F1-Uutisia 2022

Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1290
Aiemmin olit sitä mieltä, että se on johdon huonoutta, kun eivät osaa neuvotella palkkoja paremmin kulukattoon sopivaksi ja nyt olet sitä mieltä, ettei työntekijöiden tarvitsekaan osallistua neuvotteluihin palkoista. Miten se nyt oikein sitten on? Jos työntekijöille on sovittu palkat jo kauan ennen kulukattoa, niin ne ovat silloin kovat, jos neuvotteluvaraa ei ole. Ja kuten todettua, osaaminen maksaa noissa piireissä. Ei Red Bull turhaan ole kärkitalli. Siellä on parhaat suunnittelijat töissä ja budjetista on käytetty suuri osa siihen. Tulostakin näyttää tuottavan toisin kuin eräillä.
No kyllähän työntekijä palkkaneuvotteluihin osallistuu. Mutta talli on tehnyt budjetin vuodelle 2022, ja nyt jos puolivälissä vuotta huomaavat että sehän menee vituiksi, niin se ei ole työntekijän ongelma, eikä työntekijän sitä tarvitse omasta palkastaan korvata. Mutta totta kai siis saavat alentaa palkkaansa jos haluavat, ei siinä mitään. Mutta minkäänlaista velvollisuutta siihen ei ole, olen melko varma että talleilla on muitakin säästökohteita kuin henkilöstökulut.

Ja sama kulukatto tietenkin koskee kaikkia talleja, ja jos Mercedeksellä on budjetissa vielä tilaa palkata kovapalkkainen Red Bullin insinööri kesken vuotta, niin selvästi ovat tehneet työnsä näiltä osin paremmin.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4564
Auton sääntöjen mukaisuuden todentaminen mittalaitteilla on lasten leikkiä verrattuna rahamäärän mittamiseen. Maailmassa tehdään niin paljon kirjanpitorikoksia, ettei me edes tajuta sitä ja mikä estää niitä tapahtumasta F1-piireissä.

Kun joku ei kuitenkaan ymmärrä sarkasmia, niin todettakoon, ettei formuloiden sääntöjen mukaisuuden todentaminen ole ollut historian valossa helppoa ja sääntöjä venytetään aina kun voidaan. Sääntöjen rajamailla oleminen kuuluu lajiin ja se avaa tietä uusille keksinnöille, mutta suoranaiset huijaukset ovat ärsyttäviä. Silti niitäkin on ollut ja varmaan vain murto-osa on saatu paljatettua. Miltä sitten kuulostaa huijaus rahamääräsäännöissä?
5 millin toleranssi ála Ferrari? Nyt vain dollarit eikä metrit.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4564
Ihan sama vaikka Ferrari, Red Bull ja Mersu jää pois viimeisistä kisoista. Ovat jo silloin niin pitkällä karkumatkalla pisteissä ettei ole merkitystä valmistajien mm-sarjaan. Ratkokoon kuljettajien mestaruuden siihen mennessä. Ja eiköhän Binotto sen pelaa Maxille.
 

Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
No kyllähän työntekijä palkkaneuvotteluihin osallistuu. Mutta talli on tehnyt budjetin vuodelle 2022, ja nyt jos puolivälissä vuotta huomaavat että sehän menee vituiksi, niin se ei ole työntekijän ongelma, eikä työntekijän sitä tarvitse omasta palkastaan korvata. Mutta totta kai siis saavat alentaa palkkaansa jos haluavat, ei siinä mitään. Mutta minkäänlaista velvollisuutta siihen ei ole, olen melko varma että talleilla on muitakin säästökohteita kuin henkilöstökulut.

Ja sama kulukatto tietenkin koskee kaikkia talleja, ja jos Mercedeksellä on budjetissa vielä tilaa palkata kovapalkkainen Red Bullin insinööri kesken vuotta, niin selvästi ovat tehneet työnsä näiltä osin paremmin.
Mersuhan voi palkata saman insinöörin myös ensin siviiliautopuolelle ja kiertää budjettisääntöjä sillä. Sen sijaan autoinssin palkkaaminen pullottamaan energiajuomaa saattaa aiheuttaa kysymyksiä.

Mä en nyt jaksa edes ymmärtää miksi jankkaat tuota työntekijän ongelmaa. Eihän se ole edes ollut pointti missään vaiheessa. Pointti mitä sinä et halua ymmärtää on se, että Red Bullilla takuu varmasti suuremmat palkkakulut kuin Alpinella, koska ovat vuosia haalineet sinne mestareita kovalla rahalla töihin.

Kaikki tallit ovat tehneet budjetin vuodelle 2022, mutta ilmeisesti seitsemän tallia on laskenut sen tiukemalle kuin muut ja lisääntyneet kustannukset muuttuneiden maailman tielanteiden johdosta vetävät budjetin yli. Toisekseen emme tiedä missä vaiheessa budjettia kukin talli on menossa. Mestaruutta vakavissaan jahtaavat ovat joutuneet panostamaan tosissaan jo alkukaudesta, että varmasti pysyvät mukana kisassa.
 

Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1290
Mersuhan voi palkata saman insinöörin myös ensin siviiliautopuolelle ja kiertää budjettisääntöjä sillä. Sen sijaan autoinssin palkkaaminen pullottamaan energiajuomaa saattaa aiheuttaa kysymyksiä.
Tämä on ihan varmasti sääntöjen vastaista. En toki väitä etteikö näin voisi tapahtua.

Mä en nyt jaksa edes ymmärtää miksi jankkaat tuota työntekijän ongelmaa. Eihän se ole edes ollut pointti missään vaiheessa. Pointti mitä sinä et halua ymmärtää on se, että Red Bullilla takuu varmasti suuremmat palkkakulut kuin Alpinella, koska ovat vuosia haalineet sinne mestareita kovalla rahalla töihin.

Kaikki tallit ovat tehneet budjetin vuodelle 2022, mutta ilmeisesti seitsemän tallia on laskenut sen tiukemalle kuin muut ja lisääntyneet kustannukset muuttuneiden maailman tielanteiden johdosta vetävät budjetin yli. Toisekseen emme tiedä missä vaiheessa budjettia kukin talli on menossa. Mestaruutta vakavissaan jahtaavat ovat joutuneet panostamaan tosissaan jo alkukaudesta, että varmasti pysyvät mukana kisassa.
Kyllä minä ymmärrän että Red Bullilla on suuremmat palkkakulut kuin Alpinella. Mutta palkkakulut olivat suuremmat jo silloin kun kulukatto päätettiin, ja se on kaikille talleille sama. Eli Red Bull joutuu elämään näiden suurempien palkkakulujen kanssa ja se on ollut heillä tiedossa. Maailma on myös muuttunut, ja nyt tallit joutuvat nähtävästi etsimään säästöjä jostain. Tämä ei varmastikaan ole helppoa, en sitä väitä ollenkaan. Mutta selvästi osa talleista on sen osannut tehdä.

Ja mikäli mestaruutta vakavissaan jahtaavat tallit ovat panostaneet yli budjetin menestyäkseen ja ovat nyt kusessa sen vuoksi, niin silloin kulukatto on toiminut juuri niinkuin pitääkin. Sen nimenomainen tarkoitus on tasoittaa peliä siten että osaavimmat, eivät rikkaimmat, menestyvät.
 

ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
Politiikkaahan nämä on. Ei Red Bullillakaan välttämättä ole mitään ongelmaa pysyä kulukaton alla halutessaan. Mutta Horner itkee, koska kokevat että olisivat hyötyjien joukossa, jos kattoa nostettaisiin. Pitäisin aika satavarmana, että ei yhdelläkään tiimillä tule ainakaan kisat jäämään ajamatta liian tiukan kulukaton takia.
 

Corvair

Well-known member
Liittynyt
10.10.2016
Viestit
879
Eikös tähän olisi toimiva ratkaisu esim. sellainen, että budjettikaton ylitys voitaisiin sallia tiettyyn rajaan asti, mutta sitten se budjetin ylitys olisi pois seuraavan vuoden budjetista vaikka 1,5 kertoimella. Mahdollistaisi sen, että minkään tallin ei oikeasti tarvitsisi jäädä pois kisoista pysyäkseen budjetissa, mutta toisaalta mikään talli ei varmasti käyttäisi tuota optiota huvikseen.

En tiedä millä tasolla asia tällä hetkellä on, mutta tulevaisuutta ajatellen voisi olla järkevää pyrkiä minimoimaan ei-kilpailullisten asioiden hintaheittelyn vaikutus budjettikaton laskentaan, esim. juuri joku energian hinnan muuttuminen yms.
 

Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner lataa karun arvion kuluvan kauden budjettikaton vaikutuksista.
Red Bull -päällikön mukaan tallit joutuvat jättämään loppukaudesta osakilpailuja väliin, mikäli 140 miljoonan dollarin budjettikattoa ei jollain keinoilla pystytä kiertämään tai korottamaan.
– Seitsemän tallia joutuvat todennäköisesti jättämään kauden neljä viimeistä kisaa ajamatta mahtuakseen kulukattoon tänä vuonna, paukuttaa Horner BBC:n haastattelussa.
– Kyse ei ole pelkästään suurista talleista, vaan keskikastin tiimeistä, jotka todella painivat inflaation vaikutuksien kanssa.

Horner sanoo, että koronapandemian vaikutuksesta nousseiden hintojen takia FIA:n on keksittävä asiaan ratkaisu, jotta tallit eivät joudu jättämään kisoja väliin ja lomauttamaan henkilökuntaansa pysyäkseen sallituissa rajoissa.
Kulisseissa käydään kovaa keskustelua budjettikaton toimivuudesta, etenkin jos suurin osa talleista sen tänä vuonna ylittävät.

– Energiakustannukset, asumiskulut, ja muut maksut ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, eikä F1-sarja ole poikkeus. Rahditkin ovat jo nelinkertaistuneet ja se on jotakin sellaista, mitä emme voi kontrolloida, jatkaa Red Bull -pomo.
Taikasana boldattu ja alleviivattu. Milläs ihmellä nuo pystytään todistamaan ja estämään, jos Horner sanoo asian jo ääneen? Silloin kyseessä ei ole enää mistään salaisuudesta. Budjettikattoa kierretään ja mestaruuden voittaa se kuka sääntöä osaa kiertää parhaiten. Mahtavaa.
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9171
F1-talleillahan on hirmuinen määrä työntekijöitä, jotka vaikuttavat kisaviikonloppuinakin tehtaalla, joiden tehtävänä on tarkkailla ratatapahtumia, kuten tässä Mersun videossa näkyy:

 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Mun mielestä sarjan järjestävä organisaatio hoitaa rahdit juuri synergia etujen takia, ns. "kimppakyytejä". Tällä ei pitäisi olla merkitystä tallien kustannksiin.
Laskun maksavat silti tallit itse ja sekin kustannus on osa budjettikattoa. Sillä ei ole silti juurikaan väliä, sillä Haasin tallipäällikön mukaan rahtikulut kasvavat arviolta kolmen miljoonan verran tälle kaudelle. Kyllä tässä väännetään nyt ihan muista asioista kuin lentorahtien hinnoista.
 

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6219

Hornet napautti hyvin takaisin Jos Verstappia.

"tämä ei ole sergio perez racing tai max verstappen racing, tämä on red bull racing"
 

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Tässä selityksiä miksi Ricciardo ei pärjää McLarenilla. Auto aliohjaa, eikä Daniel saa sitä kääntymään mid-cornerissa. Menettää aikaa jarrutuksissa, mikä oli hänen vahvuutensa Red Bullilla.

 

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690
Kuka on foorumin eka järjen jättiläinen, joka väittää Hamiltonin feikkaavan selkäkivut saadakseen huomiota?
 

Razor

Well-known member
Liittynyt
12.10.2008
Viestit
1230
Kuka on foorumin eka järjen jättiläinen, joka väittää Hamiltonin feikkaavan selkäkivut saadakseen huomiota?
Sinähän se taisit nyt olla eka. Asetit vain tarkoituksella viestin niin, että kukahan mahtaisi tälläistä väittää, heheh. 😆
 

ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
Tavallaanhan tuo Mersun agendaan sopisi oikein kivasti, jos Hamiltonilla jäisikin kisa ajamatta. Hyvää painetta saada fia puuttumaan asioihin, jos se isoin stara joutuu telakalle "terveydelle haitallisten" autojen takia. Onneksi nyt Lewis taitaa tosin olla ajokunnossa somejulkaisujensa perusteella.
 

odetus

Well-known member
Liittynyt
18.10.2006
Viestit
1924
Se ei ole FIA.n ongelma jos yksi talli ei saa autoaan toimimaan muutoin kun altistamalla kuskinsa selkävaivoille. Ihan sama mikä "kiintotähti" siellä on, niihin pompotusongelmiin on suht yksinkertainen ratkaisu.
 

ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
Aika kapea näkökulma. Ei se varsinaisesti suoraan Fian ongelma ole sekään, jos joku talli ajattaa autojaan niin pienillä rengaspaineilla että kumit paukkuu, mutta silti tuommoisenkin takia on sääntöjä muutettu. Varmaan on paljon muitakin vastaavia esimerkkejä. Huonoa pr:ää joku pyörätuolissa selkäongelmien takia istuva mersukuski olisi lajille vaikka kuinka olisikin itseaiheutettua. :D

Tietysti jos tuohon nyt jollain lailla tulevaisuudessa puututtaisiinkin, niin tapa voi toki olla jotain ihan muutakin kuin mihin Mersu politikoinnillaan pyrkii. Kai tuonne voisi teoriassa vaikka keksiä jonkun anturin autoon ja liputtaa liikaa pompottavat pois radalta, niin alkaisi varmaan mersuihinkin löytyä lisää maavaraa hyvin nopeasti.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös