107

Goblet

Iceman
Liittynyt
24.3.2008
Viestit
3109
Sijainti
Finland
Turistit törsäävät Suomessa entistä enemmän

Suomessa vierailevat ulkomaalaiset tuhlaavat matkallaan aiempaa enemmän rahaa. Tilastokeskuksen ja Matkailun edistämiskeskuksen yhteisen rajahaastattelututkimuksen mukaan ulkomaiset matkustajat kuluttivat Suomessa viime vuonna yli kaksi miljardia euroa.

Kasvua edellisvuoteen oli 460 miljoonaa. Määrä ylitti myös taantumaa edeltäneen tason.

Eniten rahaa Suomen-matkoillaan laittoivat palamaan venäläiset. He kuluttivat Suomessa keskimäärin 107 euroa päivässä. Tiukin matkabudjetti oli virolaisilla, jotka käyttivät päivässä vain runsaan neljänneksen venäläisten käyttämästä rahasummasta. Keskimääräinen ulkomaalaisvierailija kulutti Suomessa runsaat 60 euroa päivässä.

Venäläisten merkityksen kasvu matkailussa näkyy myös Suomen sisällä. Leijonanosan venäläisten ostos- ja lomamatkailusta kahmii nykyään Lappeenranta.

Suomessa vieraili viime vuonna vajaa 6,2 miljoonaa ulkomaalaista. Määrä on yhdeksän prosenttia toissavuotista suurempi.

Eniten Suomessa vieraili venäläisiä, joita täällä kävi yli 2,5 miljoonaa. Seuraavaksi eniten Suomessa vieraili ruotsalaisia, virolaisia ja saksalaisia.

STT
.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18215
Sports Trackerin mukaan otin 107 askelta/minuutti kävelylenkilläni.
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Tämänpäiväisen Hesarin mukaan Kreikka tarttis 107 miljardia euroa.

Samaisen lehden mukaan Australian tupakkamarkkinoiden kokonaisarvo olisi vuosittain 10,7 miljardia dollaria.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13761
Sanomalehti Turun Sanomissa on parhaillaan menossa 107:s vuosikerta.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13761
KRÄHÄHÄHÄHÄHÄ! ÄHÄH-ähähhää. Cmoney ei tarkistanut koko toikkia läpi ennen sataseiskan postaamista. :D :D :D Ihan AVUTONNNNNTAH! Avuton koko jätkä!
Oon sentään siellä töissä. Ollut lähes kaikki 107 vuotta.
 
Ylös