvinta tehdä. Siellä on nyt alisuorittaja jos toinenkin tällä hetkellä ajamassa, toki WRC2/3 taso on korkea.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14520
Sijainti
Tampereen lenkki
Kyllä, olis melkoinen näytönpaikka voittaa WRC2 tuolla (en tiedä pääsisikö Toksportin talliin mukaan?)
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Kyllä, olis melkoinen näytönpaikka voittaa WRC2 tuolla (en tiedä pääsisikö Toksportin talliin mukaan?)
Garde kyllä varmaan vuokraisi auton ihan kakistelematta, samoin Printsport. Esuppi ei vaan halua maksaa ajamisestaan vaan odottaa, että hälle maksetaan. Siitä ja vain siitä ajokenkä puristaa.
 
markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4183
Maksamisessa näytön takia ei ole mitään järkeä koska vähäinen määrä tallipaikkoja ja ne mahdolliset vapaa (Ford) on ostettavissa rahalla. Eikä uusia valmistajia ole sarjaan ihan heti tulossa.
Ellei usemapi lopeta yllättäen ja pistä pakkaa näin uusiksi paikkoja ei vapaudu...
 
jabajee

Well-known member
Liittynyt
9.12.2019
Viestit
201
Eikös Esupille ole jo maksettu aika paljon niistä näyttöjen antamisista? Vuosien takaisen Jyväskylän voiton jälkeen ei ole tainnut kovin ihmeellisiä näyttöjä tullut näytettyä? Taitaa se nykypäivänä mennä kuten Latvalalla meni, että kun sieltä huipputasolta tipautetaan pois niin ei sinne pääse kuin rahalla takaisin. Ja aina ei pääse edes sillä, jos rahaa ei ole muutamaa kisaa enempää viedä mukanaan.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14520
Sijainti
Tampereen lenkki
Maksamisessa näytön takia ei ole mitään järkeä koska vähäinen määrä tallipaikkoja ja ne mahdolliset vapaa (Ford) on ostettavissa rahalla. Eikä uusia valmistajia ole sarjaan ihan heti tulossa.
Ellei usemapi lopeta yllättäen ja pistä pakkaa näin uusiksi paikkoja ei vapaudu...
Ogier lopettaa ensi vuodelle, kenties myös Sordo.
 
Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3166
Sijainti
Lahti
Yksi hyvä pesti voisi olla siinä jos pääsisi kehittelemään seuraavan(vien) vuosien ajolaitteita, ja sitä kautta ajopaikka. Esuppi on hyvässä iässä, nopea ja kelpoisa. Kaikilla on omat elämäntilanteensa ja se, mikä toimii vaikkapa jonkun Mikkelsenin kohdalla, ei välttämättä ole yhtänsäkään jollekin toiselle sopiva.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Esupin (käytännössä) ainoa oljenkorsi on pikaisesti soittaa Jartsalle ja tarjota itseään vaikka ilmaiseksi Hännisen rinnalle testikuljettajaksi. Olisi sitten jalka jo polvea myöden oven välissä kun Okieerin seuraajaa ryhdytään tosissaan kartoittamaan. Ellei sitten Jouhki junaile jollain kikkaviitosella sitä paikkaa Suniselle. Sordolta mahd. vapautuvaa jakkaraa kyttäämässä on monta muutakin Sunista ja Esuppia potentiaalisempaa nimeä - heidän joukossaan mm. Huttunen.
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3488

En pidä Huttusta potentiaalisempana kuskina kuin Esapekkaa. Makuasioitahan nämä toki on, mutta pitkä on (ikävä kyllä) Huttusella matka podiumeista taistelevaksi kuskiksi.
 
delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3177
Sijainti
JKL
En pidä Huttusta potentiaalisempana kuskina kuin Esapekkaa. Makuasioitahan nämä toki on, mutta pitkä on (ikävä kyllä) Huttusella matka podiumeista taistelevaksi kuskiksi.
Huttunen on ollut nopein WRC:n kakkos luokan(r5/s2000) kuski kuten oli myös Lappi aikanaan. Eli aika samat kehityskäyrät. Mutta se ei aina merkitse sitä tallipaikkaa. Ne ei aina mene nopeimmalle vaan sopivimmalle... Molemmilla olisi vielä näytettävää ihan siellä kovimmalla tasolla mutta paikkoja on vähän. Huihai ajattaa jonkinlaista "junnuakatemiaa" missä on Huttunen ja Solberg. Ja Breen on edelleen jalka oven välissä täyden kauden kuskiksi joten sinne on vaikea päästä kenenkään ulkopuolisen... Luulen että Huttusen sauma on olla tällä kaudella nopein luokassaan edelleen. Sit voi olla mahkua jatkossa.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14520
Sijainti
Tampereen lenkki
En pidä Huttusta potentiaalisempana kuskina kuin Esapekkaa. Makuasioitahan nämä toki on, mutta pitkä on (ikävä kyllä) Huttusella matka podiumeista taistelevaksi kuskiksi.
Jos ja kun Lappi istuu kauden 2021 kotona ja Huttunen ajaa laajan WRC2-ohjelman, niin tilanne alkaa kääntyä Huttusen eduksi.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Mahtaakohan Movisport ihan maksaakin Esupille tuosta ajokeikasta vai kuittaavatko mahdolliset sponsorit tämän? Esuppihan ei omien sanojensa mukaan ollut halukas kaivamaan omasta lompakostaan euroakaan ajohommiin.
 
JLunen

Well-known member
Liittynyt
9.10.2018
Viestit
545
Sponsorit varmaan maksaa paketin, mutta voisi kuvitella että Esuppi saa tuon aavistuksen huokeampaan hintaan kuin joku tuntematon kuski, koska todennäköisyys hyvien pisteiden saamiseen on suurempi ja ehkä tiimi saa vähän tavallista enemmän näkyvyyttä myös. Tämä vain omaa mutuilua.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14520
Sijainti
Tampereen lenkki
Eiköhän Movisport kanna kortensa kekoon budjettiin kun saavat Esupin kautta näkyvyyttä ja mahdollisesti MM-pisteitä. Ja Esupin omat sponsorit auttaa loput. Mutta varmaan Esupille tämä on enemmän sijoitus uraansa kuin palkkaduunia.
 
Ylös